Kansanlähetyspäivien ohjelmaa katsottavissa netissä heinäkuussa – tapahtuman siirtoa syksylle tutkitaan

Koronatilanne pakottaa monet järjestöt perumaan kesätapahtumansa tai järjestämään ne uudella tapaa. Kansanlähetys haluaa tarjota turvallisen tapahtuman ja noudattaa kaikkientapahtumajärjestelyjen suhteen viranomaisten ohjeita sekä suosituksia.

Kansanlähetyspäivien ajankohtana 3.–5. heinäkuuta lähetetään koko perheelle suunnattua ohjelmaa nettilähetyksinä Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla. Ryttylään suunniteltua yleisötapahtumaa ei järjestetä tuolloin.

– Koemme tämän hienona mahdollisuutena perinteisen kesätapahtuman rinnalle. Vallitseva tilanne on avannut uusia ovia kohdata ihmisiä netin välityksellä. Jumalan armo näyttäytyy nyt selkeämmin kuin aikoihin, sanoo tapahtumatuottaja Tode Jurvanen.

Kansanlähetys tutkii parhaillaan mahdollisuutta siirtää Kansanlähetyspäivät-tapahtuma pidettäväksi syksyllä 2020.

– Kansanlähetyspäivillä suuressa roolissa on myös tuttavien ja ystävien tapaaminen. Sen vuoksi haluaisimme tarjota mahdollisuuden myös kohtaamiseen ja järjestää tapahtuman syksymmällä, mikäli vallitseva tilanne sen mahdollistaa, kertoo tapahtumakoordinaattori Salla Pulliainen.

Lisätietoja Kansanlähetyspäivien ohjelmasta ja järjestelyistä saa kansanlahetyspaivat.fi -nettisivuilta ja Kansanlähetyksen Facebook-sivuilta 1.6.2020 mennessä. Salla Pulliainen ja Tode Jurvanen antavat lisätietoja sähköpostitse sekä puhelimitse. Kansanlähetyspäivien päätoimikunta toivottaa kaikille Jumalan siunausta, varjelusta sekä terveyttä haastavan tilanteen keskellä.