Arvokkainta ei voi menettää
Suomen ainoan live talk show’n luojalla Laura Siltalalla on taito saada ihmiset jakamaan niin unelmansa kuin pelkonsa, kertomaan oma tarinansa. Mutta millainen tarina on hänellä itsellään?
Pappi ja kaksi stripparia rukoilevat yhdessä yleisön edessä. Talk show’ssa Tampereen Teerenpelissä on meneillään illan kohokohta. Kun aamen on sanottu, illan juontaja Laura Siltala kysyy strippareilta: ”Miltä tuntui?” ”Oudolta, kun ei yleensä tee tällaista, mutta ihan hyvältä”, hän saa vastaukseksi.
Kahdeksan vuotta aiemmin Siltala on ajamassa kotia kohti juontokeikalta eräästä suurtapahtumasta. Seikkailuja janoava ja pioneerihenkinen nainen huomaa pohtivansa: mitä sellaista voisin tehdä, mitä kukaan muu ei ole vielä tehnyt? Missä persoonallisuuteni ja lahjani olisivat parhaiten käytössä? Hän kysyy kysymykset lahjojen antajalta, Jumalalta, ja kokee saavansa vastauksen: ala vetämään live talk show’ta.
Ajatus sytyttää heti. Hänhän nauttii järjestää ja juontaa tilaisuuksia, rakastaa ihmisiä ja rakastaa tutustua uusiin ihmisiin. Hän haluaa nostaa erilaisia ihmisiä ja heidän vahvuuksiaan esille. Talk show’ssa toteutuisivat ne kaikki. Eikä kukaan Suomessa järjestänyt niitä muualla kuin televisiossa.
Muutamaa kuukautta myöhemmin ensimmäinen Ilta Lauran kanssa Turun Linnateatterissa oli loppuunmyyty. Siitä alkoi matka, joka on kulkenut useisiin kaupunkeihin ja paikkoihin, jopa vankilaan. Takana on yli neljäkymmentä talk show’ta. On puhuttu unelmista, kuolemasta, ulkonäöstä, uskosta. Iholle tulevia kysymyksiä ovat pohtineet monet kuuluisuudet Olli Lindholmista Juhani Tammiseen ja Keijo Leppäsestä Eija-Riitta Korholaan. Jokaisella ihmisellä on tarina kerrottavanaan, Siltala uskoo.
– Ikinä ei voi päälle päin tietää, mitä ihmisen elämässä on ollut tai on meneillään. Vanha viisaus on hyvä: ”Älä tuomitse ennen kuin tutustut”. Ihmiset kamppailevat samojen asioiden kanssa riippumatta siitä, kuinka menestyneitä he ovat tai mihin he uskovat.
Papin tyttären sisäinen kamppailu
Papin tytär pienellä paikkakunnalla, siis erilainen. Koulussakin Laura Siltala erottui joukosta hyvillä arvosanoillaan, jotka siihen aikaan lueteltiin ääneen luokan edessä. Teini-iässä hän kyllästyi olemaan toisten silmätikku ja päätti todistaa olevansa samanlainen kuin muut. Jos muutkin ovat viikonloppuisin diskossa humalassa, kyllä hänkin sitten.
Laura Siltala
- 38-vuotias talk show -juontaja, freelance-toimittaja. Perusti talk show -formaatin Ilta Lauran kanssa vuonna 2008.
- Koulutukseltaan luokanopettaja ja englannin lehtori.
- Perheeseen kuuluvat aviomies ja 10-vuotias tyttö sekä 5-vuotias poika.
- Asuu Jyväskylässä.
- Harrastaa scifi- ja fantasiakirjojen lukemista, kuntosalilla käymistä. Kulkee mielellään pyörällä.
- Persoonallisuustestin mukaan sataprosenttinen ekstrovertti.
- Motot: ”Asioilla on tapana järjestyä” ja ”Niillä mennään, mitä on”.
Rippileiriltä Siltala löysi uskovia ystäviä ja alkoi käydä heidän kanssaan kristillisillä leireillä. Kavereita ei kuitenkaan voinut ottaa mukaan Turkuun, jonne hän muutti Pyhärannasta päästyään IB-lukioon. Kaksoiselämä pyörähti käyntiin: leireillä sai vapaasti olla papin tytär ja silti hyväksytty, mutta niiden päättyessä hän veti kovan kuoren päälleen. Lopulta sitä ei enää jaksanut. Oli valittava elämä uskossa tai ilman sitä. Uutenavuotena 1999 parikymppinen nainen pyysi Jumalalta: ota pois tämä paha olo.
– Hän otti ja antoi ihanan ilon.
Ilon kanssa elämään tulivat uudet mittasuhteet, uutta sisältöä ja tärkeysjärjestys. Jumala antoi merkityksen olemassaololle maailmassa, syyn jaksaa eteenpäin. Edelleen Siltala välillä hämmästelee, voiko taivaaseen pääseminen olla niin yksinkertaista. Eikö todellakaan tarvitse tehdä mitään ansaitakseen Jumalan rakkauden ja armon? Sitten hän palauttaa mieleen, mitä Jeesus teki ristillä, mitä hän lupasi viimeisinä sanoinaan.
– Se on täytetty, niin se on täytetty.
Turvassa äärilaidalla
Raamattua moni pitää satukirjana, Jumalaa ihmisten keksintönä. Laura Siltala kuitenkin näkee jatkuvasti, miten tämän kirjan sanat ja lupaukset toteutuvat hänen elämässään ja monien ystävien elämässä. Kun Jeesus lupaa Raamatussa antaa rauhansa, sellaisen jota maailma ei anna, hän myös tekee sen.
Rakastan
Hyvää cafe lattea.
En voi sietää
Ihmisten lokeroimista.
Pelkään
Soittaa puhelimella tuntemattomille ihmisille.
Tunnustan
Voin syödä levyllisen suklaata kokematta huonoa omaatuntoa.
Muistan
Kun opin lukemaan kuusivuotiaana, ja se avasi uuden maailman.
Ihailen
Muusikko Jukka Leppilampea, joka on tinkimätön omassa taiteellisuudessaan ja kuitenkin nöyrä Jumalan edessä.
– Kaikkien myrskyjen keskellä on tosi turvallinen olo.
Sisäinen rauha onkin se, mitä ihmiset kaipaavat. He etsivät sitä kukin mistäkin. Toisista ihmisistä, joukkoon kuulumisesta, saavutuksista, materiaalista. Mutta voivatko ne antaa lopullista rauhaa? Siltala tietää, etteivät voi. Sillä aina on mahdollisuus saada vielä yksi tutkinto ja vähän uudempi auto. Kaikki minkä luulemme omistavamme täällä, ei myöskään todellisuudessa ole meidän. Hetkessä tärkeimmät asiat voidaan viedä meiltä. Puolison ja lapset voi menettää, talo voi tuhoutua. Omaisuus on usein vain paperinpalasia. Lopulta jokaisella on vain elämän henki.
– Ainoastaan Jumala voi antaa täydellisen ja aidon hyväksynnän, koska hän on antanut meille sen elämän hengen. Vain hänen kanssaan voi saada kokemuksen, että minä kuulun jollekin. Jumalan antama rauha ei pala tulessa, ja se kestää myös kuoleman jälkeen.
Ihmisen on kuitenkin hankala myöntää, ettei hän ole Jumala. Siltala ymmärtää, että monen on vaikea nöyrtyä kohtaamaan oma epätäydellisyytensä, heikkoutensa. Ja alistua auktoriteetin alle maailmassa, joka rohkaisee jokaista tekemään itse valintansa ja määrittelemään elämänsä. Kristinusko on nykypäivänä äärilaita, kun sen mukaan on yksi, joka kertoo, mikä on oikein ja mikä väärin.
Jumalan antama rauha kestää myös kuoleman jälkeen.
– Alistuminen kuulostaa todella negatiiviselta. Mutta mikä on se auktoriteetti, jonka alle alistut? Täydellinen rakkaus.
Samalla viivalla
Tämä oli viimeinen kerta. Näin Laura Siltala vakuuttaa itselleen tuntia ennen talk show -iltojen h-hetkeä. Hän haluaisi juosta karkuun. Mutta asteltuaan lavalle, hän tunteekin olevansa elossa. Illat satapäisten yleisöjen edessä tarjoavat kerta toisensa jälkeen mahdollisuuden voittaa itsensä ja omat pelkonsa. Jonain päivänä nainen haluaisi ansaita elantonsa talk show’n kautta. Unelmien kanssa pitää olla kuitenkin kärsivällinen.
Talk show -vieraiden kertomukset lähettävät Siltalan usein tutkimusmatkalle itseensä. Ketään vierasta ei kutsuta koskaan häpäistäväksi, vaan tarinansa kautta johdattamaan kuulijat miettimään omaa tarinaansa.
Kaikki vieraat ovat illoissa myös samalla viivalla. Sillä ihmisten leimaaminen ja ennakkoluulot ärsyttävät talk show -emäntää. Uskovat lokeroidaan esimerkiksi helposti epätasa-arvon kannattajiksi ja vanhoillisiksi. Mutta kyllä leimat lentelevät myös toisinpäin. Siksi Siltala toivoo, että osaisimme ottaa enemmän mallia Jeesukselta. Hänelle Jeesus on ennen muuta armon antaja, jota ilman ei voi elää, mutta myös esimerkki.
– Jeesus kohteli kaikkia ihmisiä kunnioittavasti ja arvostavasti ja näki jokaisessa ihmisessä Jumalan luoman iankaikkisen olennon.
Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!