Kirkon kasvot

Tapio Luomalla on takanaan ensimmäinen kuukausi Suomen ev.-lut. kirkon uutena arkkipiispana. Millaisen kaitsijan kirkko sai?

Sillanrakentaja. Sellainen luterilaisen kirkon 15. arkkipiispa Tapio Luoma toivoisi olevansa. Kuukauden päivät virkaa hoitanut mies kuitenkin tietää, ettei tämän tittelin ansaitsemiseen riitä pelkkä tahto vaan tarvitaan myös tekoja. Eivätkä siltikään kaikki sitä koskaan allekirjoita.

– Sillanrakentaja on korkea arvonimi. En uskalla suoda sitä itselleni, Luoma kokee.

Hänen tavoitteenaan on auttaa kirkon jäseniä näkemään, mikä heitä yhdistää ja iloitsemaan siitä. Yhdistäjä on Jeesus Kristus.

– Kristus on kirkon varsinainen johtaja ja meidän – hänen palvelijoidensa ja laumansa jäsenten – suhteestamme Kristukseen riippuu paljon myös se, mikä meidän keskinäinen suhteemme on.

Ylin johtajamme painottaa Raamatussa monta kertaa seuraajilleen: rakastaa toinen toisianne.

– Tätä haluan olla pitämässä esillä ja muistuttamassa ihmisille.

”Yhteys ei ole tunnelmointia”

Vaikka kirkon sisällä uskoa ja suhdetta Jumalaan korostetaan ja tulkitaan eri tavoin, se ei Tapio Luoman mielestä ole kapula yhteyden rattaissa. Esimerkiksi Seinäjoella kirkkoherrana toimiessaan hän näki sen käytännössä, kun vuonna 2009 kansanlähetysläiset rakensivat herättäjäjuhlia ja parin vuoden päästä heränneet Kansanlähetyspäiviä.

– Yhteyden perusta on ymmärrys siitä, että tarvitsemme kaikki suuren Jumalan armoa ja rakkautta sekä anteeksiantoa, jonka hän Jeesuksessa lahjoittaa. Yhteyden perusta ei ole se, että olemme samaa mieltä.

Luoma näkee, että olemme Kristukseen kastettuina yhtä perhettä.

– Jos tulee erimielisyyksiä, ne ovat perheen keskinäisiä erimielisyyksiä. Ne eivät saa tyhjäksi sitä, että olemme saman perheen jäseniä.

Joskus voimme erehtyä kuvittelemaan, että yhteys on tunnelmointia, vaikka Luoma pitää yhteyden rakentamista kovana työnä. Siinä on pakko kohdata erilaisuus ja erilaiset näkemykset sekä sietää kipua.

Yhteys ei, niin kuin uskokaan, ole viime kädessä kiinni tunteista.

– Saamme luottaa Jumalan sanaan, joka sanoo, että olemme Kristuksessa. Yhteyden kanssa on sama juttu. Olemme yhtä Kristuksessa. Se antaa eri pohjan yhteyden tunteen etsimiselle ja yhteiselle Jumalan palvelemiselle ja palvomiselle.

Ohittaako yhteys totuuden?

Pitääkö yhteydestä pitää kiinni jopa totuuden kustannuksella? Tapio Luoma toteaa, että totuuden käsite on niin haastava ja valtava, että se pitää jättää Kristuksen käsiin. Hän on totuus isolla T:llä.

– Se, miten minä Jeesuksen tulkitsen, ei ole tie, totuus ja elämä, vaan Jeesus on tie, totuus ja elämä. Sama Herra, joka on meidän yhteytemme perusta, on myös se totuus, jota julistamme maailmalle.

Silloinkin kun pitäisi määritellä, mihin uskomme ja millä tavalla, Luoman mukaan on tärkeä muistaa, ettei kukaan saa totuutta hyppysiinsä. Siksi on parempi kysellä totuutta kuin yrittää omistaa se.

– Kukaan ei voi väittää, että se mitä hän sanoo, olisi viimeinen totuus. En ainakaan minä. Suokoon Jumala, että käsitykseni totuudesta on niin lähellä totuutta kuin voi olla. Rukoilen sitä, kuten Psalmin kirjoittaja: ”Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.” (Ps. 139:23–24)

”Jeesus on a ja o”

Tapio Luoman edeltäjä Kari Mäkinen ehti luotsata kirkkoa kahdeksan vuotta. Luoma uskoo poikkeavansa Mäkisestä ainakin persoonaltaan ja historialtaan. Herätysliikkeiden lähellä kasvaminen epäilemättä näkyy – esimerkiksi siinä, että hän haluaa korostaa puheissaan ihmisen Jumala-suhteen merkitystä.

Entä mitä uusi arkkipiispa haluaisi kirkossa säilyttää ja mitä taas muuttaa? Jos vain yhden asian saisi valita säilytettäväksi, hän pitäisi kiinni sumeilemattomasta Kristus-keskeisyydestä.

– Kaikki lähtee hänestä ja palaa häneen. Jeesus on a ja o, ensimmäinen ja viimeinen.

Vääränlaista ihmiskeskeisyyttä hän sitä vastoin haluaisi häivyttää – ja huomauttaa puhuvansa myös itselleen. Hän tarkoittaa sillä kapeakatseista kuvitelmaa siitä, että Jumala on minun eli ihmisen kanssa samaa mieltä.

– Sen sijaan, että tarkastelen asioita vain omasta näkökulmastani, pitäisi antaa tilaa sellaiselle näkökulmalle, jossa Pyhä Henki tekee työtään ja auttaa minua iloitsemaan siitä, että Jeesus on Herra ja rinnallani kaikkina elämäni päivinä.

Kohu viran alkuun

Heti astuttuaan arkkipiispan virkaan Tapio Luoma teki päätöksen, joka sai osan kirkkokansasta pohtimaan, onko kirkkomme johdossa pikemminkin siltojen polttelija kuin niiden rakentaja. Luoma linjasi, että Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Maata Näkyvissä -festareilla voidaan viettää ehtoollista vain, jos papiksi vihittyjä naisia ei suljeta pois ehtoollisella palvelemisesta.

– Yhteyden puolesta puhuminen näyttäytyy johonkin suuntaan helposti yhteyden rikkomisena, Luoma pohtii.

Hän tähdentää, että jo vuosikymmeniä virkakäsitys on ollut kirkossa kipeä asia. On myös keskusteltu siitä, kuka saa olla asettamassa ja jakamassa ehtoollista, yhteyden ateriaa. Luoman mukaan vuoden 1986 kirkolliskokouk­sen päätöstä naispappeuden hyväksymisestä tulee kuitenkin noudattaa, kun järjestö tekee käytännön yhteistyötä paikallisseurakuntien kanssa. Tämä on tilanne Maata Näkyvissä -festareilla.

Luoma ei katso, että jo Mäkisen aikana aloitetut keskustelut festareiden messusta olisivat olleet seurausta vain naispappien festariboikoteista ja kampanjoinnista. Hän näkee, että jo pidempään monia on kaihertanut se, mikseivät naispapit saa palvella festareilla.

Vastaavan tilanteen voi myös kuvitella toisin päin. Mitä jos jossakin merkittävässä tapahtumassa alttarilta puuttuisivatkin kokonaan miespapit? Pitäisikö silloinkin ehtoollinen kieltää?

– Kannattaa muistaa, että kyse ei ole siitä, onko alttarilla molempien sukupuolten edustajia, vaan siitä, voiko heitä olla alttarilla, Luoma vastaa.

Se, miten minä Jeesuksen tulkitsen, ei ole tie, totuus ja elämä, vaan Jeesus on tie, totuus ja elämä.

– Jos Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, sen on tärkeää näkyä ulospäin. Siinä, että olisi vain naisia alttarilla, ei ilmene Jumalan kutsun täyteys.

Todennäköisesti ensi marraskuussa moni nuori ei saa festareiden aikaan lainkaan ehtoollista, koska kuljetukset paikallisseurakuntien messuihin olisi hankala järjestää.

– Se on erittäin valitettavaa. Paras vaihtoehto olisi ollut, että messu olisi ollut seurakuntien järjestämänä hallissa. Mutta koska pääjärjestäjä Sley näki sen mahdottomaksi toteuttaa, jää jäljelle huonompi vaihtoehto mennä paikallisseurakuntien messuun.

Messun palauttamiseksi festareille kerättiin myös parin nuoren aloitteesta adressia, joka on kerännyt jo yli 2 500 nimeä. Voiko sillä kuitenkaan pyörtää tehtyä päätöstä? Luoman on vaikea kuvitella niin käyvän, myös siksi, että asiassa on ajateltava paikallisseurakuntienkin näkökulmaa.

– Katson, mitä adressiin vastaan, hän toteaa ja kertoo keskustelleensa jo joidenkin nuorten kanssa.

– Heidän ajatuksensa on tärkeää ottaa vakavasti. On hienoa, että on nuoria, jotka arvostavat ehtoollista.

Sleyn kanssa vuoropuhelu tulee myös jatkumaan virkakysymyksessä. Radio Deille Luoma kommentoi viime kuussa, että esiin nousee Sleyn rooli  kirkon lähetysjärjestönä. Luoma ei kuitenkaan ole ajamassa järjestöä ulos kirkosta, toisin kuin osa on tulkinnut.

– Haluan painokkaasti sanoa, että haluan Sleyn olevan kirkon lähetysjärjestö.

Luoma toivoo kaikkien herätysliikkeiden kohdalla, että niiden hyvä hengellinen perintö voisi hyödyttää koko kirkkoa.

– Järjestöt myös itse haluavat palvella kirkkoa. Se on arvokas asia.

Arkkipiispa myös painottaa, kuinka upea, ihailun ansaitseva tapahtuma Maata Näkyvissä -festarit ovat.

”Kirkolliskokous heijastaa Jumalan tahtoa”

Juuri ennen arkkipiispan vaihdosta pidettiin jälleen kirkolliskokous. Samaa sukupuolta olevien avioliitto oli käsiteltävänä jo yli kymmenettä kertaa, mutta kirkko ei ole heidän vihkimistään hyväksynyt. Uskooko Tapio Luoma, että lähivuosina voitaisiin tehdä vastakkainen päätös?

– En osaa lähteä arvuuttelemaan, hän toteaa.

Avioliittokysymyksessä Luoma on konservatiivien leirin laitamilla. Hän pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä, mutta olisi valmis hyväksymään samaa sukupuolta olevien vihkimisen, jos kirkolliskokous päättää alkaa heitä vihkiä.

Selittäessään kannanottoaan Luoma avaa käsitystään kirkolliskokouksesta. Se on hänelle Jumalan lasten hengellinen kokous, jossa tarkoitus ei ole kilpailla siitä, kuka ryhmä voittaa. Keskustellen ja rukoillen tulee kysyä Jumalan tahtoa ja johdatusta. Kirkolliskokous voi hänestä tehdä huonojakin päätöksiä Jumalan sallimana.

– Oli kyseessä mikä tahansa kirkolliskokouksen päätös, lähtökohta on, että se heijastaa Jumalan tahtoa, Luoma ajattelee.

– Täytyy luottaa siihen, että Jumala johdattaa kirkkoa. Hän ei johdata sitä vain silloin, kun kirkko tekee ratkaisuja, joihin minä olen tyytyväinen.

Luoma ei koe, että hän luopuisi periaatteestaan hyväksyessään mahdollisen muutoksen avioliittoon vihkimisessä.

– Tämä ei ole periaatteellinen kysymys, vaan hengellisen elämän kysymys, jossa Jumala johdattaa.

–  Jos minulla on vahvoja periaatteita, saatan olla Pyhän Hengen toiminnan esteenä. En tarkoita sitä, ettei saisi olla periaatteita, mutta mikä on niiden merkitys? hän pohtii.

Pettymyksiä ei voi välttää

Tapio Luoma naurahtaa, kun kysyy, onko hän haaveillut olevansa eräänä päivänä kirkon johdossa. Ei hän osannut. Vastuunkantoon kirkossa on tullut kypsyttyä pikku hiljaa. Rippikoulun jälkeen pappiskutsu tuli yhtäkkisenä humauksena. Nuoruudessa into ja palo veivät milloin isoseksi, milloin poikakerhon vetäjäksi Vaasan kotiseurakunnassa.

– Olen johdatettu aina yhä laajempaan vastuuseen, ja lisääntyvä vastuu eri elämänvaiheissa on opettanut minua.

Arkkipiispan saappaat ovat jo niin suuret, että niiden voisi kuvitella joskus valvottavan öisin. Luoma myöntääkin olevansa arkana tehtävänsä vastaanotettuaan. Pettymyksiä hän tietää tuottavansa varmasti, koska kaikkien toiveita ei pysty täyttämään. Enää ei ole kyse yhdestä seurakunnasta tai vaikkapa herätysliikkeestä, vaan vajaasta neljästä miljoonasta kirkon jäsenestä.

– Toivon ja rukoilen, että minun puolestani jaksetaan rukoilla, vaikka en pysty toiminaan aina niin kuin odotetaan.

Oman kirkon lisäksi Luomaa kiinnostaa se, mitä muissa kirkkokunnissa tapahtuu. Työskennellessään Seinäjoella kirkkoherrana hän piti jatkuvasti yhteyttä kaupungin helluntai- ja vapaaseurakuntaan.

– Olen oppinut arvostamaan muiden kirkkokuntien elämää. Kun olen vieraillut vapaiden suuntien tilaisuuksissa, olen viihtynyt niissä.

Luoma ajattelee, että luterilaiset voisivat oppia heiltä innostusta. Innostuminen on täysin luvallista.

– Kuolema on voitettu. Kun sitä rupeaa funtsimaan, se on järisyttävä asia.