Efesolaiskirje osa 3/5: Kristitty ei saa jäädä uskossaan alaikäiseksi

Paavalin kirjeet jakaantuvat usein kahteen osaan. Ensin hän opettaa, mitä Jumala on Kristuksessa tehnyt ihmisten edestä. Sitten hän kertoo, mitä tästä seuraa uskovan elämään. Tämä jako löytyy myös Efesolaiskirjeestä.

Opetettuaan Jumalan suuresta suunnitelmasta luvuissa 1–3 Paavali siirtyy neljännen luvun alussa käytännölliseen opetukseen: ”Niin kehoitan siis…” (Ef. 4:1) Paavalin mukaan uskovaisten tulisi elää ”niin kuin heidän saamansa kutsumuksen arvo vaatii”.

Voisi kuvitella, että kutsumuksen arvoinen elämä olisi voittoisaa ja menestyksekästä elämää Jumalan voimassa.  Paavalin nostaa kuitenkin tässä yhteydessä esille kaksi asiaa: Ensinnäkin kutsumuksen arvoinen elämä on elämää ”kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa” (4:2). Toiseksi uskova ihminen pyrkii kristittyjen yhteydessä ”säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä” (4:3).

Vain Jumala tietää, kuka on aito kristitty

Paavalin mukaan kristittyjen yhteys perustuu siihen, että Kristuksessa he ovat ”yksi ruumis” (4:4). Heillä on yksi ja sama Jumalan Henki, ja heidät on kaikki kutsuttu yhteen ja samaan toivoon: odottamaan Herramme Jeesuksen paluuta pelastamaan heidät tulevalta Jumalan vihalta ja tuomiolta.

Kaikilla uskovaisilla on yksi ja sama Herra, Jeesus Kristus. Heillä on yksi ja sama usko, jonka ääriviivat on esitetty yhteisissä uskontunnustuksissa. Kaikki kristityt on kastettu yhdellä kristillisellä kasteella Kristuksen omiksi. Heillä on myös ”yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa” (4:5–6).

Kukaan ihminen ei kykene erottamaan aitoja uskovaisia niistä, jotka ovat kristittyjä ainoastaan muodollisesti ja ulkonaisesti.

Vaikka kristillinen seurakunta maailmalla on jakaantunut tuhansiin kirkkoihin ja ryhmittymiin, Jumala kuitenkin tuntee omansa. Kaikki todelliset kristityt muodostavat yhden Kristuksen ruumiin.

Kukaan ihminen ei kykene erottamaan aitoja uskovaisia niistä, jotka ovat kristittyjä ainoastaan muodollisesti ja ulkonaisesti. Siksi emme koskaan kykene muodostamaan ainoastaan aidoista uskovista koostuvaa seurakuntaa maan päälle.

Meille on annettu suuri armo

Kun Jeesus Kristus oli sovittanut Golgatan ristillä kaikkien maailman ihmisten synnit Jumalan edessä, hän astui ylös taivaaseen. Sieltä käsin hän nyt maan päällä jakaa armoaan ja lahjojaan ihmisille.

Kristus astui ensin alas taivaasta kärsiäkseen ja kuollakseen meidän syntiemme tähden ristillä. Hankittuaan meille kaikille henkilökohtaisesti syntien anteeksiantamisen ja sovinnon Jumalan kanssa Kristus nousi kolmantena päivänä kuolleista ja astui ylös taivaisiin.

Nyt Kristus itse johtaa seurakuntansa rakentamista maan päällä. Hän tekee sen sanansa ja Henkensä kautta ja antamalla seurakunnalle sellaiset työntekijät kuin se tarvitsee toimiakseen ja kasvaakseen maan päällä.

Tavoitteena täysi-ikäisyys

Paavali kertoo, mihin hän työllään tähtää (4:13–16). Niin Paavalin kuin kaiken kristillisen työn tavoitteena on ”yhteys uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa”. Tavoitteena on myös se, että kristityt kasvaisivat ”täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään”.

Kristityt ovat Paavalin mukaan kasvaneet täysi-ikäisiksi, kun he eivät enää ole ”alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa”.  Tällaista on kristittyjen keskuudessa aivan liikaa. Miten sitten kasvetaan uskossa täysi-ikäiseksi?

Noudattamalla totuutta Kristuksessa ja kasvamalla ”häneen, joka on pää, Kristus”. Tätä varten kristillinen seurakunta tarvitsee jatkuvaa Jumalan sanan opetusta ja sen noudattamista.

Ei riitä, että kristitty vain kasvaa totuuden tuntemisessa ja tietämisessä. Tarvitaan myös ”totuuden noudattamista rakkaudessa”.  Totuuden mukainen Raamatun ja kristillisen opin opetus on edellytys sille, että kristitty voi kasvaa uskossaan aikuiseksi eikä jää alaikäisyyteen ja erilaisten Raamatulle vieraiden oppien heiteltäväksi.

Tällaisesta kasvusta huolehtiminen on erityisesti seurakunnan työntekijöiden vastuulla, mutta se on myös jokaisen kristityn tehtävä, niin kuin uskonpuhdistaja Martti Luther kirjoittaa seurakunnan maallikoista:

”He osaavat hyvin erottaa, mikä on oikeaa oppia, uskoa ja elämää ja mikä ei. Sillä heillä on Jumalan sanan sääntö, joka opettaa heitä pitäytymään yksinomaan Paimeneen (Kristukseen). Sanan mukaan he voivat arvioida kaiken mitä heille opetetaan, sekä paeta ja tuomita kaikkea, joka haluaa johdattaa ja viedä heitä muualle.  Siksi heistä tulee myös Paimenen alaisuudessa varmoja, viisaita ja ymmärtäväisiä, hyvin vartioituja puhtaita ja autuaita lampaita, jotka eivät anna pettää tai vietellä itseään.” (Kirkkopostilla, 3. helluntaipäivä)

Piditkö jutusta? Saatat pitää myös:

Efesolaiskirje osa 2/5: Paavali ei koskaan unohtanut yhtä asiaa

Efesolaiskirje osa 1/5: Taikausko kärsi tappion Jumalan voimatekojen edessä