Kun rokote tulee iholle

Kauhua lapsuuteeni aiheuttivat Raamatun ja vanhan lääkärikirjan kuvaukset spitaalista ja elefanttitaudista. Kiitos lääketieteen, molemmat sairaudet ovat kehittyneissä maissa nykyään harvinaisia.

Samaan lääketieteeseen luottaen huokasin keväällä: kunpa koronarokote keksittäisiin pian ja pandemiapainajainen loppuisi. Tällä kertaa kauhukuvat nousivat kirjojen sijaan uutiskuvista, joissa näkyi sairaaloiksi muutettuja parkkihalleja, scifi-henkisiä suojapukuja ja peiteltyjä ruumiita.

Rokotetta ei alkanut kuulua, mutta epäileviä soraääniä kyllä. Milloin kännykkääni kilahti kiertokirje ihmishirviöitä tehtailevista mikrosiruista, milloin huhuja abortoitujen sikiöiden käytöstä rokotteiden ainesosana. Yhtäkkiä mieleeni muistuivat myös lehtijutut Pandemrix-rokotteen aiheuttamista narkolepsiatragedioista.

En ole rokotevastainen. Entisaikojen nujerretut tappajat muistuttavat minua rokotusten ansioista. Kun 1700-luvun lopun Englannissa huomattiin, etteivät lehmiä hoitaneet tytöt sairastuneet kauhistuttavaan isorokkoon, tajuttiin, että lievemmän lehmärokon sairastaminen suojaa taudilta. Maalaislääkäri havaitsi, että pienempi paha esti suuremman, ja rokotukset aloitettiin.

Rokotusten ansiosta isorokko on saatu kitkettyä koko maailmasta. Rokotuksia saan kiittää myös siitä, etten ole joutunut tekemisiin esimerkiksi polion, jäykkäkouristuksen tai hinkuyskän kanssa. Silti nopeasti kehitetyt kausirokotteet epäilyttävät. Entä, jos niissä kuitenkin piilee jotain sellaista, mitä lyhytaikaisissa tutkimuksissa ei ole huomattu?

Itse asiassa olen juuri sitä ikäluokkaa, joka suhtautuu koronarokotteeseen varautuneimmin. HS-gallupissa (9.12.) omasta ikäluokastani (31–39 -vuotiaat) terveysviranomaisten hyväksymän rokotuksen ottaisi alkuvuodesta vain 39 prosenttia, kun yli 70-vuotiailla vastaava prosenttiosuus oli 83. Myös THL:n kyselytutkimuksessa (9.12.) nuoret aikuiset osoittautuivat epäluuloisimmiksi.

Mikä meitä oikein jarruttaa? Johtuuko se siitä, ettei meillä ole sukupolvikokemusta tuhkarokosta tai sikotaudista? Onko kyse anarkiasta tai välinpitämättömyydestä?

Omassa vaakakupissani painavat rokotusten mahdolliset haittavaikutukset ja tauti, joka ei kohdallani tilastojen valossa johtaisi kuolemaan. Tai sitten kyse on yliluottamusharhasta, josta psykoterapeutti, sosiaalipsykologi Emilia Kujala toteaa Helsingin Sanomissa (9.12.): ”Uskomme, että olemme turvassa tartunnoilta ja että juuri meille tutut ihmiset käyttäytyvät järkevästi. Elämme omassa kuplassamme ja oletamme, että se on turvallinen.”

Jutun tekohetkellä ei ole vielä tiedossa, milloin BioNtechin ja Pfizerin koronarokote saa myyntiluvan Suomessa. Suhteellisen pian rokote on kuitenkin tulossa kirjaimellisesti iholle – ehkä myös minun.

Googlettelen kysymys–vastaus -palstoja ja kahlaan läpi asiantuntijoiden kommentteja. Luen esimerkiksi, että rokotetta on testattu jo kymmenillä tuhansilla henkilöillä, ja että rokote suojaa 95-prosenttisesti. (HS 13.12.) Saan vahvistuksen sille, ettei rokotteen RNA pääse kopeloimaan DNA:ta ja kummittelemaan pitkäksi aikaa kehooni. (YLE 10.11.) Opin ennen kaikkea, että tässä vaiheessa paljon on vain olettamusten varassa, ja että myös rokotetun tulee noudattaa turvaohjeita.

Asiantuntijoiden epäröinti herättääkin yllättäen luottamusta. Aivan aukottomana markkinoitu rokote saisi todennäköisemmin hälytyskelloni soimaan.

Haluan vielä selvyyden joihinkin kysymyksiin, joten soitan Mika Rämetille, Tampereen Rokotetutkimuskeskuksen johtajalle ja lastentautien sekä kokeellisen immunologian professorille. Eniten mietityttävät koronarokotteen sivuvaikutukset. Mitä niistä tiedetään BioNtechin ja Pfizerin rokotteen osalta?

Mika Rämetin mukaan tyypilliset haittavaikutukset kertovat siitä, että elimistön puolustusreaktio on käynnistynyt. Siitä voi seurata pistopaikan kipua, päänsärkyä ja lämpöilyä.

Tyypillisesti sivuvaikutukset ilmenevät parin ensimmäisen viikon aikana, ja harvoin niitä tulee enää kuuden tai kahdeksan viikon jälkeen. Vuoden päästä ilmenevät oireet olisivat Rämetin mukaan ”ihan äärimmäisen epätodennäköisiä”.

– Jos jokin oire ilmenisi vuoden päästä, kun rokote on jo aikoja sitten hävinnyt elimistöstä, haitta liittyisi rokotteen muodostamaan puolustusvasteeseen koronaviruksen piikkiproteiinia kohtaan. Samanlainen puolustusvaste tulisi myös silloin, jos altistuisi rokottamattomana itse taudille. Siksi rokote on mielestäni pienempi riski kuin se, että sairastuu koronaan.

Rämetin mukaan ei myöskään ole syytä olettaa, että sivuvaikutukset olisivat riskiryhmäläisten kohdalla tavallista suurempia.

Raskaana olevilla rokotetta ei ole vielä tutkittu, joten jotkut ovat epäilleet, että rokote olisi haitallinen sikiölle tai hedelmällisyydelle.

Rämetin mukaan ei ole syytä olettaa, että rokote aiheuttaisi esimerkiksi hedelmättömyyttä. Testien puutteen takia raskaana oleville ei kuitenkaan todennäköisesti vielä heru käyttölupaa, ja Rämet arvelee, että rokotteen mukana tulee ohje välttää raskautta pari kuukautta. Tällainenkaan suositus ei kuitenkaan tarkoita, että rokotteella olisi automaattisesti haittavaikutuksia raskaaksi tulemiseen tai raskauden kulkuun, Rämet täsmentää. Protokollaan kuuluu, että tarvitaan tutkimusnäyttöä ennen kuin rokote voidaan todeta turvalliseksi myös raskaana oleville.

Mielessäni on vielä eräs kysymys. Abortoitujen sikiöiden käyttö rokotetutkimuksessa kuulostaa sekä epäeettiseltä että inhottavalta, ja haluan saada asiasta varmuuden.

Rämet kertoo, että rokotetutkimuksessa hyödynnetään erilaisia solulinjoja, joista muutama on peräisin 1970- ja 80-luvuilla abortoiduista sikiöistä. Syynä solulinjojen käyttämiseen on usein ollut eläinkokeiden välttäminen.

Rämet kuitenkin kertoo, ettei uudenlaisten RNA-rokotteiden suunnitteluun ja tuottamiseen tarvita abortoiduista sikiöistä otettuja solulinjoja.

Huojennun, mutta samalla tajuan, etten voi tietää, miten esimerkiksi aiemmin saamani rokotteet on tuotettu. Siksi yhdyn katolisen kirkon papin ja lääkärin Raimo Goyarrolan kirjoitukseen (27.11.), jossa hän toteaa, että ihmiset, jotka käyttävät terveydellisistä syistä eettisesti ongelmallisia rokotteita ”osallistuvat yleisesti ottaen hyvin etäisesti yhteistyöhön alkuperäisen teon eli abortin kanssa.”

Jos tieto lisää tuskaa, se myös vapauttaa. Kun rokotteesta tietää enemmän, se ei tunnut enää niin pelottavalta.

Palaan kevään uutiskuviin kasvottomista suojapuvuista ja väliaikaissairaaloista, rasittuneista hoitajista, lockdowneista ja etäkouluista. Kuulen Kreikassa asuvan perhetutun kuvauksen parhaillaan vallitsevista ulkonaliikkumisrajoituksista ja muistelen sukulaisen sairastamaa rajua koronatautia jälkivaikutuksineen.

Ajatus rokotuksesta alkaa tuntua taas aika hyvältä.