Lapsen itsetunnon vahvistaminen alkaa isien ja äitien hyvinvoinnista, eikä kodin hyvä ilmapiiri synny taikaiskusta. Siksi kannattaa pysähtyä miettimään, minkä varaan rakennamme itsetuntomme ja osaammeko olla vanhempina iloisia ja ylpeitä itsestämme.

– Aikuisen kannattaa muistella, mikä teki hänet lapsena iloiseksi ja minkälaiset asiat vahvistivat pystyvyyden tunnetta ja tyytyväisyyttä, Suomen Icehearts ry:n koulutuspäällikkö Miika Niemelä listaa lapsen itsetunnon rakennuspuita.

Syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten kanssa jo kaksi vuosikymmentä työskennellyt mies painottaa aikuisen vastuuta. Aikuisen tulee olla lasta varten, eikä toisinpäin.

– Vanhempien läsnäolo, arvostus, kannustus ja kehut ovat paras kasvupohja lapsen omanarvontunteen kehittymiselle ja itsetunnon kasvulle, hän tiivistää.

Niemelä tietää, että joidenkin tutkimusten mukaan perheen sosioekonominen asema ennustaa lapsen menestystä elämässä, mutta hän painottaa silti perheen sisäisen ilmapiirin merkitystä. Perheissä kannattaa pyrkiä jämäkkään, mutta lämpimään ilmapiiriin.

Hän kannustaa miettimään, leimaako perheen keskustelukulttuuria myönteisyys ja kannustavat sanat vai perheenjäsenten mollaaminen ja vähättely. Mitä pienempi lapsi, sitä tärkeämpää on reagoida lapsen tarpeisiin. Kun lasta sattuu, häntä lohdutetaan. Puhtaudesta, riittävästä ravinnosta ja unen määrästä huolehditaan. Huolenpito vahvistaa lapsen uskoa siihen, että hän on rakastamisen arvoinen.

Hyvä kasvattaja on itseensä tyytyväinen isä tai äiti

Miika Niemelä haastaa vanhempia miettimään: ”Miten minä voin?” ja ”Olenko tyytyväinen itseeni?” Mikäli aikuinen on alati huolissaan siitä, miltä oma perhe näyttää ulospäin, kannattaa miettiä, minkä varaan rakentaa omaa itsetuntoa.

– Mielestäni oikeaa edustuskelpoisuutta on se, että voit hyvin itsesi kanssa. Ei se, että ulkoiset kulissit ovat kunnossa. Rentous ja se, että ei koko ajan tarvitse ajatella, mitä muut sinusta ja perheestäsi ajattelevat, on terveen itsetunnon merkki. Autoritäärinen kasvatustyyli voi tuottaa kyllä yhteiskuntakelpoisia lapsia, mutta ilman lämpöä heistä tulee herkästi suorittajia. Silloin saatetaan keskittyä vain virheiden välttelyyn, Niemelä avaa.

Hän poimii arkien esimerkin lautapelin pelaamisesta: Jos tehdään virheitä tai hävitään, se ei ole maailmanloppu. Kyky sietää pettymyksiä kuuluu myös hyvän itsetunnon tuntomerkkeihin. Siirrämme omiin lapsiimme omia uskomuksiamme ja arvojamme. Ne toimivat kasvualustana myös lastemme omanarvontunteelle ja itsetunnolle. Siksi on tärkeää pysähtyä rehellisesti miettimään, olemmeko itse tyytyväisiä elämäämme ja mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Niemelä itse uskoo, että kristilliset arvot ovat paras ja kestävin pohja koko elämälle.

– Kunhan muistamme, että kristillisen vakaumuksen taakse ei piilouduta elämän haasteiden edessä. Kristittykin saa hakea ja vastaanottaa apua kaikenlaisissa elämän ongelmissa tai kasvukivuissa. Evankeliumi on tarkoitettu elettäväksi juuri arjen keskellä, Niemelä musituttaa.

Hän myös patistaa vanhempia pitämään itsestä hyvää huolta. Se on satsaus itseen, mutta myös parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Vanhemmat saavat myös terveesti olla ylpeitä omasta itsestä.

– Osaamme kyllä sättiä ainakin itseämme epäonnistumisistamme, mutta osaammeko juhlia onnistumistamme puolisoina ja vanhempina? Miika Niemelä kyselee.

Niemelän perheessä vanhemmat tekevät sunnuntaisin yhteislenkin juosten ja pyörällä. Silloin kysytään puolin ja toisin kuulumisia. Mikä tahansa asia käsitellään tuon tunnin aikana.

– Se vahvistaa meitä pariskuntana. Meillä on myös lupa iloita siitä, että olemme aika hyviä vanhempia. Joskus voi juhlia sitäkin, että selvittiin tästä päivästä ja se riittää, hän sanoo.

Röyhkeys kiellettyä, välittäminen sallittua

Miika Niemelä on työssään nähnyt lapsia, joiden vanhemmat eivät ole kyenneet tai jaksaneet asettua turvalliseksi kasvualustaksi lapsilleen. Mitä jos kaikki on mennyt pieleen? Onko lapsella toivoa?

– Toipumisen tie on pitkä, sillä jos perustarpeet jäävät täyttymättä, lapsi ei opi luottamaan siihen, että hän olisi huolenpidon arvoinen. Aikuisen tehtävä on viestiä toistuvasti: Välitän ja pysyn tässä sinua varten. Puutun asioihisi siksi, koska olet liian arvokas menetettäväksi. Tämä on välillä haastavaa ja väsyttävää, koska syrjäytyneiden lasten kanssa lähdetään ”takamatkalta”, Niemelä kuvailee.

Niemelä iloitsee, että moni tukea saanut lapsi ja nuori on nyt aikuinen ja elää täysipainoista elämää työelämässä ja tasapainoisissa parisuhteissa.

Erityisiä rohkaisun sanoja Niemelällä on murrosikäisten vanhemmille.

– Annetaan lastemme elää, itsenäistyä ja vähän törmäilläkin. On tärkeää kysyä itseltä, onko lapseni turvallista tulla kotiin, vaikka olisi mokannutkin? Perheessä kasvaa yksilöitä, kestämmekö ja sallimmeko sen? hän sanoo, mutta toteaa samaan hengenvetoon vastustavansa huonon käytöksen sallimista.

Kiroilu, solvaaminen ja niskojen nakkelu eivät ole normikäytöstä missään ikä- tai kehitysvaiheessa.

– Vastustan sellaista ajattelua, että sellaisia ne murkut ovat, emmekä me voi mitään röyhkeälle käytökselle. Ikään kuin huono käytös automaattisesti kuuluisi teini-ikään. Vanhempien tulee rohjeta asettaa rajat hylkäämättä lasta, Niemelä paaluttaa.

Niemelä ei silti usko stalkkaamiskulttuuriin, eli siihen, että vanhempi voisi koko kontrolloida lasta ja ”olla kartalla” siitä, mitä nuori tekee.

– Avoimen keskusteluyhteyden vaaliminen on tärkeää keskinäisen luottamuksen ylläpitämiseksi. Tärkeintä on, ettei tarkoituksella vaieta. Olennaista on viestiä, että kaikesta saa ja voi puhua. Kunpa tähän olisi riittävästi aikaa keskellä arjen kiireitä, neljän lapsen isä toivoo.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!