Luovaa unelmointia

Istun koulupöytäni ääressä. Edessäni on matematiikan kirja vihkoineen. Ajatukseni kuitenkin pyörivät aivan jossain muualla. Katseeni on ehkä jopa lasittunut, suupieleni nykivät. Samassa syntyy uusi idea. Pian tuoli koulupöytäni ääressä on tyhjä. Olen jo komerossa kaivamassa esiin jotain vanhoja leluja ja tavaroita. Uusi luova idea on syntynyt mieleeni.

Olen ollut lapsesta saakka äärettömän kova poika haaveilemaan, unelmoimaan ja käyttämään luovuuttani. Useimmiten kyseessä eivät ole mitkään järin isot unelmat. Unelmana saattaa olla tehdä vaikka haastattelu mummini nuoruudesta, tai päästä käymään läheisen autiotalon pihassa.

”Kerro liikkeillä tanssijan: minä rakastan, minä välitän vieläkin. Kerro maailmassa näytelmän: minä ymmärrän, minä kutsun sielläkin. Puhu viivoilla taulussa. Puhu ilmeillä. Kuiskaa sanoilla laulussa. Tee sydämestäsi kaikki se. Tee se niin kuin Herralle.”

Tämä Jukka Leppilammen esittämä laulu on puhutellut minua lapsesta saakka. Ymmärsin jo varhaisessa vaiheessa, että luovuutta ei tarvitse piilotella tai unohtaa. Haaveitakin saa olla ja joskus niitä jopa pääsee toteuttamaan.

Uskon kuitenkin, että Jumala on asettanut sydämiimme erilaisia unelmia. Joihinkin ehkä enemmän kuin toisiin. Toiset myös tarvitsevat enemmän unelmia kuin toiset. Itse kuulun niihin, jotka eivät voisi elää ilman unelmia. On tärkeää pysähtyä miettimään, mitkä unelmat ovat minulle oikeasti niitä tärkeimpiä. Kuuluhan niihin vaikkapa omien lahjojen käyttäminen Jumalan kunniaksi? Tai se, että mahdollisimman moni saisi kuulla evankeliumin? Jumala on haaveiden lisäksi antanut meille erilaisia lahjoja. Käytetään niitä ilolla Jumalan kunnaksi.

On mielettömän hienoa ja rohkaisevaa nähdä silloin tällöin ihmisiä, joiden sydämen on saanut vallata luovuus, into ja unelmointi evankeliumin välittämisestä mahdollisimman monelle. Oli sitten lahjana ja keinona esirukous tai torikokousten pitäminen.