Kiista sakramenteista jakaa esikoislestadiolaisia

Kuva: KT/Aarne Ormio
Kuva: KT/Aarne Ormio

– Esikoislestadiolaisten niin sanotun sakramenttiseparatismin taustalta löytyy Lapin vanhinten halu vaalia ”Siionin tyttären” ykseyttä, sanoo Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen. 

Median otsikoihin on viime kuukausina noussut esikoislestadiolaisuutta jakava kysymys siitä, voiko maallikkoliike ottaa kasteen ja ehtoollisen toimittamisen omiin käsiinsä. Piispat ovat kritisoineet esikoisten toimia ja viestineet, että liike on käytännössä ajautumassa omaksi kirkokseen. Professori Jouko Talosen mukaan malli nykyesikoisten maallikkojohtoiseen seurakuntaan ja omiin sakramentteihin tulee Amerikasta, jossa on 250 rekisteröityä protestanttista kirkkoa, kuten Old Apostolic Lutheran Church.

– Se perustettiin 1926. Kirkko sai silloin myös ensimmäisen minister-nimikkeisen maallikkosaarnaajan, jolla on avioliittoon vihkimisoikeus. Yhdysvalloissa liike on siis alusta asti ollut itsenäinen kirkko, jossa maallikkosaarnaajat ovat toimittaneet sakramentit, Talonen kertoo.

Kriisi ”ruohonjuurikirkossa”

Suomessa neljän miljoonan jäsenen kirkossa noin 12 000 ihmisen muodostama esikoislestadiolaisten yhteisö on melko pieni.

– Sakramenttiseparatismi koskettaa lähinnä monien paikallisseurakuntien aktiivijoukkoa Tampereen hiippakunnassa ja monissa kaupunkiseurakunnissa Etelä-Suomessa. Oulun hiippakunnassa esikoisuus jää merkitykseltään niin vahvasti muiden lestadiolaisryhmien varjoon, ettei sillä ole siellä kovin suurta merkitystä, Jouko Talonen analysoi.

– Kiintoisaa on, että esikoisuudella on vähiten kannattajia Ruotsissa, missä liikkeen kansainvälinen johto vaikuttaa, hän sanoo.

Merkittävimmät Ruotsin esikoisten maallikkosaarnaajista eli Lapin vanhimmista ovat akateemisesti koulutettuja. Talonen ei tunne heitä henkilökohtaisesti. Hänen mukaansa esikoisten ja Ruotsin kirkon välillä on syvä raamatullis-teologinen kuilu. Ruotsissa esikoiset erosivat kirkosta jo 2000-luvun alussa.

– Ruotsin ja Norjan kirkollinen tilanne on kuitenkin erilainen kuin Suomessa. Näiden maiden käytännön siirtäminen suoraviivaisesti Suomeen on tuonut myös itse liikkeeseen valitettavan jännitteen, Talonen sanoo.

Hän näkee Suomen kirkon ja herätysliikkeiden suhteiden kehityksen 2000-luvulla sakramenttiseparatismin taustalla.

– Enemmän kuitenkin painottaisin juuri näiden Lapin vanhinten auktoriteettia monille saarnaajille ja riviuskoville. Lappi haluaa, että ”Siionin tytär” on kaikkialla yksi. Toisin sanoen kirkollisen tilanteen erilaisuutta eri maissa ei aina ja kaikessa ole haluttu ottaa huomioon. Kysymyksessä on siis myös liikkeen sisäinen jännite avaramman ja suppeamman seurakuntakäsityksen välillä.

Esikoisuus on maallikkoliike

Esikoisuus eriytyi omaksi ryhmäkseen lestadiolaisuuden suuressa hajaannuksessa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.

– Liikkeen identiteetti rakentui vahvasti maallikkodogmatiikan ja alkuherätyksen kannatusalueen saarnaajien arvostuksen pohjalle. Lapin vanhimmat katsottiin alkuherätyksen perinnön vaalijoiksi, joilla on opillinen ja hengellinen vastuu liikkeen kehityksestä, Talonen sanoo.

Lapin vanhimmat katsottiin alkuherätyksen perinnön vaalijoiksi, joilla on opillinen ja hengellinen vastuu liikkeen kehityksestä

Talosen mukaan esikoisuudessa on vieroksuttu yliopistoteologian opiskelua koko historiansa ajan. Lestadiolaisista ryhmistä se on sekä organisaatioltaan että mentaliteetiltaan ollut selkein maallikkoliike.

– Esikoisuudessa on paljon teologisiin kysymyksiin paneutuneita maallikkoja. Tämä on näkynyt myös tässä sakramenttikeskustelussa.

Esikoislestadiolaisessa liikkeessä on perinteisesti elänyt Suomessakin vahva kirkon kritiikki.

– Aika on tuonut siihen myös uusia sisältöjä ja aiheita, mutta se on ollut liikkeen perinnön olennainen osa.

Talosen mukaan taustalla on 1800-luvun lestadiolaisuuden ja kirkon välinen jännitys.

– Esimerkiksi merkittävä saarnaaja Kalle Luoma totesi Lahdessa 1935, ettei Suomen kirkolla ollut heränneille ihmisille muuta tarjottavaa kuin pyövelin kirves. Jos näin saatettiin todeta 1930-luvun pietistisestä kansankirkosta, mitä sitten Kalle Luoma toteaisi 2000-luvun tilanteessa? Talonen pohtii.

Hänestä monet kirkolliset vaikuttajat ja osaksi mediakin pitää herätysliikkeitä ylipäänsä, körttiläisyyttä lukuun ottamatta, enemmän tai vähemmän ongelmallisina ilmiöinä.

– En siksi usko, että sen kummemmin mitkään piispojen pastoraaliset maanittelut kuin kirkon hallinnolliset toimet voisivat pysäyttää kehitystä, joka on johtanut omiin, maallikkojohtoisiin ehtoollisiin ja kasteisiin. Traagista on toisaalta sekin, että liike on niin vahvasti ja voimakkaasti jakautunut, hän päättää.

——————————————

Uusi Tie kysyi kahdelta esikoislestadiolaisuudessa mukana olleelta perusteluja, miksi he kannattavat tai vastustavat uutta käytäntöä ottaa sakramenttien toimittaminen omiin käsiin.

Sakramenttiseparatismia vastaan:

Joni Toivonen on neljännen polven esikoislestadiolainen. Hän jätti liikkeen kaksi vuotta sitten.

– Suomessa esikoislestadiolaiset ovat joidenkin arvioiden mukaan yli 20 vuotta suunnitelleet sakramenttien ottamista omiin käsiin. Itse kuulin asiasta ensimmäisen kerran noin 12 vuotta sitten, hän sanoo.

Toivosen mukaan sakramenttiseparatismin perustavin syy on liikkeen seurakuntaopissa, joka on eksklusiivinen.

– Liikkeessä uskotaan, että sen ulkopuolella ei ole mahdollista pelastua. Lapin vanhimmat ja muut heille uskolliset opettavat, että Lapinmaalta tuleville neuvoille tulee olla kuuliainen, koska Pyhä Henki on ne antanut. Jos yksittäinen kristitty ei hyväksy ja ”pidä kalliina” näitä neuvoja, hänen katsotaan olevan kapinassa Jumalaa vastaan, hän sanoo.

Toivosen mukaan nyt käsillä oleva sakramenttikäytännön muutos nähdään tällaisena jumalallisena ja erehtymättömänä neuvona Lapin vanhimmilta. Jos sitä neuvoa käy vastustamaan jää vaille Jumalan siunausta.

Odd Minde, yksi johtavista vanhimmista, käytti rankkoja vertauksia ja tuomitsi ruumeniksi sellaiset, jotka eivät seuraa asiassa Lapinmaan ymmärrystä. Käytännössä ja kiertelemättä tämä tarkoittaa sitä, että ellet alistu meidän neuvoihimme, joudut helvettiin.

Todellinen syy separatismiin on esikoisuuden seurakuntaopin eksklusiivisuus ja Lapin vanhimpien päätös.

Toivosen mukaan epäkohtia esille tuova henkilö joutuu leimaamisen kohteeksi. Toisaalta hän näkee herätysliikkeiden suhteen kansankirkkoon laimeana.

– Median ja kirkollisten liberaalien luoma paine taitaa lisätä pelkoa pitää Jumalan sanaa rohkeasti esillä. Kirkossa jatkuvasti etenevä luopuminen Raamatusta ja kirkon tunnustuksesta saa liian vähän julkista ja rohkeaa vastustusta herätyskristillisyydestä, hän sanoo.

Toivoselle Raamattu on rakas.

– Se osoittaa tien Jumalan yhteyteen Jeesuksen Kristuksen kautta. Raamattu myös antaa kestävän ja vankan pohjan kaikille elämän osa-alueille. Luterilainen tunnustus selittää hyvin Raamattua. Sitä ei voi kuitenkaan laittaa Raamatun rinnalle samanarvoisena.

– Uskon, että Pyhän Hengen täytyy avata Raamatun sanoma ihmiselle henkilökohtaisesti, ennen kuin hän voi sen todella uskoa ja ymmärtää, että minä olen syntinen ihminen ja Jeesus on syntisten Vapahtaja.

Toivonen kokee, että kirkkokriittisessä herätyskristillisyydessä ei aina osata katsoa tämän sakramenttijupakan taakse.

– Esikoislestadiolaisten kirkkokritiikki on sinänsä osuvaa, mutta todellinen syy separatismiin on kuitenkin esikoisuuden seurakuntaopin eksklusiivisuus ja Lapin vanhimpien päätös. Tämä jää liikettä paremmin tuntemattomalta herkästi huomaamatta ja liike saa ansaitsematonta sympatiaa kirkon konservatiiveilta, Toivonen sivaltaa.

Hänestä huoli kirkon linjanvedoista on vain tekosyy sakramenttiseparatismille.

– Jos Lapista tulisi neuvo peruuttaa sakramenttien toimittaminen itsenäisesti, se peruutettaisiin. Tämä jos mikä on lahkohenkisyyttä, hän sanoo.

Sakramenttiseparatismin puolesta:

Pitkän linjan kirkollinen sekä esikoislestadiolaisen liikkeen vaikuttaja Pekka Rytilä näkee, että sakramenttiseparatismin taustalla on syvä huoli kirkon linjanvedoista.

– Vuoden 1986 päätös pappisviran avaamisesta teologinaisille on Raamatun mukaan väärä ja tuomittava (1. Kor 14:37–38). Miespappeuteen sitoutuneet ovat virkakiellossa, ja heitä on jopa erotettu pappisviroista.

Rytilä kritisoi myös 2000-luvun alussa voimaan tulleita ehtoolliskäytäntöjä, kuten erillinen valmistelupöytä ja ehtoollisaineiden nostaminen (elevaatio).

– Katoliset käytännöt on näin nostettu keskiöön.

– Uusin käsittämätön ilmiö kirkossamme on luonnonvastaisen seksuaalisuuden hyväksyminen, jonka jo vaistokin ymmärtää kuolettavaksi synniksi (Room. 1:32). Demokratiassa julkisyhteisönä toimiva kirkko ajautuu poliittisten virtausten viskeltäväksi. Lisäksi kuntauudistus tappaa parhaillaan laumoittain vanhoja hienoja seurakuntia, kun ne on sidottu kuntarajoihin, Rytilä paheksuu.

Demokratiassa julkisyhteisönä toimiva kirkko ajautuu poliittisten virtausten viskeltäväksi.

Pekka Rytilä on toiminut esikoisuuden piirissä julkaisutoiminnassa vuosina 1990–2010. Vuodesta 1991 hän on toiminut Helsingin lähetysjaoksen puheenjohtajana. Hän on viidennen polven kirkollinen luottamusmies ja toimi pitkään paikallisseurakuntien seurakuntaneuvostoissa ja kirkolliskokouksessa. Rytilä tietää, että herätysliikkeiden on aina ollut vaikeaa sopeutua ajan ilmiöihin kirkon piirissä.

– Meille suositellaan usein sitä mallia, että piiristämme tulisi pappeja, jotka toimisivat kirkossa sen ehdoilla ja omassa piirissä toisilla. Pidämme sellaista kaksinaamaisuutena, josta jo Paavali joutui nuhtelemaan Pietaria (Gal. 2:11–14 ).

– Tiedostan tietyllä haikeudella, että kirkon päätehtäväksi jää tällä menolla hautaustoimi, josta on sopimus valtion kanssa, sekä muut seremoniat.

Rytilälle Raamattu on meille ehdoton auktoriteetti ja ehtymätön valon lähde.

– Esikoiset käyttävät myös Raamatun vanhempia versioita, joissa tietyt avainasiat ovat oikein, kuten Luuk. 2:33. Biblia sanoo: ”Joosef ja Jeesuksen äiti”, nykyinen kirkkoraamattu ”Jeesuksen isä ja äiti”. Vanha malli noudattaa uskontunnustusta, Rytilä huomauttaa.

Tunnustuskirjoille Rytilä ei lämpene.

– Ne olivat aikansa lapsia.

Rytilä ymmärtää piispojen huolestuneisuuden sakramenttikiistan kärjistyttyä.

– Monet heistä tuntevat liikettämme ja tietävät esikoiset aidoiksi kristityiksi.