Isä luo pohjan jumalakuvalle

Sakari Leppäsen mukaan isän rooli on perheessä ainutlaatuinen niin tyttären kuin pojankin elämässä.

– Isä on tietty esikuva pojalleen. Poika yleensä yrittää kävellä yhtä pitkillä askelilla kuin isänsä, ja jos isän asenne on, että mikähän sinustakin räkänokasta oikein tulee, lapsi kyllä aistii sen. Tällöin kylvetään isättömyyden siemen, vaikka isä olisikin huushollissa olemassa.

Moni poika yrittää Leppäsen mukaan jopa hautaansa asti ostaa oman isänsä hyväksyntää uralla, rahalla tai suorituksilla, jos isä on latistanut häntä lapsena. Näin hän yrittää loppuun asti vakuuttaa mielessä olevalle isälle, että täyttää isän toiveet ja suunnitelmat.

Leppäsen mukaan tytöille puolestaan isä on tärkeä vielä erityisesti murrosiässäkin. Moni isä ahdistuu, kun tyttärelle tulee naisen muodot, mutta isän täytyisi tässä tilanteessa vain päästä omien tunteidensa ja hämmennyksensä yli, koskettaa, halata ja ottaa vaikkapa rohkeasti syliin, mikäli lapsi sen sallii. Isä toimii jollain tapaa äidistä vieruuttajana, joka täydentää psyyken tasolla terveen seksuaalisuuden kuvaa antamalla mallin miehestä, joka rakastaa ja kunnioittaa häntä kauniina naisena.

Isän malli vaikuttaa raamatuntulkintaan

Leppäsen omassa lapsuudenkodissa isä oli hyvin voimakastahtoinen auktoriteetti ja äidillä oli tapana myöntyä hänen tahtoonsa. Myöhemmin Leppänen on huomannut, että tämä on vaikuttanut hänen omaan jumalakuvaansa niin, että hän mieltää Jumalan helposti ankaraksi. Isä luo pohjan jumalakuvalle.

Kansanlähetyksen palveluksessa Suomessa rippikouluja vetäessään hän tahtoi silloin tällöin testata jumalakuvan muodostumista laajemminkin. Hän teetti rippikoululaisilla testin, jossa antoi tehtäväksi piirtää kuvan siitä Jumalasta, joka paratiisissa syntiinlankeemuksen jälkeen ”huusi miestä, ja sanoi hänelle; missä olet!”. Suurin osa lapsista piirsi hymyilevän Jumalan, joka etsii langenneita ihmisiä.

– Koska tunsin hyvin monen oppilaan vanhempia, minun oli kuitenkin mahdollista huomata, että niissä perheissä, joissa todennäköisesti isä oli autoritäärinen, kuten itsellänikin oli ollut, lapset piirsivät äkäisen Jumalan.
Leppäsen mukaan tämä jumalakuvan muodostuminen näkyy jossain määrin jo vaikkapa Jaakobin elämäntarinassa. Jaakob oli täysin äitinsä ohjailtavissa ja hänen kuvansa Jumalasta oli samankaltainen kuin kuva Iisakista: hän on sokea, häntä voi pettää. Kuitenkin kun Jaakob joutui käymään korpikoulua Jumalan kanssa, hänelle valkeni, että Jumala ei olekaan vain hänen sokea Jumalansa, vaan ”Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala”.

Raamatulla on viimeinen sana jumalakuvassa

Samanlainen tie oli Leppäsellä itselläänkin. Hengellinen prosessi on elämän kokemusten kautta vähitellen muovannut hänenkin jumalakuvaansa ”liiton Jumalan” suuntaan. Vaikka siis oma isä onkin luonut jumalakuvan pohjan, se on saanut täydentyä muilla isämalleilla sekä siitä ilmoituksesta, millainen Isä Jumala Raamatussa toimii.

– Nuorena ja lapsena Jumala oli kuin koivuniemen herra, joka huutaa vihaisesti langenneiden perään. Mutta nyt tiedän, että jos oma lapseni eksyisi metsään, niin enhän minä niin huutaisi, vaan koettaisin Paavalin tavoin ”äänenikin muuttaa”, jotta saisin hänet palaamaan.

Leppäsen mukaan Lutherin Vähä Katekismuksessa ilmeneekin hyvin, kuinka Jumala haluaa meidän hänestä ajattelevan. Käskyjä selittäessään Luther esimerkiksi usein aloittaa ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että…”.

– Tässä käy hyvin perheenisällekin ilmi, että Jumala on armahtava Jumala, jolla on toki kiivaskin ääni.
Valitettavasti juuri tällainen Lutherin selkeä opetus on Leppäsen mukaan ”aikamoisen anemian vallassa”.

– Tarvitaan selkä suorana kirkkotietä kulkevia miehiä, jotka näyttävät ettei ole häpeä haluta iankaikkiseen elämään. Tarvitaan myös pehmeyttä ja uskallusta osoittaa rakkaus ja tunteet läheisillemme!

Lue juttu kokonaisuudessaan Uuden Tien numerosta 45. Tilaa Uusi Tie -lehti tästä.