Laaja tutkimusaineisto osoittaa: Usko ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä
Uskonnon aiheuttama pahoinvointi nousee usein esiin mediassa, mutta kokonaiskuva uskon ja hyvinvoinnin suhteesta on täysin toisenlainen, aihetta tutkiva Harri Koskela tietää.
Kuva: Istock
Jos ajan henkeä on uskominen, vahvat vakaumukset ovat vaarallisia. Parempi on olla ikuinen etsijä ja epävarma kyselijä. Erityisesti jos kyse on uskonasioista. Asian yllättävä kääntöpuoli on, että vahva uskonnollinen vakaumus ei hyvinvoinnin näkökulmasta ole ollenkaan huono asia.
– Sekä vakaumukselliset ateistit että vakaumukselliset kristityt voivat paremmin kuin agnostikot ja sellaiset maallistuneet ihmiset, jotka eivät tiedä, mihin uskovat. Lisäksi uskonnollisten ihmisten hyvinvointi on korkeammalla tasolla kuin ateisteilla, sanoo Itä-Suomen yliopistossa psykologian väitöskirjaa valmisteleva Harri Koskela.
Koskela tutkii uskonnollisuuden ja hyvinvoinnin suhdetta. Hänen tutkimusaineistonsa koostuu 880 suomalaisen aikuisen kyselyvastauksista. Hyvinvointia koskevissa kysymyksissä selvitetään muun muassa, kuinka onnelliseksi ja tyytyväiseksi ihminen kokee itsensä. Uskonnollisuuteen liittyvillä kysymyksillä selvitetään muun muassa ihmisen osallistumista hengellisiin tilaisuuksiin, rukousaktiivisuutta, Raamatun lukemista ja uskonnon merkitystä ihmiselle.
Uskonnon ja hyvinvoinnin suhdetta on tutkittu kansainvälisesti paljon. Tutkimusnäyttö uskonnollisuuden ja hyvinvoinnin välisestä positiivisesta yhteydestä on vahvaa. Suomessa vastaavaa määrällistä tutkimusta ei ole ennen Koskelan tutkimusta tehty. Alustavien tulosten mukaan Koskelan aineisto on linjassa kansainvälisten tutkimusten kanssa: uskonnolliset ihmiset voivat muita paremmin.
– Suomalaisessa aineistossa tosin Raamatun lukemisella ei ole yhteyttä ihmisen hyvinvointiin. Mutta sillä, miten tärkeänä uskoa pidetään ja kuinka usein rukoillaan, on tutkimuksessa hyvin yksiselitteinen näyttö: mitä korkeampi uskonnollisuus, sitä parempi hyvinvointi.
Usko tuo toivoa ja merkitystä
Jos kaksi asiaa korreloivat keskenään, eli esiintyvät yhdessä, tästä ei voida suoraan päätellä, että toinen asia johtuu toisesta. Onko meillä näyttöä siitä, että uskonnollisten ihmisten hyvinvointi todella johtuu uskonnosta vai voiko se selittyä jollain muulla? Harri Koskela myöntää, että suurin osa aihepiirin tutkimuksista käsittelee korrelaatiota, mutta on myös joitain pitkittäistutkimuksia, joiden mukaan hyvinvointi nimenomaan johtuu uskonnosta.
Uskonnollisuudella on todettu olevan useita hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Uskonnollisuus muun muassa lisää toivon sekä elämän tarkoituksen ja merkityksen kokemista. Uskonnolliset yhteisöt myös tarjoavat sosiaalista tukea.
– Uskonnolliset ihmiset eroavat epätodennäköisemmin ja heillä on todennäköisemmin ehyet ja vakaat perheet. Uskonnollisesti sitoutuneet ihmiset käyttävät vähemmän alkoholia ja huumeita ja heillä on parempi fyysinen terveys, mikä lisää hyvinvointia, Koskela luettelee.
Sellainen erikoisuus on kuitenkin tullut vastaan, että joissain tutkimuksissa paljon rukoilevien hyvinvointi ei ole parempaa kuin niiden, jotka rukoilevat vähemmän. Harri Koskelan mukaan tämä voi kertoa siitä, että ihmiset, joilla on elämässään vaikeuksia, rukoilevat enemmän. Elämän menetykset ja rankat kokemukset ajavat uskonnollisuuden puoleen.
– Hypoteesini on, että jos aineistosta pystyttäisiin poistamaan ihmiset, jotka ovat tulleet syvien vaikeuksien takia uskoon, uskonnon ja hyvinvoinnin suhde olisi vielä vahvempi.
Uskonnon myrkyllisyys on mediaharhaa
Jos koira puri poliisia, saattaa siitä paikallislehti kirjoittaa. Jos poliisi puri koiraa, skuuppi on valmis. Mutta jos kumpikaan ei purrut kumpaakaan, lehdet ovat hiljaa. Mediaa ohjaa lainalaisuus, jonka mukaan huono uutinen on ”hyvä” uutinen. Se ei ole mikään uutinen, että kaikki sujuu kuten pitääkin. Muun muassa tästä syystä media kertoo niistä erikoistapauksista, joissa usko aiheuttaa pahoinvointia.
Jos pappi tekee jotain pahaa, siitä julkaistaan sivun juttu, mutta jos hän tekee hyvää, siitä ei puhuta halaistua sanaa. Niinpä tulee harhakuva, että uskonto aiheuttaa pahoinvointia.
– Jos pappi tekee jotain pahaa, siitä julkaistaan sivun juttu, mutta jos hän tekee hyvää, siitä ei puhuta halaistua sanaa. Niinpä tulee harhakuva, että uskonto aiheuttaa pahoinvointia, Harri Koskela huomauttaa.
Tällaista harhakuvaa tieteellinen tutkimus voi parhaimmillaan olla oikomassa.
– Sanoisin, että 95 prosenttia uskonnollisuudesta lisää hyvinvointia ja viisi prosenttia aiheuttaa pahoinvointia.
Harri Koskela, 61
• Joensuussa asuva teologian tohtori ja psykologian väitöskirjatutkija.
• Perhe: vaimo Hanna ja lapset Arttu, Heini ja Aino. Heini-tyttö kuoli vuonna 1994 elettyään vain puoli vuotta. Heinin kuolema ja Ainon sydänleikkaukset aloittivat prosessin, joka johti teologian opintoihin.
• Teologian alaan kuuluva väitöskirja vuodelta 2011 käsittelee lapsen menetyksen merkitystä vanhemman spiritualiteetin muotoutumisessa.
• Toiminut lastentarhanopettajana ja helluntaipastorina, Suomen Helluntaikirkon eettis-opillisen toimikunnan jäsen.
• Työskentelee tällä hetkellä vuoden työjaksolla Hongkongin Luterilaisen teologisen seminaarin opettajana Suomen Lähetysseuran kautta.
• Harrastukset: pyöräily, valokuvaus, purjehdus, melonta ja filosofointi.
Traumoja puretaan Facebook-ryhmissä
Joskus uskonnollisuus lisääkin pahoinvointia, eikä Harri Koskela halua ummistaa silmiään hengellisiltä lieveilmiöiltä. Etenkin aiempina vuosikymmeninä jotkut ovat traumatisoituneet oltuaan mukana herätyskristillisyyden, kuten helluntailaisuuden parissa.
Kun Facebookissa perustettiin helluntailaisuuden parissa nuoruuttaan 1970–80-luvuilla viettäneille keskusteluryhmä Retro, monet kokivat tarvetta jakaa siellä omia kipeitä muistojaan. Elokuussa 2020 perustettiin vastaavanlainen Metro-ryhmä 1990–2000-luvuilla nuoruuttaan viettäneille. Myös siellä traumat ovat nousseet suosituksi keskustelunaiheeksi.
Harri Koskela kuuluu itse kyseiseen Retro-ryhmään. Hän julkaisi siellä keväällä yhden päivityksen, jossa hän pohti 1970–80-lukujen seurakunnallisia ilmiöitä.
”On tärkeä muistaa, että tuon ajan toimintaympäristö oli yleisesti hyvin mustavalkoinen, yhden totuuden ’Kekkoslovakia’”, Koskela kirjoitti ja halusi muistuttaa, että helluntailiikkeen opetuksen ja toiminnan arviointi tulee suhteuttaa oman aikansa yhteiskunnalliseen yhteyteen.
”Arvioisin, että suurin osa retroajan helluntaiseurakuntien nuorista sai kuitenkin melko hyvät lähtökohdat elämälleen. Tiukka normatiivisuus, joka toisaalta ahdisti, samalla myös suojeli monilta elämää tuhoavilta asioilta, joihin ei-uskovat nuoret usein ajautuivat. Kaikesta huolimatta melko pieni osa nuorista traumatisoitui, vaikka varsinkin näin jälkikäteen arvioiden monet silloiset käytännöt, normit ja opetukset vaikuttavat oudoilta.”
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.
Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta:
