Jouluna ensimmäiset tulevat viimeisiksi

Ensimmäisen jouluyön tapahtumissa riittää ihmettelemistä – niin toisin Jumala silloin toimi, kuin me ihmiset toimisimme.

Joulu on monella tavoin erikoinen juhla. Siihen liittyy monia ristiriitaisia asioita, kuten maailman Vapahtaja, jolle ei tunnu löytyvän sijaa, tai köyhä perhe, johon syntyy rikkaista rikkain, tai maailman Hallitsija seimivuoteessa.

Samantapainen ristiriita näkyi myös paimenten kedolla:

Millaiseen tehtävään Jumala lähettikään enkelinsä ensimmäisenä jouluna? Heitä ei lähetetty julistamaan ilosanomaa Betlehemin täysinäisiin majataloihin tai suureen Jerusalemin kaupunkiin. Sen sijaan heidät lähetettiin paimenten luo, joita yhteiskunnallisessa mielessä ei juuri noteerattu.

Paimenilla oli tuohon aikaan erityisen huono maine. Se johtui ensinnäkin siitä, että he eivät työnsä tähden kyenneet noudattamaan kaikkia juutalaisen lain edellyttämiä käskyjä ja kieltoja. Jeesuksen aikana oli juutalaisuudessa päädytty yhteensä 613 käskyyn ja kieltoon, joita jokaisen juutalaisen odotettiin noudattavan. Osa määräyksistä kosketti ihmisten välisiä jokapäiväisen elämän asioita, kuten kieltoa varastaa tai antaa väärää todistusta lähimmäisestä. Osa niistä liittyi rituaaliseen puhtauteen, joita paimenet eivät ammattinsa vuoksi kyenneet täyttämään.

Paimenten huonon maineen syynä oli toki myös se, että he syyllistyivät usein varkauksiin kierrellessään laumansa kanssa laidunmaita. Heitä siis pidettiin varsin epäluotettavina, mistä syystä heitä ei kelpuutettu esimerkiksi todistamaan oikeudessa.

Näiden yhteiskunnallisessa ja inhimillisessä mielessä varsin arveluttavien ihmisten luo Jumala lähetti kaikkein ensimmäiseksi mahtavat lähettiläänsä taivaasta. Sellaisten ihmisten pariin, joilta oli riistetty osa kansalaisluottamustakin.

EMME TIEDÄ, millaisia olivat juuri ne paimenet, joille enkelit ilmestyivät. Eiväthän minkään ryhmän kaikki jäsenet ole sellaisia kuin heihin painettu leima edellyttäisi. Mutta jo se, että Jumala lähetti enkelinsä näin hyljeksityn ja halveksitun ihmisryhmän edustajien luo, on varsin puhuttelevaa. Näin Jumala toteutti sitä, minkä Jeesus itse myöhemmin puki sanoiksi: ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistä, sen te olette tehneet minulle.”

Jumala tahtoi aivan ensimmäisenä kertoa juuri näille vähäisille veljille koko maailmaa mullistaneesta ilouutisesta. Siinä on paljon ajattelemisen aihetta. Se osoittaa, että Jumala toimii toisin kuin ihminen toimisi. Hänelle on suuriarvoista sekin, mitä tässä maailmassa hyljeksitään ja halveksitaan.

Näin evankeliumin ihmeellisyys ja sen ehdoton lahjaluonne korostuu. Olivathan paimenet miehiä, jotka jatkuvasti pysyisivät kykenemättöminä täyttämään lain edellyttämiä puhdistusmenoja tai saavuttamaan edes ihmisten edessä tunnustusta mallikelpoisesta elämästä. Mutta ilouutisessa ei ole ehtoja. Sen saivat kuulla juuri nämä alaspainetut ihmiset: teille on syntynyt Vapahtaja!

SELLAISTA SANOMAA minäkin kaipaan: sanomaa Vapahtajasta, jonka rakkaus ei perustu minun onnistumisiini. En kaipaa Vapahtajaa, joka tulee rinnalleni silloin, kun olen suoriutunut kaikesta hyvin. Sen sijaan kaipaan sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, joka tulee Puolustajakseni ja Vapahtajakseni nimenomaan silloin, kun en ole rukoillut, niin kuin minun tulee tai kun en ole jaksanut palvella lähimpiäni niin kuin minun tulee, vaan kun olen tässä kaikessa epäonnistunut.

Siinä onkin perussyy joulun iloon. Saamme ottaa vastaan taivaallisen lahjan anteeksiannosta ja pelastuksesta riippumatta siitä, miten hyvin olemme osanneet tätä elämäämme elää. Sisimmässään jokainen ihminen kaipaa ja tarvitsee kuulla sanoman ehdottomasta anteeksiannosta Jeesuksen nimessä ja veressä. Se uutinen on mitä syvimmässä mielessä iloinen uutinen.

Niinpä saamme tänäkin jouluna iloita enkelten ilmoittamasta, maailmaa mullistavasta viestistä: Sinulle ja minulle on syntynyt Vapahtaja.