”Hyllylläkään en ole ihmisten armoilla, vaan Jumalan käsissä”

Työuran varrella voi tulla vastaan tilanteita, joissa joutuu syrjään. Syitä voi olla monenlaisia. Arto Valkeapään mukaan tuskallisia sivuun joutumisen kokemuksia voi jälkikäteen jopa rakastaa.

RGB_Arto_Valkeapaa_Mari_Turunen
– Hyllylle joutuminen tulee lähelle erämaakokemusta. Mutta hyllytys voi olla äkillinen tilanne ja se voi olla katkera prosessi, kunnes ihminen oivaltaa, kuka sen hyllyn omistaa, Valkeapää tuumailee. Kuva: Mari Turunen

 

Työuran varrella voi tulla vastaan tilanteita, joissa joutuu syrjään. Syitä voi olla monenlaisia. Arto Valkeapään mukaan tuskallisia sivuun joutumisen kokemuksia voi jälkikäteen jopa rakastaa.

Opiskeluvuosinaan Arto Valkeapää innostui opetuslapseuttavasta järjestöstä. Luokanopettajaksi valmistuttuaan hurahti viikossa enemmän aikaa järjestön vapaaehtoisena kuin varsinaisessa opettajan työssä. Yhdessä Pirjo-vaimon kanssa päätettiin lähteä kokoaikaiseen hengelliseen työhön, jota he tekivät yhdessä kaksi vuotta. Se oli uskon askel.

Vauhti tyssäsi, kun mies joutui huomaamaan, että innokas tekeminen ei riitä. Uupumus ajoi hänet hengelliseen kriisiin.

– Omat eväät ovat hyvin pienet. Kyselin, miten selviän ja olinko valinnut väärin.

Kutsumuskriisin keskellä hän tunsi itsensä tyhjäksi. Tuttujen kesämökillä Jeesukselle puhistessa mieleen nousi Hesekielin kirjan sana ”Minä etsin heidän joukostansa miestä, joka korjaisi muurin ja seisoisi muurinaukossa minun edessäni maan puolesta, etten minä sitä hävittäisi, mutta en löytänyt”. (Hes. 22:30)

– Sana ”korjaisi” alkoi puhutella. Olin kuvitellut, että Jumalalla on muurissa valmiit paikat omilleen. Oivalsin, että paikkani onkin siellä, missä jokin on mennyt rikki. Se oli kristittyjen yhteys.

Vain hetkeä aikaisemmin väsynyt mies oli ollut epätoivoinen. Yksi Raamatun jae muutti näkökulman ja elämää suuntaava näky löytyi.

Valtava evankeliumi

Tuo ensimmäinen työpaikka oli tärkeä kasvun paikka. Siellä Valkeapää oppi paljon, mutta pettyi myös katkerasti hengelliseen auktoriteettiin. Se oli niin kova paikka, että mies eristäytyi ja mietti onko Jumalaa olemassa ja oliko hengelliseen työhön lähteminen ollut suurin virhe.

Hän päätti erota järjestön palveluksesta.

Yksi Raamatun jae muutti näkökulman ja elämää suuntaava näky löytyi.

– Juuri samana päivänä lääkäri-vaimoni vastaanotolle tuli burnoutista kärsivä pastori. Tämä kysyi, saisiko tavata meitä; uskovaa lääkäriä ja menestynyttä hengellisen työn tekijää, Valkeapää hymähtää.

Eroanomuksensa jättänyt Arto Valkeapää ei kokenut itseään menestyneeksi hengellisen työn tekijäksi, mutta miehet löysivät toisistaan vertaistukea. Yhteys jatkuu edelleen.

– Tuon prosessin kautta Jeesus alkoi löytyä ja sain aavistuksen, miten valtava evankeliumi on. Se on niin puhdas, ettei se likaannu kertojastaan.

Se merkitsi, että väärinkäytöksistä huolimatta järjestössä kuultu evankeliumi oli puhdas. Tämän saattoi kääntää myös toisinpäin:

– Jumala ei tarvitse minua, mutta evankeliumi ei mene pilalle, vaikka minä sitä julistaisin. Tämän oivalluksen takia tavallaan rakastan tuota hyllykokemusta.

Tulevina kuukausina hän remontoi taloa ja ajatteli, ettei kukaan enää tarvitse kehäraakkia, jolla ei ole edes kirkollisen alan koulutusta. Sitten Kansan Raamattuseuralta tuli kutsu Viron missioiden pääsihteeriksi.

Luovutusvoittaja

Noiden vaiheiden jälkeen Arto Valkeapää on työskennellyt Kansan Raamattuseurassa missioiden organisoijana, E4-kongressin pääsihteerinä ja julistajana. Kaikessa tekemisessä on taustalla unelma kristittyjen yhteydestä, jotta maailma uskoisi, kuten Jeesus rukoili.

Vuonna 2008 Arto Valkeapää kutsuttiin Oronmyllyn toimintakeskuksen johtajaksi, ja hän toimi tehtävässä vuoteen 2013 saakka. Kun työnkuva alkoi painottua yhä enemmän henkilöstö- ja talouspuolelle, se ei tuntunut enää vastaavan omia lahjoja. Miehen keho reagoi stressiin jatkuvilla migreeneillä. Lopulta vaimo varoitti miestään kasvaneella aivoverenvuotoriskillä. Valkeapää ymmärsi, että joko hän jää itse sivuun tai hän joutuu pian sairaslomalle.

– Vuorotteluvapaalle jääminen oli hyllylle menemistä. Vaikka työ oli vienyt voimia, silti siitä irrottautuminen pelotti. Jäänkö lopullisesti hyllylle?

Ilman Jumalaa jäämme ihmisten armoille ja muutkin jäävät meidän armoille.

Vuorotteluvapaan alla moni kyseli, mitä Valkeapää aikoo sen aikana tehdä.

– Vastasin: en aio. Tarvitsin sen ajan olemiseen Tämänkin ikäisenä on ollut tärkeää löytää jälleen rakastava Isä.

Vuorotteluvapaalla voimat elpyivät. Mies teki metsätöitä sekä pidemmän moottoripyöräreissun Eurooppaan. Pojanpoika Eetu on vaarin suuri ilo ja lohdutus. Lapsen ehdoton rakkaus on todella hoitavaa.

Hyllytyksen ”lopputuote”

Vuorotteluvapaalla Arto Valkeapäälle avautui mahdollisuus kolmen viikon puhujamatkaan Intiaan. Toiminnanjohtajan tulosvastuista vapautunut julistaja nautti kutsusta. Silloin tuntui, että Jumala muistutti: jos istut hyllyllä, istut minun hyllylläni.

– Ja hyllykokemus on globaalia tavaraa, sillä koettelemusten keskellä kaipaamme toivoa kulttuurista riippumatta, hän muistuttaa.

Tänä vuonna hän teki kolmannen matkansa Intiaan. Siellä hän on saanut rukoilla satojen ihmisten puolesta ja tehdä kristillisiä televisio-ohjelmia.

Tämänhetkinen Arto kokee olevansa kaiken aiemmin koetun ”lopputuote”. Kaukaa katsottuna elämän näyttäytyy kaaoksen sijaan kosmoksena.

– Ilman Jumalaa jäämme ihmisten armoille ja muutkin jäävät meidän armoille. Roomalaiskirjeessä muistutetaan, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Elämässä tulee vastaan yksittäisiä asioita, joissa ei ole mitään hyvää. Ei niitä tarvitse väärällä tavalla hengellistää, mutta Jumala sallii elämäämme asioita, joiden kautta hän tekee meissä jotain, mistä osan ymmärrämme vasta taivaassa. Mutta osa voi tulla voimavaraksi jo tähän aikaan.

 

Saven tie

”Savi on pantava syrjään, missä se aivan kuin ’tasaantuu’. Siinä nurkassa se odottaa kokoon käärittynä vuoroaan. Savenvalajan työhuoneessa vieraileva ei tavallisesti kiinnitä mitään huomiota noihin osittain säkkikankaalla peitettyihin savimöykkyihin. Kuitenkin ihmisen tie on tuon saven tie. Muuan elämän keskeisimpiä läksyjä on syrjässä olemisen läksy. Kun seuraa saven tietä Nasaretin vuorten rosoisilta rinteiltä israelilaisen kodin pöydälle, havaitsee, miten monta kertaa savi joutuu odottamaan. Syrjässä oleminen ei merkitse hyljätyksi joutumista. Saven maailmassa on omat sisäiset lakinsa, joita ei voi ohittaa. Samaa koetaan myös Jumalan valtakunnassa.

Aabraham oli 75 vuoden vanha Herran puhuessa hänelle Harranissa. Suurin osa hänen elämäänsä oli rasittavaa erämaataivalta. Joosefin tie johti kaivon, orjuuden ja vankikuopan kautta vapauteen. Mooses koki pakolaisen osan lyötyään egyptiläisen miehen kuoliaaksi. Hän sai olla kauan lammaspaimenena Midianin maassa. Johannes Kastaja valmistettiin erämaassa tehtäväänsä. – – Näiden Jumalan miesten elämästä opimme, että he joutuivat olemaan usein ja kauan aivan kuin syrjässä varsinaisesta hengellisestä liikehtimisestä. – – Juuri nämä odotusajat ja se, miten kristitty käyttää hiljaiset, tavallisen elämänsä arkihetket, tekevät hänestä sen kristityn, mikä hän on.

Jumalan valtakunnan sisimpien siunauksien kokemiseksi ei ole mitään ´pikatietä´. Pyhät ovat muinoinkin kilvoitelleet vuosikausia voidakseen tajuta salattuja Jumalan teitä. Miksi nykyajan ihmiselle olisi tarjolla oikotie? Saven maailmassa on omat lakinsa.” Risto Santala: Savesta astiaksi  (Suomen Lähetysseura, 1967)