Kutsuilta
Olen viimeviikkoina pohtinut, kenelle Kohtaamispaikka-yhteisömme Lahdessa on lähetetty julistamaan evankeliumia ja miten sen teemme? Olemme kuluneiden vuosien varrella jalkautuneet Lahden satamaan, pitäneet telttaa perjantai-iltaisin Lahden torilla ja olleet mukana järjestämässä Alfa-kursseja. Kaikkien näiden kautta olemme tavoittaneet uusia ihmisiä mukaan toimintaamme.
Kenties kaikkein tehokkaimmaksi väyläksi on osoittautunut järjestämämme Kohtaamispaikka-kutsuillat. Illat on suunniteltu erityisesti uusia tulijoita ajatellen ja niissä on voinut olla mukana vaikkapa vieraileva muusikko tai puhuja. Olemme tahtoneet pitää illan muodon kuitenkin mahdollisimman lähellä tavallista Kohtaamispaikkaa, ettemme rakentaisi liiaksi kuilua tavallisen ja erityisen välille. Ajatuksena on nimittäin kutsua ihmiset mukaan ensi kerran ”tavalliseen” Kohtaamispaikkaan.
Olemme Suomessa tottuneet pitämään erillään evankelioivat- ja kunnon tuhtia hengellistä ravintoa pitävät tilaisuudet. Olen pallotellut ajatuksella, voisiko yksi ja sama jumalanpalvelus tai Kohtaamispaikka olla tarkoitettu sekä pitkään uskossa olleille että etsijöille. Voisiko sama opetus, musiikki, rukouselämä ja kaikki, mistä kokoontumisemme koostuvatkaan, innostaa ja ravita jokaista? Pohdintani kiihdytti täyteen vauhtiin Andy Stanleyn kirja Deep and Wide, Creating Churches unchurched people love to attend (Syvä ja laaja, luomassa seurakuntia, joissa seurakunnattomat rakastavat käydä). Kirjassaan Stanley avaa heidän seurakuntansa näkyä ja toimintatapoja julistaa evankeliumia oman alueensa ihmisille ja kutsua kirkko täyteen etsijöitä.
Voisiko yksi ja sama jumalanpalvelus tai Kohtaamispaikka olla tarkoitettu sekä pitkään uskossa olleille että etsijöille?
Amerikassa, jos missä, on totuttu rakentamaan mitä ihmeellisimpiä mittareita kaiken menestyksen tunnistamiseksi. Tällä kertaa Stanleyn ehdottama mittari osuu mielestäni naulankantaan. Joka kerta, kun seurakunnassa käyvä ihminen kutsuu tuttavansa mukaan toimintaan ja tuo tuttava päättää tulla kirkkoon vielä seuraavalla kerralla uudestaan, voidaan puhua onnistumisesta. Tämän kaltainen onnistuminen edellyttää kahta perättäistä erävoittoa. Tarvitaan kulttuuria, joka rohkaisee kutsumaan ja itse toiminnan täytyy vakuuttaa.
Mikä toiminnassa sitten vakuuttaa ja kutsuu mukaan uudestaan? Uskoville syyksi tulla kirkkoon ensi viikollakin riittävät Jeesus ja hyvä hengellinen anti. Etsijälle syy tulla uudestaan voi löytyä esimerkiksi koetusta ilmapiiristä, mukavaan kahvihetkeen mahtuneesta kohtaamisesta tai opetuksen kutkuttavasta lupauksesta: ”jatkuu ensi jaksossa, tätä et tahdo missata”.
Voisiko jokainen jumalanpalvelus ja Kohtaamispaikka olla kutsuilta, johon kutsumme ja odotamme vanhojen tuttujen lisäksi uusia ihmisiä kohtaamaan Jeesuksen?