On armoa saada tehdä parannusta

Jumalan armolliseen toimintaan maailmassa kuuluu se, että hän antaa ihmiselle armon tehdä parannusta. Ellei Jumala avaa ihmisen silmiä, ihminen ei edes ymmärrä, että hänen pitäisi tehdä parannusta. Ja vaikka ymmärtäisikin, hän ei silti tee.

Suomalainen sana parannus voi johtaa ajatukset väärään suuntaan. Kysymys ei ole itsensä parantamisesta. Hengellisessä mielessä parannuksen tekeminen tarkoittaa kääntymistä Jumalan puoleen, syntiensä tunnustamista ja anteeksiantamuksen vastaanottamista Jeesuksen nimessä. Sen janoaminen ja toteutuminen elämässä on Jumalan armollista työtä ihmisessä.

Näin uskonpuhdistuksen juhlavuoden kynnyksellä voitaisiin palata tässäkin asiassa luterilaiseen tunnustukseen. Siellä sanotaan: ”Parannuksesta seurakuntamme opettavat.” Jo tämä toteamus kertoo hyvin toisenlaisesta kirkosta, kuin minkä me tunnemme. Tunnustuksen mukaan parannus sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. ”Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.”

Tämä opetus on käytännöllisyydessään todella mullistava. On vapauttavaa saada tunnustaa se, mikä painaa omaatuntoa. On myös ihanaa kuulla synninpäästö, joka lausutaan yksinomaan Jeesuksen, ei lainkaan omien ansioiden tähden. Nämä asiat ovat vapauttavia ja ihania sille, joka on saanut armon nähdä jotakin omasta syntisyydestään ja joka ottaa vastuunsa Pyhän Jumalan edessä vakavasti. Jos Jumalan pyhyys ja oma syntisyys eivät ole avautuneet, ihminen voi kokea puheen kääntymisestä Jumalan puoleen pelkästään ahdistavana uskonnollisuutena.

Jumalan yhteydessä elävä ihminen on väistämättä myös jatkuvassa parannuksessa elävä ihminen.

Parannus on Jumalan armollista ja ihmeellistä työtä ihmisen sydämessä. Siksi kaikille ihmisille tulisi jatkuvasti julistaa Jumalan kutsua parannukseen ja anteeksiantamuksen vastaanottamiseen.

Tämä oli keskeistä Jeesuksen samoin kuin Paavalin ja muiden apostolien julistuksessa. Se oli myös hyvin keskeistä Martti Lutherin opetuksessa. On tärkeää kysyä, kuuleeko tätä julistusta tänään? Palaute eri puolilta maata on, että se on käymässä harvinaiseksi. Tämä on erittäin huolestuttavaa.

Jumalan yhteydessä elävä ihminen on väistämättä myös jatkuvassa parannuksessa elävä ihminen. Hän kääntyy jatkuvasti pois synneistään ja vääryyksistään Jumalan ja hänen tahtonsa puoleen. Hän tunnustaa Jeesuksen opetuslapsen Pietarin tavoin: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.”