Lapsensa transhoitoja vastustavat vanhemmat oikeudessa heikoilla
Viime vuosina länsimaissa on käyty oikeustaisteluita alaikäisten lasten sukupuolenkorjaushoidoista. Joissain tapauksissa teini-ikäiset lapset ovat asettuneet omia vanhempiaan vastaan päästäkseen hoitoihin, joihin vanhemmat eivät ole suostuneet.
”Pelastakaa James”
Texasissa on käyty jo kaksi vuotta oikeustaistelua 9-vuotiaan pojan transhoidoista. Asiasta ovat uutisoineet muun muassa BBC, CNN ja Christian Post. Pojan äiti, lastenlääkäri Anne Georgulas on sitä mieltä, että toinen hänen kaksospojistaan haluaa elää tyttönä. Isä Jeffrey Youngerin mukaan lapsi haluaa olla poika.
Pojan nimeä kantavan ”Save James” -Facebook-ryhmän tietojen mukaan äiti vaatii itselleen sekä kaikkia oikeuksia lastensa terveyteen liittyvien päätösten tekemiseen että isän vangitsemista kuudeksi kuukaudeksi, vaikka heillä on oikeuden päätös yhteishuoltajuudesta. Mikäli vaatimukset menevät läpi, niistä ei voi valittaa ennen varsinaista oikeudenkäyntiä, jonka alkamiseen saattaa mennä aikaa kaksi vuotta. Pelkona on, että äiti vie lapsensa noiden kahden vuoden aikana transhoitoihin, Facebook-sivulla todetaan.
Vankilatuomio ja sakot
Viime joulukuussa kanadalainen Robert Hoog-land sai oikeudessa määräyksen, jonka mukaan hänen piti tukea 14-vuotiaan biologisen tyttärensä transprosessia ja pidättäytyä kutsumasta tätä tytöksi. Hän ei myöskään saanut puhua tapauksesta julkisesti.
Hoogland ei kuitenkaan ole noudattanut oikeuden päätöstä eikä suostunut kutsumaan tytärtään pojaksi. Isän mukaan lapsella on monitahoisia mielenterveyden ongelmia, jotka oikeuden tulkinnan mukaan johtuvat sukupuolidysforiasta. Hoogland itse uskoo, että lapsi saattaa myöhemmin katua hormonihoitoihin osallistumista. Hänet tuomittiin kuuden kuukauden vankilatuomioon ja 30 000 dollarin sakkoihin.