Kulttuurisodat, tekopyhyys ja tuomio sosiaalisen median aikana

”Kulttuurisotien osapuolilta on unohtunut se, että hirsi tulee ensin poistaa omasta silmästä. Vasta sitten voi lähteä sorkkimaan tikkuja toisten silmistä”, kirjoittaa analyysissään filosofian tohtori Tuomas Auvinen.

Viime viikkoina jälleen yksi liberaalin vasemmiston tai niin sanotun progressiivisen poliittisen ja kulttuurisen ryhmittymän kultapoika on aloittanut mahalaskunsa. Kyseessä on tietysti Kanadan pääministeri Justin Trudeau, joka ryvettyy viikko viikolta uusissa kohuissa.

Trudeaun nousu ja tuho muistuttaa samantyyppistä draaman kaarta, joka näkyy Suomessa esimerkiksi Hussein al-Taeen tapauksessa. Jälkimmäisenä mainitun draama oli kuitenkin huomattavasti nopeampi sekä nousun että laskun suhteen. Ilmiöön liittyy eräitä kristinuskon näkökulmasta huolestuttavia piirteitä.

Tuoreimman kohun on aiheuttanut Trudeausta hänen nuoruudessaan otetut kuvat, joissa hän esiintyy niin sanotussa blackface-meikissä. Joka viikko mediaan vuotaa uusi kuva, jossa parikymppinen pääministeri esiintyy kasvot maalattuna, milloin arabiksi, milloin afrikkalaiseksi.

Trudeaulle tämä on erityisen kiusallista, sillä hän on profiloitunut nimenomaan etnisten vähemmistöjen puolestapuhujana ja rasismin vastustajana. Miksi sitten se, että valkoinen maalaa naamansa mustaksi esimerkiksi naamiaisissa tai teemajuhlissa, on niin suuri kauhistus kulttuurisen vasemmiston liberaaleille edustajille? Pieni kertaus lienee paikallaan.

Blackface, minstrel ja rasismi

Blackface-perinne syntyi Yhdysvalloissa 1800-luvulla niin kutsutun Minstrel-viihteen yhteydessä. Minstrelit olivat kiertäviä viihderyhmiä, joiden esiintymiset sisälsivät esimerkiksi komediaa ja musiikkia. Esityksissä oli tyypillistä, että valkoiset näyttelijät maalasivat naamansa mustiksi esittäessään stereotyyppisen yksinkertaista, tyhmää, kouluttamatonta ja huoletonta puuvillapeltojen mustaa orjaa. Pääosin valkoisista koostuva yleisö sitten nauroi näyttelijöiden luomille karikatyyreille.

Kaikki, mikä on laillista, ei ole fiksua tai viisasta. Ja se voi olla aidosti loukkaavaa.

Orjuus kiellettiin Yhdysvalloissa vuonna 1865. Rotuerottelulait, jotka asettivat mustat ja valkoiset ihan virallisesti eriarvoiseen asemaan lain edessä, kuitenkin jatkuivat aina vuoteen 1964 asti. Kulttuurihistorialla on väliä ja sen vuoksi on perusteltua pitää blackface-perinnettä rasistisena ja loukkaavana. Tämä korostuu erityisesti Pohjois-Amerikan kontekstissa, mutta globalisaation myötä se ulottuu kaikkialle. Siksi myös Stockmannin tiernapoikakampanja sai hiljattain osakseen kritiikkiä.

Itseni kaltaisten sananvapauden ja absoluuttisen ilmaisunvapauden ihannoijien on myös hyvä muistaa tämä. Kaikki, mikä on laillista, ei ole fiksua tai viisasta. Ja se voi olla aidosti loukkaavaa.

Sosiaalinen media ja tekopyhyys

Justin Trudeaun blackface-kohun kaltaiset skandaalit nostavat kuitenkin ikävästi esiin kulttuurisodan oksettavan ruman tekopyhyyden. Se korostuu erityisesti poliittisessa kontekstissa. Vielä ei ole nähty yhtäkään Trudeaun oman viiteryhmän jäsentä, joka olisi vaatinut pääministerin eroa. Tässä kohdassa jokaisen on pohdittavat sitä myrskyä, joka nousisi kaikkien liberaalien arkkivihollisen, Donald Trumpin blackface-kuvasta. Mitä ilmeisimmin sellaista ei ole. Jos olisi, se olisi jo kaivettu esiin.

Sama pätee Hussein al-Taeen tapauk­seen. Kritiikkiä tulee kovin vähän omien­ taholta, vaikka peiliin katsominen olisi ensisijainen keino parantaa maailmaa. ”Omilta” siedetään paljon, paljon enemmän kuin vastustajalta. Kulttuurisotien osapuolilta on unohtunut se, että hirsi tulee ensin poistaa omasta silmästä. Vasta sitten voi lähteä sorkkimaan tikkuja toisten silmistä.

Greta Thunberg ja totuus

Edellä mainittua selittää eräs sosiaalisen median aikana korostuva ad hominem -argumentaation muoto, jossa tekemistä tai sanomista arvioidaan henkilön viiteryhmän perusteella, ei henkilön tekojen moraalin tai sanojen totuudellisuuden näkökulmasta.

Tästä viime viikkojen paras esimerkki on globaalia somepöhinää herättänyt ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Hyvin harva oikeasti perehtyy itse asiaan. Progressiiviset ilmastoaktivistit juhlivat häntä teinityttönä, joka laittaa patriarkaatille jauhot suuhun, pitäen totena kaikkea mitä hän suustaan päästää.

Konservatiiviset ilmastonmuutoksen kieltäjät taas kiistävät koko hänen viestinsä viittaamalla nuoreen ikään ja Aspergerin syndroomaan. Molemmat ovat väärässä. Tosi tai epätosi ei ole sanojassa. Se vain on ja se pitää löytää muualta.

Ihmisen armottomuus

Kulttuurisodat ja niitä ylläpitävät heimoidentiteetit nostavat myös esiin erään toisen ihmisyyteen liittyvän rumuuden, nimittäin kovan ja läpitunkevan armottomuuden. Tästä pitävät huolen sosiaalisen median ilmiö nimeltään ”hyvesignalointi” ja sen taistelupari ”maalittaminen”.

Oletko varma, ettet itse ole koskaan teinipäissäsi hölmöillyt? Oletko varma, ettei kukaan kuvannut sitä?

Lyhykäisyydessään hyvesignalointi on sitä, että etsitään jokin yhteinen paheksunnan kohde, kuten harkitsemattomia lausunut poliitikko tai elämässään törttöillyt julkkis ja osoitetaan omaa hyveellisyyttä yhdessä maalittamalla eli haukkumalla tätä julkisesti Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa tai milloin milläkin foorumilla. Internet ei unohda.

Herääkin kysymys siitä, onko oikein, että yksi, vuosikymmeniä vanha harkitsematon teko pilaa ihmisen koko loppuelämän. Ja toisaalta pitää kysyä arvon hyvesignaloijilta: oletko varma, ettet itse ole koskaan teinipäissäsi hölmöillyt? Oletko varma, ettei kukaan kuvannut sitä? Jeesus taisi puhua jotakin ensimmäisen kiven heittämisestä.