Elämä sai uudet värit

Elämä runteli Minna Rikkosta nuoruudessa. Selvittyään vaikeuksista hän eli onnellista ­perhearkea. Mutta jotain puuttui. – Elämä keskittyi vain siihen, mihin mennään lomalle, mitä ostetaan kaupasta, miten sisustetaan ja koska pääsee bilettämään.

Se oli sitä aikaa, kun kuunneltiin c-kasetteja. Alle kouluikäinen Minna Rikkonen oli saanut jostakin oranssin kasetin, jonka kannessa oli kuva sinipukuisesta Jeesuksesta. Nauha pyöri uudelleen ja uudelleen. Kasetin hengelliset laulut vetosivat tyttöön. Vieläkin hän osaa ne ulkoa.

Koulussa jaettiin pienet punaiset Uudet testamentit. Saatuaan omansa Minna purskahti itkuun. Pieni lapsi käsitti pitelevänsä käsissään jotain äärettömän arvokasta ja pyhää.

– Olen etsinyt aina Jumalaa, Minna sanoittaa muistojaan.

Vaikka hänen äitinsä uskoi Jumalaan, perhe ei osallistunut seurakunnan toimintaan. Yläasteella Minna lähti sinne kavereiden mukana, mutta jo lukiossa nuortenillat jäivät taakse. Hän koki kasvaneensa niistä ulos. Kukaan ei opettanut Minnalle Raamattua eikä millaista oli elää uskovana.

Mutta sen hän oppi, että ollakseen suosittu piti olla kaunis. Eikä Minna kokenut olevansa. Vastavetona hän maalasikin kulmakarvansa vihreiksi ja ryhtyi punkkariksi.

– Minulla oli varmaan itsetuntokriisi, ja teki mieli pistää överiksi, olla täysin erilainen kuin muut.

Lapsi mullisti elämän

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen aurinko kutsui. Minna Rikkonen matkusti Kreetalle ja tapasi siellä miehen, jonka vuoksi muutti saarelle. Se oli innostumista enemmän kuin rakastumista. Vihdoin joku mies osoitti kiinnostusta häneen. Huuma vei mennessään, ja kuukauden päästä Minna huomasi olevansa raskaana. Yllätys oli kuitenkin tervetullut.

– Olin niin lapsellinen, etten tajunnut, miten lapsi muuttaisi elämääni.

Raskaudessa ilmeni komplikaatiota. Lääkärit suosittelivat keskeytystä, mutta Minna ei suostunut. Hän koki Jumalan haluavan, että lapsi syntyy. Vauva jouduttiin lopulta leikkaamaan ulos reilun kilon painoisena. Se oli kuitenkin terve.

Elämänmullistus iski kuin märkä rätti olisi heitetty kasvoille. Suhde väkivaltaiseksi käyneeseen kreetalaismieheen kariutui, ei ollut töitä eikä opiskelupaikkaa, ja ystävien kanssa ei voinutkaan enää istua iltoja ulkona. Samaan aikaan jatkuvat ulkonäköpaineet ajoivat nuoren äidin syömishäiriöön.

– Yhden kesän söin vain sokerittomia pastilleja ja kurkkua, oksensin ja painoin enää 46 kiloa, Minna tunnustaa.

Sairaus vaivasi useamman vuoden. Minna oli vähällä siirtää sen tyttärelleen alkaessaan vahtia tämänkin syömisiä. Ihmiset myös usein huomauttelivat Minnan painosta, mutta apua hän ei saanut.

– Menin kerran terveyskeskukseen ja kerroin, että olen masentunut ja tarvitsen apua. Minulle sanottiin, että et sinä voi olla todella masentunut, koska tulit itse tänne.

Minna huusi apua myös Jumalalta, mutta ei jaksanut sitä yksin. Hän kaipasi uskovien tukea. Sunnuntain messussa ei kuitenkaan istunut hänen lisäkseen kuin kolme mummoa. Se ei tarjonnut minkäänlaista yhteyttä.

Energiavaje liimasi Minnan usein sohvalle, mutta silti hän alkoi puskea läpi lyhyitä työjaksoja ja lähti jopa tavoittelemaan pääsyä yliopistoon. Vuonna 2002 hän keräsi voimansa rippeet ja selvitti tiensä sisään teologiseen tiedekuntaan. Äiti ja tytär muuttivat Helsinkiin.

Teologinen tiedekunta ei antanut vastauksia

Teologian opinnoista ei löytynyt sitä, mitä hän oli etsimässä, vastauksia sisuksia polttaviin kysymyksiin.

– Miksi maailmassa on niin paljon vääryyttä? Onko Jumala rakastava? Ihmisillä on niin erilaiset lähtökohdat elämässään. Onko se reilua? Minna Rikkonen muistelee pohdiskelujaan.

Opiskelujen edetessä olo muuttui koko ajan tyhjemmäksi. Hän ei pystynyt enää uskomaan Jumalaan. Ketään suurempaa ei sittenkään ollut olemassa. Vuonna 2007 tuore teologian maisteri erosikin kirkosta.

– Tein surutyötä, konkreettisesti luovuin uskosta.

Minna jätti kuitenkin oven raolleen: jos sittenkin olet olemassa, vedä minut takaisin.

Elämä ateistina oli vapauttavaa. Millään mitä teki tai sanoi, ei olisi seurausta kuoleman jälkeen.

– Kun kuolen, ruumis hajoaa molekyyleihin, niistä tulee kukkasia ja kukaan ei muista minun elämääni. Voin tehdä, mitä huvittaa, Minna ajatteli silloin.

Uudessa kotikaupungissa hän tapasi myös ateistimiehen, jonka kanssa meni naimisiin. Heille syntyi kaksi poikaa. Ensimmäistä poikaa odottaessa Minnan syömishäiriö viimein pysähtyi – kantaes­saan sisällään uutta elämää hän ei halunnut enää oksentaa.

Perhe-elämä oli onnellista, mutta siitä puuttui syvyyttä.

– Se keskittyi vain siihen, mihin mennään lomalle, mitä ostetaan kaupasta, miten sisustetaan, mitä vaatteita hankitaan ja koska on minun vuoroni lähteä bilettämään.

Ateisti ja uskova keskustelevat

Syksyllä 2010 Yle esitti kohutun Homoillan. Se sysäsi Minna Rikkosen lähettämään yllyttävän kysymyksen uskovalle lapsuudenystävälleen Facebookissa. Jos Jumala on hyvä, miksi hän sallii joidenkin ihmisten syntyvän homoiksi? Siitä alkoi puolen vuoden jakso, jonka aikana he keskustelivat hengellisistä asioista.

Jumalasta pystyy kyllä puhumaan vaikka ruokapöydässä. Mutta kun isketään Jeesus kehiin, se ei ole enää helppoa.

– Jälkikäteen ajateltuna oli hyvä käydä keskustelua, vaikka ateistin kanssa voi järjellinen pyörittely mennäkin maailman tappiin asti. Ateistia ei ole helppoa vakuuttaa, ellei ole tarjota faktaa Jumalan olemassaolosta.

Lopulta ystävä pyysi Minnan seurakunnan tilaisuuteen. Hän päätti ottaa kutsun vastaan. Minnan sisimpään oli hiipinyt häiritsevä epävarmuus siitä, mikä on totuus. Jumala ei ollut mielipidekysymys. Ei ollut monia mielipiteitä, jotka olivat yhteen sovitettavissa. Se oli joko tai.

Ateisti rukoili Jumalaa:

– Jos olet olemassa, tee se minulle tiettäväksi niin, että ymmärrän. En rukoillut rauhaa sydämeen tai että hän koskettaisi ilolla, vaan halusin ymmärtää, saada otteen.

Äiti, olen matkalla kotiin

Seurakuntaillassa uskovat kertoivat tarinoita elämästään. Ne tekivät vaikutuksen Minna Rikkoseen. Heillä oli jotain, mitä häneltä puuttui. Hämmentyneenä hän tajusi halua­vansa uskoa. Eikä suhdetta Jumalaan voinut ratkaista vain järjellä. Jos usko toimisi, jokin muuttuisi hänen elämässään.

Kun tilaisuudessa kysyttiin julkisesti, haluaisiko joku antaa elämänsä Jeesukselle, Minna nosti kätensä. Myöhemmin Minnan puolesta rukoiltiin, hän tunnusti syntisyytensä ja pastori julisti synnit anteeksiannetuiksi.

Oli aurinkoinen ilta. Kävellessään kotiin päin Minnasta tuntui kuin maail­massa olisi ollut yhtäkkiä enemmän värejä. Ja samassa hän koki Jumalan kertovan hänelle jotakin merkittävää. Äiti oli taivaassa ja iloitsi siitä, että hänkin oli nyt matkalla taivaan kotiin.

Minnan äiti oli kuollut keväällä 2009 sairastettuaan vuosia MS-tautia. ­Sairaus oli värittänyt heidän suhdettaan lapsuudesta asti.

– Äidin persoona hukkui, se millainen hän oli ihmisenä.

Kuolinvuoteella Minna oli kieltäytynyt rukoilemasta äidin puolesta, koska ei uskonut enää Jumalaan.

– Siitä tuli hirveä olo jälkeenpäin, koska äiti kuoli ajatellen, että olen menossa helvettiin.

Uskoontulo mursi tunteiden padon, jonka Minna oli rakentanut vuosien aikana. Hän pystyi silloin vasta aidosti suremaan äitinsä menetystä ja sai itkeä elämänsä kipuja Jumalan kanssa.

Avio-onni särkyi

Muutos särki Minna Rikkosen avioliiton tasapainon. Kotona ei voinut puhua uskonasioista. Minnasta tuntui kuin hän olisi siellä pakattuna purkkiin, mutta muualla oma itsensä. Joskus kävellessään kohti kotia hän huomasi hidastelevansa askeliaan.

– Sisäiset maailmamme menivät eri suuntaan, meillä ei ollut enää yhteyttä.

Minna kuitenkin päätti, että se olisi miehen valinta, jos tämä haluaisi lähteä. Se hetki koitti. Hän tunnusti, ettei voisi hyväksyä Minnan uskoa, joten heidän olisi parempi erota. Elettiin vuotta 2013.

– Ero toi vapauden. Mutta lapsille se oli rankkaa ja on edelleen. Nykyään he ymmärtävät sen kuitenkin paremmin.

Nykyisen miehensä Minna tapasi raamattukoulussa. Kymmenen vuotta nuorempi Juha ei kuitenkaan herättänyt aluksi kiinnostusta. Vasta myöhemmin, kun he yhdessä lauloivat ja soittivat ylistysmusiikkia, Minnan sielu alkoi ikään kuin kurottautua Juhan puoleen. Juha olisi mies, joka pystyisi pitämään hänet turvassa.

Seurusteluaikana tuntui kuin he olisivat olleet taas teini-ikäisiä. Molemmilla oli suhteita takana, mutta he kokivat silti itsensä viattomiksi. Kaikki oli uutta ja arkaa, ja he odottivat seksiä avioliittoon.

– Uskon, että Pyhä Henki palautti viattomuuden.

Ateisti uskonnonopettaja

Ennen uskoontuloaan Minna Rikkonen oli aloittanut työn uskonnonopettajana. Kristinuskon totuuksien opettaminen lapsille hiersi kuitenkin ateistin mieltä.

– Jumalasta pystyy kyllä puhumaan vaikka ruokapöydässä. Mutta kun isketään Jeesus kehiin, se ei ole enää helppoa.

Minna oli kieltänyt myös tytärtään osallistumasta uskonnonopetukseen. Elämänmuutoksen jälkeen hän myönsi tälle olleensa väärässä. Samalla paljastui, että tyttö oli käynyt salaa kaverinsa kanssa seurakunnassa.

– Hän kertoi myös rukoilleensa puolestani, Minna kertoo ja nauraa.

Minna jätti pian raskaaksi käyneen opetustyön, kun avautui tilaisuus vaihtaa alaa. Hän toimii nyt taloushallintovastaavana. Huvittavaa on se, että nykyinen pomo on tiukka ateisti. Silti hänen kanssaan voi keskustella, vaikkakaan toisten ihmisten kokemukset eivät yleensä vakuuta ateisteja.

– Ne voivat kyllä herättää miettimään. Mutta Jumalan kosketus pitää tulla omalle kohdalle.

Painajainen muuttui hyväksi uneksi

Olleessaan vielä ateisti Minna Rikkonen näki usein painajaisia. Hän saattoi unessaan juosta kirkon pihalla demonit kintereillään ja hakata kirkon ovea, joka ei auennut. Tai seilata risteilijäaluksella, joka alkoi upota. Minna yritti pelastaa läheisensä, mutta ei onnistunut.

– Uskoontulon jälkeen sama uni päättyikin siihen, että aurinko paistoi eikä mitään pahaa tapahtunut.

Hiljattain Minna näki unen, joka kertoi hänen elämästään. Mustavalkoisessa puutarhassa oli pöytä, joka oli katettu valmiiksi. Minna käsitti, että se oli Jeesuksen kattama. Siitä oli kulunut aikaa, sillä pöydällä näkyi pinttynyttä likaa.

Unessa Minna ei kuitenkaan kokenut syyllisyyttä siitä, ettei ollut tullut aterioi­maan aiemmin. Hän oli vain äärimmäisen kiitollinen. Ja tiesi, että kun Jeesus saapuisi puutarhaan, se ei olisi enää mustavalkoinen.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!