Paavin kahdet kasvot: Franciscus tuulettaa paaviuden mielikuvaa
Poliittisesti vainottujen auttaja, pappisseminaarin innostava opettaja ja slummien hyväsydäminen pater. Jorge Bergoglion nousu maahanmuuttajaperheen vesasta maailman suurimman kirkon johtajaksi on kiinnostava kasvutarina.
Paavi Franciscus on saavuttanut suurta suosiota uudenlaisilla toimintatavoillaan ja esimerkillään. Toisaalta hän on antanut kommentteja, jotka eivät ole miellyttäneet konservatiivisimpia katolilaisia. Kuva: Pixabay
Poliittisesti vainottujen auttaja, pappisseminaarin innostava opettaja ja slummien hyväsydäminen pater. Jorge Bergoglion nousu maahanmuuttajaperheen vesasta maailman suurimman kirkon johtajaksi on kiinnostava kasvutarina.
77-vuotiaana paaviksi nousseen Franciscuksen vaatimattomuus ja vahvat symboliset teot ovat kohottaneet monin tavoin ryvettyneen katolisen kirkon kasvoja, kun hän on tehnyt vierailuja nuorisovankilaan ja kutsunut kodittomia syntymäpäiväjuhliinsa.
Kirjassa Franciscus – uuden ajan paavi (Kirjapaja 2017), ruotsalainen toimittaja Kristina Kappelin kertoo paavin ensimmäisestä matkasta, jonka hän teki Sisilian eteläpuolella sijaitsevalle Lampedusan saarelle. Välimeren äärellä Franciscus toimitti messun niiden tuhansien pakolaisten muistoksi, joiden toive paremmasta tulevaisuudesta oli painunut heidän mukanaan meren syvyyksiin.
Hän oli ensimmäinen kansainvälisesti merkittävä johtaja, joka nosti tämän hiljaisen tragedian esiin.
Sorretut ja marginaaliin joutuneet ovat olleet Franciscuksen mielessä aina.
Papiksi likaisen sodan keskellä
Jorge Bergoglion nuoruutta Argentiinassa sävytti Juan Perónin diktatuurimainen valtakausi, jota seurasivat poliittisesti levottomat 1950- ja 60-luvut. Silloin maassa vuorottelivat sotilasjuntta ja siviilihallinto. Ajanjaksoa kutsutaankin ”likaiseksi sodaksi”, sillä ihmisiä katosi, heitä kidutettiin ja tapettiin. Samaan aikaan Jorge Bergoglio opiskeli pappisseminaarissa, jossa puhuttivat Vatikaanin toisen konsiilin uudistukset.
Jesuiitat käyvät katolisen kirkon pisimmän koulutuksen, joka kestää kymmenestä viiteentoista vuotta. Alempaan keskiluokkaan kuuluva Bergoglio poikkesi muista, pääosin yläluokkaan kuuluvista noviiseista luokkataustansa lisäksi sitoutumisellaan, kirjassa kuvataan.
Osana koulutusta noviisit työskentelivät maaseudun köyhien ja kaupunkislummien asukkaiden parissa. Siellä Bergoglio kohtasi kurjuutta, josta hän ei ollut aiemmin tiennyt. Papissa vahvistui halu palvella syrjään sysättyjä.
Moni lähde vakuuttaa Bergoglion auttaneen poliittisesti vainottuja. Tuomarina toimiva Alicia Oliveira muisteli La Nación -lehden haastattelussa paavinvalinnan jälkeen:
”Muistan tapauksen, kun hän pelasti erään miehen. Mies ei päässyt rajan yli, mutta hän muistutti ulkonäöltään Jorgea, joka antoi hänelle passinsa ja papinpukunsa, ja näin mies pystyi pakenemaan.”
”Jeesus on suljettu kylmiin kirkkoihin”
Kuka?
- Jorge Mario Bergoglio syntyi vuonna 1936 Buenos Airesissa viisilapsiseen perheeseen. Vanhemmat olivat italialaisia, isä rautatietyöläinen.
- Bergoglio valitsi sääntökunnakseen koulutusta ja sosiaalista vastuuta korostavat jesuiitat. Vuonna 1998 Bergoglio nousi Buenos Airesin arkkipiispaksi ja kardinaalin arvon hän sai vuonna 2001.
- Oli hilkulla, ettei Bergogliota valittu paaviksi jo vuoden 2005 konklaavissa. Italialainen Limes -lehti paljasti erään kardinaalin konklaavissa pitämän muistikirjan sisällön, jonka mukaan Joseph Ratzingerin ykköshaastaja Jorge Bergoglio vetäytyi kisasta.
- Jorge Mario Bergoglio valittiin paaviksi 13. maaliskuuta 2013. Hän kunnioitti köyhien auttajana tunnettua Franciscus Assisilaista ottamalla nimekseen Franciscus.
- Franciscus on ensimmäinen eteläamerikkalainen paavi. Edellisen kerran paavi oli ei-eurooppalainen viimeksi 700-luvulla, kun paavina oli syyrialainen Gregorius III.
- Paavi Franciscus on puhunut ekumenian ja naisten oikeuksien puolesta sekä tavannut henkilökohtaisesti katolisten pedofiili-pappien uhreja. Hän on myös ensimmäinen paavi, joka on puhunut Yhdysvaltain kongressille.
Kappelinin kirjasta välittyy kuva papista ja piispasta, joka arvosteli korruptiota ja vältteli liian läheisiä suhteita valtaapitäviin. Vatikaanissa paavi Franciscus on kehottanut kardinaaleja elämään vaatimattomammin ja vaatinut läpinäkyvyyttä Vatikaanin rahankäyttöön. Eipä yllättävää, että vastustajia onkin Vatikaanissa riittänyt.
Itse hän on kieltäytynyt monista paavin etuoikeuksista, ja näyttää esimerkkiä muilla papeille pukeutumalla, asumalla ja matkustamalla vaatimattomasti.
Hänen mukaansa ”omaan napaansa tuijottava katolinen kirkko on sulkenut Jeesuksen kylmiin kirkkoihinsa.”
”Ellei kirkko lähde ulos maailmaan evankelioimaan, siitä tulee itsekeskeinen ja se sairastuu. Haavat kirkollisissa instituutioissa ovat peräisin tästä itsekeskeisyydestä, eräänlaisesta teologisesta narsismista. – – Se elää siitä, että papit kunnioittavat toisiaan.”
Kun Franciscus kiertokirjeissään tuomitsi rikkaan maailmanosan kulutusvimman ja sen tuhoisat seuraukset maailman köyhimmille ja ympäristölle, ympäristöaktivistit kiittivät ja Yhdysvaltojen öljy-yhtiöt älähtivät. Katolisessa kirkossakin kysellään, onko paavista tullut liian radikaali ja onko hänellä riittävää asiantuntemusta poliittiseen keskusteluun.
Samalla Franciscuksen taitava symbolinen viestintä on kieli, jota monet ymmärtävät. Kun maailman suurimman kirkon johtaja kiirastorstaina polvistuu pesemään muiden jalat, viesti on vahvempi kuin moni saarna.
