Tulen, jään ja kiven maa. Sellaiseksikin on Islantia kutsuttu. Islannin ainoan lähetysjärjestön Samband íslenskra kristniboðsfélagan (SIK) työntekijä, Kalli Gíslason, kuvaa maan hengellistä tilaa niin ikään kiviseksi.

–Tämä on karua ja kivikovaa maata, hän huokaisee järjestön kirpputorilla aivan Reykjavikin keskustan tuntumassa.

Islanti on ollut viime aikoina otsikoissa juuri uskonnollisuutensa – ja sen puutteen vuoksi. Noin 330 000­
asukkaan saarivaltiolla on pitkä historia niin kristinuskon, kuin erilaisten pakanauskontojenkin suhteen.

Vuosi sitten mediassa kohistiin, kun Islannissa alettiin rakentaa vanhoille pakanajumalille, muun muassa Thorille ja Odinille, omistettua temppeliä. Tuoreimmat uutiset Islannin uskonnollisesta tilanteesta liittyvät islantilaisten ateistien Siðmennt-liiton julkaisemaan tutkimukseen, jonka mukaan nolla prosenttia alle 25-vuotiaista islantilaisista uskoo Jumalan luoneen maailman. Aiheesta uutisoivat tammikuussa muun muassa Washington Post ja Helsingin Sanomat.

Valtaosa kuuluu yhä kirkkoon

Kirkkohistorian professori Hjalti Hugason Islannin yliopistosta huomauttaa, että 75 prosenttia islantilaisista kuuluu yhä luterilaiseen kirkkoon. Luku on samaa luokkaa kuin Suomessakin, jossa viime vuoden lopulla kirkkoon kuului noin 73 prosenttia väestöstä. Hugasonin mukaan jopa 70 prosenttia islantilaisista myös tunnustautuu kristityiksi.

– Monille kirkkoon kuulumiseen tosin vaikuttavat enemmän eettiset ja kulttuuriset syyt kuin esimerkiksi uskontunnustus, Hugason kertoo.

Hän suhtautuu ateistiliiton teettämään tutkimukseen varovaisen epäilevästi. Hänen mielestään tutkimuksen kysymys oli muotoiltu virheellisesti.

Meitä on vähän ja olemme heikkoja, mutta uskomme, että juuri sen kautta Jumala haluaa käyttää meitä.

– Tutkimuksessa täytyi valita alkuräjähdyksen ja Jumalan luomisen välillä. Kirkon piirissä tiedettä ja uskonnollista näkökulmaa ei ole haluttu jakaa näin vahvasti. Ne on haluttu sovittaa yhteen esimerkiksi siten, että Jumala on luonut maailmankaikkeuden alkuräjähdyksen avulla. Fundamentalismi ei ole Islannissa kovin yleistä, ja todennäköisesti hyvin harvat ajattelevat, että luomiskertomus olisi otettava kirjaimellisesti. Tällöinkin kyseessä ovat luultavasti vain vapaakirkolliset piirit.

Siðmennt-liiton viime marraskuussa teettämän kyselyn mukaan 93,9 prosenttia islantilaisista nuorista ajattelee maailman syntyneen alkuräjähdyksessä. Lopuilla ei ole asiaan selkeää kantaa tai he uskovat johonkin muuhun selitykseen kuin Jumalaan tai tieteeseen.

Hugasonin mukaan islantilaiselle uskonnollisuudelle on perinteisesti ollut tunnusomaista vakaumuksellisuus, mutta hillityssä määrin. Toisin kuin Suomessa Islannissa ei ollut 1800- ja 1900-luvulla kansallisia hengellisiä herätyksiä. Sen sijaan islantilaiset kokoontuivat pitkään kotihartauksiin. Nyt ne ovat enää vain muisto menneistä ajoista.

– Juuri tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että useimmat eivät osallistu lainkaan mihinkään uskonnolliseen toimintaan. Sekularismi ja uskontoon kohdistuva välinpitämättömyys ovat tuoreempia ilmiöitä, jotka ovat kasvattaneet suosiotaan maassa varsin nopeasti, Hugason sanoo.

Vaikka vain murto-osa islantilaisista osallistuu säännöllisesti kristilliseen jumalanpalveluselämään, ovat kirkolliset toimitukset, kuten kasteet ja kirkkohäät säilyttäneet suosionsa. Hugason sanoo henkisyyden olevan suosiossa Islannin kirkollisissa piireissä. Retriittejä ja pyhiinvaellusmatkoja järjestetään yhä enemmän. Tosin myös ehtoollisella käydään useam­min kuin aiemmin.

Lähetyskirpputorin kynnys on matalalla

Palataan vielä reykjavikilaiselle lähetyskirpputorille, Basaarille. Kaupan omistaa maan ainut lähetysjärjestö, luterilaisen kirkon sisällä toimiva SIK. Kirpputorin työntekijä Kalli Gíslason ei peittele tunteitaan puhuessaan Islannin hengellisestä tilanteesta. Hän kuvailee kotimaataan erittäin maallistuneeksi maaksi.

– Suurin osa uskoo Jumalaan, mutta he eivät määrittele Jumalaa kristinuskon Jumalana tai Raamatun kertomusten mukaisena Jumalana. Jeesus oli hyvä ihminen, mutta suurimmalle osalle islantilaisista esimerkiksi Saatana ei ole todellisuutta. Suurin osa islantilaisista kyllä kuuluu kirkkoon, mutta he eivät ole aktiivisia kirkollisessa elämässä tai uskossa.

Gíslason on SIK:n entinen Etiopian-lähetti, joka on kokenut työn lähetyskirpputorilla itselleen omimmaksi. Hän viettää edelleen pari kuukautta vuodesta Afrikassa.

Nyt ollaan kuitenkin Islannissa ja maan hengellinen tila huolestuttaa miestä suuresti. Jeesuksesta kertominen islantilaisille kun on hänen mukaansa tavanomaista vaikeampaa.

Gíslasonin mukaan mikään kristillinen suuntaus ei ole onnistunut saamaan tuulta siipiensä alle Islannissa. Luterilainen kirkko on haluttu kyllä säilyttää merkittävällä paikalla Islannissa, mutta hänen mukaansa sen arvo nähdään lähinnä kulttuurisena.

– Jotkut vapaat suunnat ovat olleet hetken nousussa, mutta sitten tuli on sammunut.
Hyvä esimerkki Islannin hengellisestä tilanteesta on Gíslasonin mukaan kahden vuoden takainen evankelista Franklin Grahamin, Bill Grahamin pojan, vierailu maassa.

– Ennen hänen tuloaan levisi tieto, että hän vastustaa homoliittoja. Media kohisi aiheesta pitkään ja paljon, mikä karsi varmasti suuren osan osallistujamäärästä. Se vei myös tilaa tapahtuman todelliselta aiheelta, Jeesukselta.

Homoliitot ovat Islannissa samoin kuin Suomessa, tunteita herättävä puheenaihe. Grahamin vierailun aiheuttama mediamylläkkä näkyi myös lähetyskirpputorilla, kun osa asiakkaista alkoi kyselemään järjestön suhtautumisesta homoliittoihin.

Heikkoudessa väkeviä

Kirpputoritoiminta onkin lähetysjärjestölle merkittävä tapa ihmisten kohtaamisessa. Gíslason on kokenut kirpputorin hyvänä ja turvallisena paikkana, missä ihmisten on helppo kysellä uskosta jos haluavat.

– Valtaosa asiakkaistamme käy täällä useamman kerran viikossa. Ihmiset tulevat pyytämään esirukousta, kysymään mistä saisivat rauhan sisimpäänsä ja niin edelleen. Kirpputorityömme kautta ainakin yksi ihminen on päättänyt lähteä seuraamaan Jeesusta. Hän oli nuori, etsivä nainen. Tämän jälkeen hän on vaikuttanut perheessään ja lähipiirissään, Gíslason kertoo iloisena.

– Meitä on järjestössämme pieni, mutta uskollinen joukko ihmisiä. Emme lakkaa rukoilemasta ja levittämästä evankeliumia. Meitä on vähän ja olemme heikkoja, mutta uskomme, että juuri sen kautta Jumala haluaa käyttää meitä.