Riitta Sintonen kielsi Jumalan ja piti uskovia tyhminä. Ateistikaverien jakama linkki sai kuitenkin vakaumuksen horjumaan. Linkki johti Cafè Raamattu -televisio-ohjelmaan, jonka hän katsoi yhtyäkseen muiden naureskeluun. Ja jäikin koukkuun.

Siinä oli kova mamma. Vanhus oli viitsinyt kirjoittaa lappusia vanhanaikaisella kirjoituskoneella ja seisoi ulkona jakamassa niitä. Ensimmäistä kertaa ateisti Riitta Sintonen kunnioitti uskovaa. Vaivannäkö liikutti.

Yleensä hän naureskeli ja ilkeili ”hihhuleille”. Oli tyhmää uskoa johonkin, mitä ei voi nähdä. Uskonnot aiheuttivat myös kärsimystä. Yksi sukulainenkin oli tappanut itsensä irtauduttuaan Jehovan todistajista. Hän ei kestänyt olla luopio, jota läheisten kuului karttaa. Riittaa puistatti tällainen julmuus.

Vanhasta testamentista löytyi myös raaka Jumala, joka käski surmaamaan ihmisiä. Riitta julistikin kaikille, että vaikka Jumala olisi olemassa, hän ei tätä suostuisi palvomaan.

– Vaikka minulla ei olisi mahdollisuuksia suurta Jumalaa vastaan, pienelläkin voimalla taistelisin, koska hän oli niin epäoikeudenmukainen, paha ja ilkeä, Riitta muistelee asennettaan.

Helsingin asema-aukion mummon lappu ei kuitenkaan lentänyt roskiin. Riitta luki ja säästi sen. Nyt kolme vuotta myöhemmin ryppyinen paperi on muisto etsikkoajan alusta.

Oma voima riisutaan

Ateismi toimii niin kauan kuin kaikki menee hyvin: kun ihminen nojaa omaan voimaan ja viisauteensa. Tämä valkeni Riitta Sintoselle, kun hänet oli riisuttu niistä.

Traumanjälkeinen stressihäiriö sotki elämän. Mikä sen synnytti – siitä Riitta ei tahdo puhua julkisesti. Pienetkin vastoinkäymiset itkettivät. Työ R-kioskilla piti lopettaa, sillä eihän kassalla voinut kyynelehtiä. Kemian opiskelu vaihtui eläintenhoitokouluun. Fyysinen työ sujui helpommin kuin vaativa ajatustyö. Mutta sitten hieronnassa tapahtui virhe, ja Riitan polveen muodostui nivelen pehmytkudossairaus. Leikkauksillakaan sitä ei parannettu.

Painostuksen alla Riitta kuitenkin viimeisteli tutkintonsa. Kipu seuranaan hän taisteli paperit itselleen keväällä 2014. Käyttöarvoa niillä ei kuitenkaan enää ollut. Jalka vangitsi hänet neljän seinän sisälle.

Riitta antautui itsesäälille, katkeruudelle ja vihalle. Hän toivoi jopa kuolemaa niille, jotka olivat olleet suistamassa hänen elämäänsä raiteiltaan. Ateistin moraalikäsitys salli sen, sillä vain sanojen ja tekojen piti olla hyviä.

– Ajatukset olivat yksityisasia. Kukaan ei tiennyt niitä, joten pään sisällä saattoi revitellä.

Katkera mieli sai Riitan ystävät kaikkoamaan. Avomies kuitenkin jäi vierelle, vaikka Riitta ehdottikin eroa suojellakseen tätä ympärilleen levittämältään synkkyydeltä. Hän ei kyennyt jakamaan rakkautta. Vähitellen Riitta alkoi vain odottaa kärsimyksen loppua. Mutta jos elämä jatkuisi vielä kymmeniä vuosia, miten hän jaksaisi?

Café Raamatun salakatselua

Netissä Riitta Sintonen jutteli ateistien kanssa. Jotkut pilkkasivat kristillistä TV7-kanavaa ja jakoivat linkin yhteen ohjelmaan, Cafè Raamattuun. Riitta katsoi sen ja huomasi, että keskustelemassa oli fiksuja ihmisiä. Joku professori Tapio Puolimatkakin vieraana.

– Ihmettelin, miksi jotkut viitsivät tosissaan lukea vanhaa kirjaa ja opettaa sitä toisille. Se oli toisaalta hassua, toisaalta mielenkiintoista.

En ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Mietin, että hyvänen aika. Jos minulla menee huonosti, nämähän ovat hulluja.

Riitta jäi kanavaan koukkuun. Älyllisten keskustelujen ohessa vaikutuksen teki uskovien ilo. Sitä hänkin kaipasi, samoin kuin turvaa, joka heillä selvästi oli elämässään.

Riitta toivoi, ettei salakatselu paljastuisi hänen ateistimiehelleen. Eikä se, että hän oli alkanut lukea Raamattua päivittäin kuin jatkokertomusta. Riitta yrittikin asetella sen takaisin kirjahyllyyn aina samalla tavalla. Ateistin kuului omistaa Raamattu, jotta voisi etsiä sieltä syitä rienata uskovia. Mutta nyt hän luki sitä kuin pyhää kirjaa.

– Pelästyin, kun tajusin, että luin sitä liikaa ja väärällä asenteella.

Ihmettä hakemassa

”Ihmeiden aika”. Ruoholahden sillalla Riitta Sintonen huomasi suuren mainoksen olympiastadionilla pidettävästä tapahtumasta. Kotona hän luki Ilta-Sanomista, että amerikkalainen evankelista David Herzog oli tulossa Suomeen. Sairaille luvattiin ihmeparantumisia.

– Ajattelin, että ihme olisi se, minkä tarvitsen.

Riitta ei uskonut lupauksiin, mutta päätti silti raahautua paikalle. Viimeinenkin oljenkorsi oli käytettävä.

Keppiin nojaten hän nilkutti stadio­nille. Ahdisti. Nehän näkisivät, että hän oli ateisti eikä kuulunut joukkoon. Riitalle myös selvisi, että ”ihmemies” aloittaisi vasta illalla. Koko päivän hän siis kuunteli suomalaisia evankelistoja ja ylistystä. Monet kohottivat kätensä ylös.

– En ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Mietin, että hyvänen aika. Jos minulla menee huonosti, nämähän ovat hulluja.

Riitan sisimmässä alkoi kuitenkin tapahtua. Rintaa aristi, kyyneleet valuivat silmistä. Käsilaukku täyttyi niistetyistä nenäliinoista. Kolme naista kysyi, saisivatko he rukoilla Riitan puolesta. Mitä se tarkoitti? Ja miksi he välittivät? Hän kuitenkin myöntyi.

Rukoushetki kosketti. Mietteliäänä hän jäi tuijottamaan kohti taivasta. Olisikohan Jumala olemassa. Kunpa olisi.

Kaipuuseen vastattiin. Riitta koki, että Jumala alkoi puhua. Hänelle näytettiin, että tämä maailma oli vain väliaikainen ja että oli toinen todellisuus – se, mistä olimme tulleet ja minne olimme menossa. Riitta sai myös kuvan kahdesta lähteestä, hyvän ja pahan lähteestä. Hän käsitti, että paha oli synnyttänyt hänessä vihaa, katkeruutta ja muita vääriä ajatuksia.

– Jumala näytti, että ajatuksetkin ovat teko. Jos toivon kuolemaa, ruokin pahaa, ja se ottaa kovemman otteen.

Riitta ei halunnut enää sitä. Ja siinä hetkessä hän tunsi vapautuvansa. Kiitos valtasi mielen.

Rakkaus murtaa ateismin

Lopulta lavalle astui David Herzog. Riitta havaitsi, että moni yleisöstä uskoi parantuneensa. Hänen polvensa kuitenkin pysyi ennallaan – mutta sillä ei enää ollut väliä. Jumala oli parantunut hänen sydämensä. Kun lavan eteen kutsuttiin niitä, jotka halusivat antaa elämänsä Jeesukselle, Riitta vastaanotti kutsun.

– Evankeliumi oli selitetty selkeästi tapahtumassa: mitä Jeesus oli tehnyt puolestamme ja miten voimme saada yhteyden Jumalaan hänen kauttaan.

Se oli arka hetki. Kuin kuoleman hetki. Luopuminen omasta voimasta ja ylpeydestä, hyvästien jättö vanhalle minälle. Riitta tunsi voiman laskeutuvan päälleen. Se oli kuin näkymätön haarniska, jonka suojassa hän oli täysin. Myöhemmin Riitta luki efesolaiskirjeestä vanhurskauden haarniskasta ja oivalsi saaneensa sen lahjaksi.

Otan ihmeen, heitän kepin pois ja juoksen karkuun, ennen kuin he ehtivät tyrkyttää Jeesusta.

– Stadionilla tunsin, miten Jumala rakastaa. Se oli täydellinen rakkaus. Ymmärsin, mitä tarkoittaa armo. En voisi millään teolla ansaita sitä enkä myöskään millään teolla tai tekemättömyydellä menettää sitä. Armo ei riipu minusta.

Samalla Riitta käsitti taivaan ja helvetin eron. Taivaassa oli ikuinen yhteys Jumalaan. Helvetissä tajuaisi, millaista olisi olla Jumalan kanssa, mutta ei koskaan saisi siihen enää mahdollisuutta.

Jälkeenpäin hän on kiittänyt Jumalaa siitä, ettei polvi parantunut tapahtumassa. Sillä hänellä oli ollut ateistin sotasuunnitelma sinne mennessään.

– Otan ihmeen, heitän kepin pois ja juoksen karkuun, ennen kuin ne ehtivät tyrkyttää Jeesusta, Riittaa nauraa.

– Oli äärimmäisen tärkeää, etten parantunut, koska sain parempaa. Sain pelastuksen.

Ilosanoma pitää jakaa

Kotona alkoi ahminta. Riitta kaivoi taas Raamatun esiin. Nyt vedenpaisumukset saivat jäädä, hän halusi lukea Jeesuksesta. Sanat upposivat täysin eri tavoin, kun hän oli saanut Pyhän Hengen.

Hän kahlasi myös syvemmälle TV7:n arkistoon. Löytyi nuoremmille suunnattu TV7 Plus, ja hän sai ahaa-elämyksen. Olikin kristillinen nuorisokulttuuri, tapahtumia ja musiikkia kaikissa genreissä. Kanava piti hänen vastasyntyneen uskonsa hengissä, sillä muita uskovia ei ollut ympärillä.

– Jos ilman sitä olisi kulunut pari viikkoa, olisin saattanut miettiä, oliko uskoontuloni todellinen vai kuvittelinko vain.

Nopeasti Riitta havahtui myös siihen, että muidenkin pitäisi saada kuulla evankeliumi. Sen sisäistämisestä on seurannut mielenkiintoisia kohtaamisia. Esimerkiksi ratikassa hän ei ole malttanut olla hiljaa, vaan hän on alkanut jutella tuntemattomien kanssa uskosta. Toisaalta seurauksena on ollut myös ärtyneitä ateisteja. Mutta Riitta tietää, että osa ateisteistakin on salaa kiinnostuneita hänen tarinastaan.

Hän on itse ihmetellyt, miksei häntä rohkaistu uskoontuloon jo paljon aikaisemmin. Rippikoulussakin opeteltiin vain kymmenen käskyä, mutta kukaan ei kertonut, että Jeesus elää tänään, että kristinuskon sanoma on totta.

– Siellä ei kerrottu edes rukoilusta, että Jumalalle voi puhua. Oli vain Levolle lasken Luojani, jota pidettiin loruna. Ei opetettu, että nämä ovat tosi juttuja.

Tunnustus

Riitta Sintonen ei uskaltanut viikkoon paljastaa uskoontuloaan miehelleen. Kun hän viimein teki tunnustuksen, mies totesi jo nähneensä muutoksen.

– Hän sanoi, että usko sopi minulle. Oli iso myönnytys, kun ateisti ajatteli, että Jeesus voisi olla jollekin hyvä asia.

Yhdessä oli eletty jo viisi vuotta, joten kaksikko päätti, ettei Riitan usko erottaisi heitä. Riitta ei kuitenkaan tahtonut jatkaa avoliitossa, ja häät järjestettiin. Naimisiinmeno lujitti parisuhdetta.

Jotkut seurakunnassa varoittelivat. Riitta ymmärtää heitä – välillä on raskasta, kun ei voi jakaa puolison kanssa vakaumustaan. Mutta se ei välttämättä ole lopullinen tilanne. Eikä vaimo ole unohtanut miehensä uskollisuutta silloin, kun hän itse oli pohjalla.

– Hän pysyi rinnallani, kun oli vaikeat ajat. Minäkin pystyn pysymään hänen rinnallaan, vaikka hän ei voi vastata kaikkia toiveitani.

Uusi unelma

”Onhan parempi, että jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat jalat tallella heitetään helvettiin.” (Mark. 9:45) Tämä raamatunkohta puhutteli Riitta Sintosta uskon alkuaikoina. Mieluummin hän olisi invalidi kuin ilman Jeesusta.

Mutta jos tänään Riitta lähtisi taivaaseen, hänellä olisi kaksi tervettä jalkaa. Keppi on vain historiaa. Hän voi kävellä normaalisti, jopa juosta lenkkejä. Syy on se, että hän johdatuksen kautta päätyi uskovan kirurgin, Sakari Oravan vastaanotolle. Orava kannusti Riitan vielä kerran leikkaukseen. Ja se tepsi.

Riitta pystyi jatkamaan kemian­opintojaan, mutta päätti myös opiskella uuden ammatin. TV7:n äärellä syttyi unelma: hän haluaisi olla tekemässä hengellisiä ohjelmia. Riitta haki opiskelemaan media-assistentiksi ja pääsi työharjoitteluun TV7:lle. Valmistuminen häämöttää tänä keväänä.

– Haluan tehdä tätä työtä, jotta joku muukin voisi saada saman kuin minä: synnit anteeksi ja pelastua.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!