Emäntä ja evankelista Liisa Pura: – Usko on kuin jokapäiväinen leipä
– Jumalan Pojan ristinuhrin kautta pääsemme taivastielle. Taivaan Isä hyväksyy meidät Jeesuksen tähden. Se on ykkösasia, Liisa Pura hehkuttaa pääsiäisen iloista sanomaa.
Liisa Pura puhuu paljon ja nauraa hersyvästi. Nainen itse arvelee iloisuutensa ja seurallisuutensa olevan kodin perua.
– Kasvoin vanhempieni ja suuren sisarusparven ympäröimänä Kiipun kylällä Jokioisissa. Tätä lapsuusajan ihmissuhteiden turvallisuutta ja rikkautta kannan sisälläni, hän sanoittaa.
Kylvetty Sana vaikuttaa
Liisa Puran isä oli sodan käynyt mies. Vaikka sota kovetti ja muutti isää, hän jaksoi suhtautua avoimesti uskonasioihin ja oli tyttärensä mielestä avoin kristittyjen yhteydelle.
– Meidän suureen pirttiin olivat tervetulleita niin herätysliikeväki kuin paikallisseurakuntalaiset. Seuroihin kutsuttiin aina kaikkia, ketkä ikinä vain halusivat tulla sanan kuuloon.
Liisa tuntee kiitollisuutta suvusta, joka piti esillä Jumalan sanaa. Myös ilmapiiri kotona, koulussa ja kylällä oli kristillisyyttä kunnioittava. Jo varhaislapsuudessa opetettiin hyvän ja pahan ero.
– Ymmärsin, että on olemassa oikea ja väärä. Katekismusta kerrattiin, ja niin tulivat tutuiksi myös kristinopin ja Raamatun keskeiset asiat. Koin jo lapsena, että usko on kuin jokapäiväinen leipä.
Kylvetty Sana teki tehtävänsä.
– Tiesin rippikouluun mennessäni, mitä elävä usko tarkoittaa. Elin etsikkoaikaa, mutta pelkäsin uskon tien olevan synkkä ja iloton. Arvelin, etten ehkä pääsisi naimisiinkaan, jos oikein uskovaiseksi rupeaisin. Siksi sanoin Jumalalle, että voisimmeko katsoa sitten myöhemmin, Liisa muistelee.
Rippipappi ei hävennyt Raamatun totuutta. Hän puhui taivaasta ja helvetistä.
– Ymmärsin jo silloin, että nämä kaksi tietä ovat olemassa, mutta valitsin tietoisesti maailman tien.
Rakkaus syvenee ja kasvaa
Liisa Mattilasta tuli rouva Pura vuonna 1960. Erkki ja Liisa kohtasivat toisensa naamiaistansseissa Lopella vuonna 1958. Erkki Pura oli maatalon poika Portaan kylästä Tammelasta. Lapsena hän oli sairaalloinen, joten hänestä ei alun pitäen kaavailtu tilan jatkajaa. Toisin kuitenkin kävi. Kun tilan työt tulivat nuoren parin harteille, Erkin astma ja allergia puhkesivat uudelleen. Etenkin navettatyöt olivat vaikeita. Muut maatilan työt isäntä pystyi hoitamaan. Appivanhemmat auttoivat sekä navetalla että lastenhoidossa, kun perheeseen syntyi kaksi poikaa. Lehmiä Purat pitivät kaikkiaan 55 vuotta.
Pariskunnalla on takanaan 57 yhteistä vuotta avioliitossa. Harvoin näkee avioparia, jonka keskinäinen rakkaus on niin tuore. Mikä on Erkin ja Liisan salaisuus?
– Sovimme kaikista menoista yhdessä, ja mieheni kiittää minua päivittäin esimerkiksi ruoanlaitosta. Aina meillä on ollut tuki toinen toisissamme, Liisa iloitsee.
Yhteiselo samalla tilalla appivanhempien kanssa sujui hyvin, ja siitä Liisa kiittää ennen kaikkea miestään.
–Erimielisyyden tullessa Erkki piti julkisesti aina minun puoltani. Kahden kesken hän saattoi sanoa, että pyydä anteeksi tai anna periksi. Ikinä hän ei kuitenkaan nolannut minua eikä lähtenyt minua vastaan vanhempiensa läsnä ollessa. Koin Erkin ymmärtävän ja arvostavan minua.
Syntiseksi tulemisen armo
Vuonna 1967 Portaan kylälle perustettiin raamattupiiri. Purat elivät silloin tiivistä pikkulapsivaihetta.
– Seurakunnan uusi nuorisonohjaaja pyysi minua henkilökohtaisesti mukaan raamattupiiriin. Estelin ensin. Olinhan jo pyhäkoulunopettaja ja kirkkoneuvoston jäsen. Mitä sitä nyt enää raamattupiiriin, ajattelin, olinhan jo kristitty ja vieläpä monessa mukana, Liisa Pura muistelee.
Kutsun toistuessa emäntä päätti sittenkin lähteä piiriin. Jeesuksen persoona ja ristin sanoma alkoivat pikkuhiljaa avautua.
– Ensimmäisen vuoden lopulla luimme Jeesuksesta ja siitä, miksi hän meni ristinkuolemaan. Minulle alkoi avautua totuus sekä itsestäni että Jeesuksesta. Jumalan laki teki tehtävänsä. Minusta tuli syntinen. Ymmärsin, että en osannut rakastaa. Itkin, kun tiesin rikkoneeni Jumalaa ja toisia ihmisiä vastaan. Sitäkin ihanammalta tuntui, kun vihdoin ymmärsin, että Jumalan armo riittää peittämään minunkin syntini. Sanoin Erkille, että haluan tulla uskoon, Pura muistelee.
Arvelin, etten ehkä pääsisi naimisiinkaan, jos oikein uskovaiseksi rupeaisin. Siksi sanoin Jumalalle, että voisimmeko katsoa sitten myöhemmin.
Aviomies tokaisi Liisalle, että ”Mieti nyt tarkkaan. Et voi pysyä uskossa, kun olet niin vilkas luonne.” Silti seuraavana aamuna Liisa kertoi miehelleen, että ”Nyt sinulla on uskova vaimo.” Liisa kertoi myös äidilleen löydöistä, joita hän oli Raamatun äärellä tehnyt.
– Äiti itki minulle, että hän on vain harrastanut kristillisiä asioita. Äiti koki, ettei hänellä ole oikeaa sydämen uskoa. Ihana asia on, että äitikin sitten sai elävän uskon Jeesukseen.
Liisa Puralle omakohtainen usko antoi innon ja voiman monipuoliseen vastuunkantamiseen myös seurakunnassa ja laajemminkin luterilaisessa kirkossa. Kirkkoneuvostossa ja -valtuustossa vierähti vuosikymmeniä. Diakonia- ja lähetyspiireissä Pura oli mukana vuosikymmenet. Kirkolliskokousedustajana hän vaikutti kaksi kautta eli kahdeksan vuotta. 75 vuotta täytettyään hän jättäytyi pois näistä vastuista.
– Jumalanpalvelus kotikirkossa Tammelassa on rakas, ja johdan edelleen oman kylän seurakuntapiiriä. Ihanimipia ovat kotiseurat, joita edelleen pidetään meillä muutamia kertoja vuodessa, Liisa Pura kertoo.
”Älä sinä potki, kun puhun Jeesuksesta”
Maidontuottajina Purat kulkivat ympäri Suomea ja ulkomaillakin, kun Erkki Pura toimi tilintarkastajana Valiolla.
– Matkoihin kuului aina illanistujaiset ravintolassa. Minä en halunnut juoda enkä polttaa. Niinpä sitten kävin yömyöhään keskusteluja uskonasioista ja sain todistaa Jeesuksesta. Se oli ihanaa, Liisa Pura kertoo.
Tuolloin Erkki vielä häpesi uskovaa vaimoaan, joka oli aina valmiina keskustelemaan uskonasioista. Osat ovat jo lähes vaihtuneet.
– Olimme äskettäin kylpylämatkalla. Kävimme samaan pöytään syömään kahden hienon rouvan kanssa. Erkki todisti heille uskostaan suu vaahdossa, Liisa nauraa.
Hän potkaisi miestään nilkkaan, että saisi hänet hiljenemään.
– Erkki sanoi vain, että älä sinä potki, kun puhun Jeesuksesta. Lopulta kävi niin, että naiset pyysivät minua rukoilemaan puolestaan, Liisa iloitsee.
Kannan rukouksessa puhujamatkoilla kohtaamieni ihmisten murheita Jumalan eteen. Käsitöihini on kudottu monenlaisia murheita ja suruja.
Erkille uskonasiat kirkastuivat 1970-luvun lopulla. Sen jälkeen Puralla pidetyissä kotiseuroissa rukoiltiin Erkin paranemisen puolesta, ja ihme tapahtui. Mies sai heittää allergialääkkeet ja astmapiiput roskakoriin.
– Silloin minusta tuli evankelista. Ymmärsin, että meillä on elävä Jumala joka pelastaa ja parantaa.
Avioparista tuli myös työpari uudella tavalla. He kulkevat aina yhdessä Liisan puhujamatkoilla.
– Erkki vartoo minua aina kiltisti, Liisa kiittelee, ja kertoo, miten ihmisten puolesta rukoileminen ja sielunhoidolliset keskustelut menevät usein pikkutunneille.
Kangaspuut rytmittävät rukousta
Puran maatalon vintiltä kuuluu talvi-iltoina kangaspuiden kopse. Liisa Pura keskittyy silloin käden töihin.
–Kuuntelen Raamattua ja kannan rukouksessa puhujamatkoilla kohtaamieni ihmisten murheita Jumalan eteen. Käsitöihini on kudottu monenlaisia murheita ja suruja.
Joitain vuosia sitten Liisa Pura koki, että hänen pitää kiertää puhumassa, eikä kutoa niin paljon. Hän pyysi Jumalaa osoittamaan mitä tehdä. Sitten naapurikylältä tuli rouva, joka toi Puralle pellavalankoja kaksi vihtiä.
– Tuo rouva sanoi, että Jumala käski häntä tuomaan pellavalangat minulle. Se oli suora vastaus. Tykkään niin käsitöistä, ja Jumala sen lahjan minulle antoi, kädentaitaja hymyilee.
Pääsiäisenä juhlitaan evankeliumia
Evankelista Liisa Puralla on lämpimät muistot lapsuuden pääsiäisistä. Kiirastorstai-iltana koko perhekunta meni kirkkoon ja nautti Herran pyhän ehtoollisen. Pitkäperjantait tuntuivat lapsesta todella pitkiltä ja hiljaisilta. Kyläänkään ei menty. Kirkonmenoja kuunneltiin radiosta isossa pirtissä.
– Me lapset istuimme hiljaa penkeillä, jotka ympäröivät pirttiä. Pitkällä pöydällä oli valkoinen liina ja pajunkissoja vaasissa, Pura kertoo.
Lankalauantaina isä ja isoveljet hakivat vintiltä keinun. Sitten tehtiin hyppylauta, ja pyydettiin naapurin lapsetkin mukaan keinumaan ja leikkimään.
Ensimmäisenä pääsiäispäivänä pirtin pitkä pöytä täyttyi iltapäivällä nälkäisistä lapsista ja aikuisista. Pura kertoo, että tarjolla oli kananmunia, rosollia, lihasta valmistettua kastiketta ja perunoita. Usein nautittiin myös itse tehtyjä makkaroita. Ennen pääsiäistä lahdatusta vasikasta tehtiin aladoobia. Lisäksi tarjolla oli sieniä ja marjoja. Jälkiruoaksi oli aina äidin valmistamaa imelämämmiä ja perunamämmiä.
Taivas on auki
Pura arvostaa edelleen perinteitä ja juhlaan valmistautumista. Koti koristellaan ja lapset perheineen kutsutaan syömään. Lapsenlapsille järjestetään pääsiäisenä aina pieniä yllätyksiä.
Liisa Puralle pääsiäsen päähenkilö tuo täydellisen pääsiäisilon. Pääsiäisen merkitys muuttui kun omakohtainen usko kirkastui.
– Kun tajusin mitä me juhlimme, sain uuden suunnan elämälleni. Jumalan Pojan ristinuhrin kautta pääsemme taivastielle. Taivaan Isä hyväksyy meidät Jeesuksen tähden. Se on ykkösasia! Usko Jeesukseen on elämää muuttava voima. Siksi tärkeintä on päästä armosta osalliseksi, Pura muotoilee.
Liisa ja Erkki Pura käyvät kirkossa kiirastorstain ehtoollisella ja pääsiäisaamun messussa kotikirkossaan Tammelassa.
– Polvistuessani ehtoollispöytään silmäni täyttyvät kyynelistä ajatellessani Jumalan rakkautta luotujaan kohtaan, hän sanoo.
Liisa Pura muistuttaa, että pääsiäistä ei olisi ilman joulua. Niiden sanoma nivoutuu yhteen ristillä.
– Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa. Hän on se täydellinen ja virheetön uhrikaritsa minunkin syntieni tähden. Kun Vanhassa testamentissa annettiin uhreja, eläimen piti olla virheetön. Samoin Jumala vaatii täydellistä puhtautta Pojaltaan minun sijastani. Hänessä minäkin olen virheetön ja puhdas.