Mielipide: Entä me, rakkaat piispat?
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa myös naiset ovat 1980-luvulta lähtien voineet toimia pappeina. Perinteisen virkakannan edustajat eivät tätä hyväksy. KUVA: ISTOCK
Kunnioitettu piispakunta! Onko tavoitteenne pakottaa uuteen virkakantaan taipumattomia lähetysjärjestöjä taipumaan tai lähtemään? Oletteko ajatelleet ollenkaan meitä? Niitä laumanne lampaita, jotka eivät toimi omaatuntoaan vastaan edes siinä tapauksessa, että saisitte pappimme kääntymään? Mikä on teidän piispallinen neuvonne meille, jos kaikki elintila kansankirkossa viedään?
Kehottaisitteko reilusti ja julkisesti kääntymään Lähetyshiippakunnan puoleen vai olisiko teistä parempi, että jäämme vain kotiin? Kyllä teidän on meille jotakin sanottava, sillä olemme olemassa.
Mitä apostoli Paavalin kirjoittama Room. 14 voisi tarkoittaa tänään? Jos me tekisimme Paavalin ohjeen mukaisesti parannusta siinä, ettemme tuomitse teitä, ja te siinä, ettette halveksi meitä. Olisiko siinä mahdollisuus yhteiseen synnintunnustukseen, jossa armo kirkastuu ja molemmat saavat tilaa olla olemassa?
Sopimukset ovat politiikkaa, ja politiikassa tehdään kompromisseja, mutta teologiassa kompromisseja ei tehdä. Teologiassa tutkitaan ja kerrotaan tulokset, kuten tieteessä. Usko perustuu Raamatun tutkimisen tuottamaan teologiaan. Kirkkopolitiikalla on paikkansa, ja se on sopimista ja kompromisseja, mutta uskoon ja teologiaan se ei saa koskea. Kirkko ei määrää uskoa vaan ainoastaan tunnustaa sen. Kirkkopoliittinen voiman käyttö teologian, uskon ja omantunnon asioissa on vähimmillään hengellistä väkivaltaa ja enimmillään antikristillistä. Tämä koskee niin herätysliikkeitä kuin ev.lut. kirkkoa.