Jo 260 miljoonaa kristittyä kokee vakavaa vainoa – Heikentyneen tilanteen taustalla vaikuttavat ääri-islam ja nationalismi

Open Doorsin vuosittain julkaisema World Watch List selvittää, missä maissa on vaarallisinta elää kristittynä. 15. tammikuuta julkaistun listan kärkikymmenikössä ei tapahtunut muutoksia.

Pakistan on World Watch -listan mukaan maailman viidenneksi vaarallisin maa kristityille. KUVA: OPEN DOORS/WWL

 

Pakistan on World Watch -listan mukaan maailman viidenneksi vaarallisin maa kristityille. KUVA: OPEN DOORS/WWL

Open Doorsin vuosittain julkaisema World Watch List selvittää, missä maissa on vaarallisinta elää kristittynä. 15. tammikuuta julkaistun listan kärkikymmenikössä ei tapahtunut muutoksia. Pohjois-Koreassa, Afganistanissa ja Somaliassa koetaan äärimmäistä vainoa maailmassa eniten.

Kaikkiaan 73 maassa vaino oli vähintään vakavaa, ja tilanne on heikentynyt 50 kärkimaassa.

– Kristittyjen vainon tilastollisen kasvun taustasyynä on kaksi trendiä. Ensiksi ääri-islamin innoittama terrorismi, joista esimerkkeinä Sri Lanka ja Burkina Fason tilanteet. Toisena globaalisti vaikuttava nationalismi, kuten Intian ja Kiinan kohdalla, joissa kristillisyys nähdään uhkana maiden kansallisidentiteetille, kiteyttää Suomen Open Doorsin ulkosuhteista vastaava johtaja Miika Auvinen.

Listalta löytyvät maailman väkirikkaimmat maat. Kärkikymmenikköön vuonna 2019 nousseessa Intiassa hindunationalistinen liikehdintä on jatkanut vahvistumistaan. Kiina nousi listauksessa sijalta 27 sijalle 23, sillä maa rajoittaa merkittävästi maanalaisten kotiseurakuntien lisäksi myös valtion hyväksymien seurakuntien toimintaa.

Sahelin alueella kristittyihin kohdistuva vaino on kasvanut merkittävästi. Esimerkiksi Burkina Fasossa ei ole juuri aiemmin esiintynyt uskonnollisia konflikteja, mutta viime vuonna vähintään 50 kristittyä tapettiin kirkkoihin ja kristillisiin kouluihin kohdistuneissa hyökkäyksissä. Maa nousi listauksen sijalta 61 sijalle 28.