Eri puolilta aitaa

Talleen Shannas (vas) ja Gabriella Korson ovat oppineet rakastamaan toisiaan erilaisista taustoistaan huolimatta. Kuva: Mari Turunen

Yleensä juutalaiset ja muslimit asuvat Israelissa selvästi erillään. Koska eristäytyminen lisää ennakkoluuloja, tarvitaan siltojen rakentajia.

13. elokuuta Barack Obama twiittasi maailman suosituimmat twiitit, joissa hän siteerasi Nelson Mandelaa. ”Kukaan ei synny vihaamaan toista ihmistä tämän ihonvärin, rodun tai uskonnon vuoksi. Ihmisten viha on opittua, ja jos he oppivat vihaamaan, heidät voi opettaa myös rakastamaan.”

Gabriella Korson ja Talleen Shannas tietävät, että se on mahdollista.

– Kotiamme on heitelty Molotovin cocktaileilla, ja puutarhamme poltettiin. Silti en suostu enää vihaamaan arabeja, Gabriella Korson,18, to­teaa tyynesti.

Gabriella asuu Jerusalemissa vanhan kaupungin eteläpuolella sijaitsevan Abu Torin alueella, joka on siinä mielessä poikkeuksellinen, että asukkaista puolet on juutalaisia ja puolet arabeja. Toisinaan jännitteet purkautuvat. Viime aikoina on ollut rauhallista.

Mutta tuntee Gabriella myös katkeruuden.

– Jeesus katkaisi sisäisen vihani. Nyt hän on esikuvani. Minut on kutsuttu rakastamaan ihmisiä yli rajojen, ja olen oppinut tuntemaan upeita ihmisiä, jotka ovat todellisia siskojani ja veljiäni.

Väärä ystävyys nähdään petturuutena

Talleen Shannas, 16, on kasvanut kristityssä arabiperheessä, missä ei kylvetty vihan, vaan kunnioituksen siemeniä. Elinpiiri on ollut kirjava, sillä seurakuntaan kuuluu niin ex-muslimeja kuin venäläisiä siirtolaisia. Vasta koulussa Talleen törmäsi ensi kertaa vihamielisiin puheisiin juutalaisia kohtaan.

– En voi sanoa, että arabit ovat uhreja. On todella hyviä arabeja ja on todella pahoja arabeja. Sama pätee juutalaisiin. Osa koulukavereistani pitää minua petturina, mutta toisten mielestä on hienoa, että minulla on juutalaisia ystäviä.

Jeesus katkaisi sisäisen vihani. Nyt hän on esikuvani.

Israelissa on käynnistetty viime vuosina useita projekteja, jotka tuovat arabeja ja juutalaisia nuoria yhteen. Gab­riella ja Talleen kuuluvat juutalaisia ja arabeja yhdistävään kristilliseen Sarigim King´s Kids Jerusalem -ryhmään. Rauhan kasvatustyön lisäksi ryhmä käyttää taiteen eri muotoja evankelioimisessa. Parhaillaan he ovat Suomessa kahden viikon kiertueella.

Me istahdamme rantakahvilan terassille Lahdessa evankelistapäivien aikaan. Korvapuusti maistuu.

– Olemme leiponeet pullaa Ruutin kotona, mutta tämä on parempaa, tytöt nauravat.
Suomalainen Ruut Ben Yosef on ryhmän vetäjä ja nuorille merkittävä hengellinen äiti. Talleen on kuulunut Sarigim King´s Kids Jerusalem -ryhmään lapsesta saakka.

Kahden tulen välissä

– Israel on hyvin jakautunut arabeihin ja juutalaisiin. Me Jeesukseen uskovat olemme siinä välillä. Jos otamme kantaa puoleen tai toiseen, vastapuoli väittää meidän pettävän heidät, Talleen kuvaa.

Messiaanisena juutalaisena Gabriella joutuu päivittäin perustelemaan omaa uskoaan.

– Historiasta johtuen juutalaisilla on paljon vihaa kristittyjä kohtaan. Myös rabbit varoittavat Jeesuksesta. Minun onkin todistettava uskoni elämällä sitä todeksi ja todella tunnettava kirjoitukset, jotta osaan vastata kysymyksiin Mooseksesta ja profetioista.

Israelin kahdeksasta miljoonasta asukkaasta messiaanisia juutalaisia on noin 20 000. Moni ei edes tiedä heidän olemassa olostaan. Gabriella käykin päivittäin keskusteluja, joissa hän pyrkii oikaisemaan väärinkäsityksiä.

– Moni luulee, että Jeesus oli pakana ja kristitty. Kun vastaan heille, että Jeesus oli juutalainen, se on todellinen yllätys. Nämä keskustelut testaavat minua, mutta saamalla ne vahvistavat uskoani.

Kaipuu palavalle paikalle

Kerran lapsuudessaan Talleen Shannas itki äidilleen pelkäävänsä kuolemaa ja joutuvansa helvettiin. Äiti lohdutti tyttöstään ja selitti pienoisevankeliumin. Johanneksen evankeliumin 3. luvun jae 16 on edelleen Talleenille lempikohta Raamatussa, joka muistuttaa Jeesuksen olevan keskiössä.

– Elämme täällä häntä varten ja lopulta kohtaamme hänet.

Talleen Shannasille matka Suomeen on ensimmäinen. Uusien kokemusten lisäksi hänellä on matkaa kohtaan syvälle käyvä odotus.

– Jeesus tulee, halusit tai et. Silloin ei voi olla haalea. Rukoilen, että Jeesus tekisi minusta palavan tällä matkalla.

Haastattelun jälkeen nuoret kiirehtivät esiintymään evankelistapäivillä ja illalla heidän laulustaan nautittiin vielä Ristinkirkossa, jonne saapui muiden mukana kymmeniä turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia. Talleen kertoi uskostaan arabiaksi ja ryhmä tanssi koskettavasti. Moni katsoja liikuttui ja taputti rytmikkäästi mukana.

Illan päätteeksi alttari oli täynnä ihmisiä, jotka haluavat saada syntinsä anteeksi.

Haaleitako? Nämä nuoret hehkuvat rakkautta, joka ei ole heistä itsestään.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!