Mitä voi menettää – mitä ei?

Sain kunnian puhua ystäväni syntymäpäiväseuroissa. Teemana oli kiitollisuus, mikä oli tilanteeseen nähden haasteellinen aihe, sillä ystäväni oli sairastunut vakavasti. Elämässä on asioita, joista saa ja tuleekin kiittää, mutta jotka voi myös menettää. Tällaisia asioita ovat muun muassa terveys, omaisuus, tehtävä, asema, perhe, omaiset ja ystävät. Ne voivat olla elämässä suuria kiitosaiheita, mutta ne voidaan myös ottaa meiltä pois.

Elämässä on myös asioita, joita ei voi koskaan menettää – ei milloinkaan eikä mitenkään. Riippumatta siitä, mitä teemme tai miten elämme. Tällaisia asioita ovat ensinnäkin Jumalan olemassaolo ja hänen suunnitelmansa. Jumalan maailmanhallintaa ei voi mikään koskaan tehdä tyhjäksi. Vaikka paha kuinka riehuisi, se ei voi koskaan ylittää Jumalan asettamia rajoja. Maailmanhistorian – tai meidän henkilökohtaisen historiamme, viimeisiä sanoja ei sano kukaan muu kuin Jumala itse. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Toinen asia, jota ei voi koskaan menettää, on Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, sovituskuolema ja ylösnousemus. Ne ovat muuttumattomia ja peruuttamattomia historiallisia tosiasioita. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Tätä tosiasiaa ei voi enää kukaan tehdä tyhjäksi. Se on ja pysyy ikuisesti totena. Tosina pysyvät myös Jumalan Raamatussa antamat lupaukset.

Sitten on myös asioita, joita emme voi menettää, ellemme tieten tahtoen halua pysyvästi hylätä niitä. Tällaisia ovat syntien anteeksiantamus Jeesuksen Kristuksen nimessä. Tällainen on myös Jumalan lapseus ja perintö taivaassa. Kolme viimeksi mainittua pysyvät Jumalan puolelta lupauksina aina voimassa, mutta me voimme pysyvästi menettää ne luopumalla lopullisesti uskosta Jeesukseen Kristukseen.

Raamatun mukaan yksi selvä merkki siitä, että ihminen on luopunut uskosta, on kiittämättömyys Jumalaa kohtaan. Elämä ei aina kohtele meitä oikeudenmukaisesti, mutta Jumala kohtelee. Elämä ei aina rakasta ja armahda, mutta Jumalan rakkaus ja armo eivät lopu.

Raamatun mukaan yksi selvä merkki siitä, että ihminen on luopunut uskosta, on kiittämättömyys Jumalaa kohtaan. Elämä ei aina kohtele meitä oikeudenmukaisesti, mutta Jumala kohtelee. Elämä ei aina rakasta ja armahda, mutta Jumalan rakkaus ja armo eivät lopu. Koska katkeruus, kateus, kiittämättömyys ja monet muut suuret synnit uhkaavat aina meidän sisäistä rauhaamme, on äärimmäisen tärkeää, että me osaamme tehdä ratkaisevan eron. On erotettava toisistaan se, miten syntiin langennut maailma, oma syntinen sisimpämme ja lähimmäisemme meitä kohtelevat, ja se, miten Jumala kohtelee meitä. Jos meillä on epärea­listiset odotukset sen suhteen, miten maailma ja lähimmäiset kohtelevat meitä, olemme alttiita katkeruudelle. Kun suhtaudumme realistisesti odotuksiimme maailman, lähimmäisten ja oman itsemmekin suhteen, emme niin helposti pety ja katkeroidu.

Kiitollisuus kohdistuu ennen kaikkea Jeesukseen Kristukseen. Hän on aina luottamuksemme ja kiitostemme arvoinen. Hän ei ole koskaan pettänyt ainoatakaan lupaustaan eikä suhtautunut meihin koskaan vääryydellä. Tässä on meidän elämämme suurin kilvoituksen aihe loppuun asti: luottamuksen säilyttäminen Kristukseen. Hänen nimensä takaa meille ylösnousemuksen iankaikkiseen elämään ja olotilaan, jossa ei voi enää sairastua, katkeroitua tai langeta mihinkään syntiin.