45% evankelikaaleista sanoo äänestävänsä Trumpia, 31% Hillary Clintonia.
(LifeWay Researchin tutkimus 14.10.2016)

Yhdysvaltain tämänvuotiset presidentinvaalit ovat olleet rakentamalla rikastuneen miljardööri Donald Trumpin vuoksi ihmetyksen aihe rapakon molemmin puolin. Meitä vanhan mantereen herätyskristittyjä saattaa askarruttaa, miksi monet amerikkalaiset evankelikaalit äänestävät republikaanipuolueen ehdokasta Donald Trumpia: hän on ehtinyt ainakin solvata naispuolista tv-juontajaa, panetellut miltei jokaista vastaehdokastaan mennen henkilökohtaisuuksiin, eikä hän ole omien sanojensa mukaan koskaan pyytänyt Jumalalta anteeksi mitään.

Tämä käytös ja Trumpin henkilöhistoria avoimen katumattomana avionrikkojana ja naistenjahtaajana viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajalta on täysi vastakohta kaikelle sille, mitä kristillisen oikeiston johtajat ovat tukemaltaan ehdokkaaltaan vaatineet. John F. Kennedy ja Bill Clinton eivät sentään julkisesti piehtaroineet aviollisissa synneissään, ja silti varsinkin jälkimmäinen joutui kristillisen oikeiston rajun kritiikin kohteeksi.

Tai sitten meitä saattaa mietityttää, miksi kukaan herätyskristitty voi äänestää Hillary Clintonia. Eikö juuri hänen puolueensa yritä ajaa yhteiskunnalliseen marginaaliin konservatiivisten kristittyjen avioliittoetiikkaa? Eikö juuri hänen puolueensa yritä polkea uskonnonvapautta ja pakottaa kristityt leipurit leipomaan kakkuja sukupuolineutraaleihin häihin?

Perinteisesti suurin osa valkoihoisista herätyskristityistä on äänestänyt republikaanista presidenttiehdokasta, kun taas etnisten vähemmistöjen evankelikaalit ovat äänestäneet demokraattien ehdokasta.

Evankelikaalien Clinton-kritiikki on Suomessakin tunnettu ilmiö, mutta Trumpin ja evankelikaalien suhde ei niinkään. Suomalaisessa mediassa on tarjottu Trumpin suosion syiksi usein hänen lupauksiaan Amerikan keskiluokalle ja työväestölle, jotka ovat jääneet osattomiksi rikkaita hyödyttäneestä talouskasvusta. Trump lupaa tuoda halpamaihin siirtyneet työpaikat takaisin, avata suljetut tehtaat, karkottaa laittomat siirtolaiset ja pystyttää Meksikon vastaiselle rajalle Meksikon maksama muuri, jonka ”isosta kiiltävästä ovesta” pääsee sisään vain laillisesti. Terrorismiin vedoten Trump on myös vaatinut muslimien maahanmuuton väliaikaista kieltoa nimenomaan heidän uskontonsa perusteella.

Talouteen ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvät seikat ovatkin monelle varmasti tärkeitä syitä äänestää Trumpia, ollaanpa perusteiden vahvuudesta mitä mieltä tahansa. Kaksi teemaa kuitenkin Suomessa jätetään tavallisesti huomiotta: demokraattien arvokysymyksissä radikalisoitunut ja menestynyt agenda presidentti Obaman kaudella, sekä lukumäärältään suuren äänestäjäryhmän, evankelikaalien vakiintunut äänestyslogiikka.

Perinteisesti suurin osa valkoihoisista herätyskristityistä on äänestänyt republikaanista presidenttiehdokasta, kun taas etnisten vähemmistöjen evankelikaalit ovat äänestäneet demokraattien ehdokasta. Aikana, jolloin Yhdysvaltojen poliittinen keskusta on kutistunut molemmista päistä, on erittäin kiinnostavaa, että Trumpin menestys on tehnyt särön tähän asetelmaan. Se asettaa evankelikaalien tulevaisuutta uuteen valoon.

Trump ei ollut kirkossa käyvien evankelikaalien ykkösehdokas

Republikaanien esivaaleissa alkuvuodesta evankelikaalien äänet hajosivat tavalla, jota vielä kaksikymmentä vuotta sitten olisi ollut vaikea uskoa ja joka heijastelee Yhdysvaltojen herätyskristittyjen omaa sisäistä sirpaleisuutta.

Vielä viime kesänä Trumpia ei pidetty kovin todennäköisenä republikaanien presidenttiehdokkaana. Kun sitten Trumpin kannatus alkoi hiljalleen kasvaa, monet evankelikaalit ja konservatiiviset katoliset vaikuttajat asettuivat vastustamaan häntä.

Herätyskristittyjen suurimman lehden Christianity Todayn päätoimittaja Mark Galli sanoi viime tammikuun pääkirjoituksessaan, että Trump uhkaa ”syrjäyttää evankeliumin” (trump the gospel). Etelän baptistien etiikan ja uskonnonvapauden komitean johtaja Russell Moore joutui myöhemmin keväällä Trumpin pilkattavaksi Twitterissä edellisen kiivaan vastustuksen vuoksi. Samoin tunnettu baptistiteologi Albert Mohler, poliittisista ehdokassuosituksista yleensä vaiennut pastori ja kirjailija Max Lucado, Princetonin yliopiston oikeustieteen professori Robert George ja monet muut tekivät selvän pesäeron Trumpiin.

Toki monet näkyvät evankelikaalijohtajat, kuten Jerry Falwell Jr. ja Franklin Graham ilmoittivat taasen kannattavansa Trumpia. Kuitenkaan takavuosina yhdenkään republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän kampanja ei olisi selviytynyt konservatiivisten kristittyjen nokkamiesten irtisanoutumisaallosta, mutta nyt oli toisin. Lista Trumpista irtisanoutuvista kasvoi, mutta samaan aikaan kasvoi Trumpin suosio, myös evankelikaaleiksi ilmoittautuvien parissa.

Ero ”kulttuuristen evankelikaalien” sekä säännöllisesti kirkossa käyvien ja evankelikaaliseen uskon sisältöön tunnustautuvien välillä näkyy useissa tutkimuksissa.

Koska Amerikan presidentin valinta on media- ja henkilövetoinen vaali, ehdokkaan ei välttämättä tarvitse voittaa äänestäjien enemmistön sydänten syvimpiä sopukoita puolelleen. Riittää, että hänellä on takanaan innokas ydinkannattajien joukko, joka lumipallon tavoin pystyy kasvattamaan kokoaan epävarmojen äänestäjien joukosta. Kun esivaaliehdokkaita on paljon, kuten republikaaneilla tällä kertaa oli, ilmiön vaikutus korostuu. Lopulta ihmiset haluavat hypätä todennäköisen voittajan kelkkaan ja ryhmittyä yhteen rintamaan varsinaista vastustajaa eli demokraattien ehdokasta vastaan.

Mainittu ristiriita evankelikaalien johdon ja itsensä evankelikaaliksi mieltävien äänestyskäyttäytymisen välillä on kuitenkin Amerikan poliittisessa kentässä uudehko ilmiö ja on kiinnittänyt monien kommentaattorien huomion. Tärkeä kysymys on siksi, mikä ryhmä evankelikaaleja koki vetoa Trumpin protektionistiseen ja nationalistiseen sanomaan innokkaimmin?

Tarkemmat tutkimukset Trumpia äänestäneistä evankelikaaleista paljastavat eroja kahdesta erilaisesta herätyskristityn äänestäjäryhmästä. Esimerkiksi helmikuussa tutkimusyhtiö Barna Group kysyi republikaanien esivaaleissa äänestäviltä heidän ehdokastaan. ”Kristityksi ja republikaaniksi” ilmoittautuneet kertoivat äänestävänsä eniten Trumpia (32%) ja seuraavaksi eniten evankelikaalia Ted Cruzia (13 %).

Kun tutkittiin tarkemmin, oliko äänestänyt henkilö käynyt kirkossa viimeisen viikon aikana, paljastui, että näistä Cruzia äänestää 30 prosenttia ja Trumpia vain 24 prosenttia. Kirkossa käyvät ihmiset ovat luonnollisesti alttiimpia kirkkojensa ja muiden johtajiensa mielipiteille, mikä voi selittää merkittävää eroa näiden kahden ryhmän äänestyskäyttäytymisessä. Jälkimmäisen ryhmän äänestäjät todennäköisemmin myös pitävät tärkeämpänä ehdokkaan moraalista käytöstä.

– Tällainen ero ”kulttuuristen evankelikaalien” sekä säännöllisesti kirkossa käyvien ja evankelikaaliseen uskon sisältöön tunnustautuvien välillä näkyy useissa tutkimuksissa, sanoo Amerikan kristillistä oikeistoa tutkinut dosentti Markku Ruotsila.

Hillbillyjen Amerikka on Trumpin kannattajien sydänmaita

Eräänlaista lihaa luiden ympärille näille epäilyksille jakautuneesta herätyskristillisyydestä tarjosi kesällä ilmestynyt kirja Hillbilly America (HarperCollins). Sen kirjoittaja J. D. Vance ilmoittaa olevansa ”hillbilly” eli kotoisin Appalakkien köyhältä vuoristoseudulta, jossa ihmisillä menee yksinkertaisesti huonosti.

Täällä ”valkoisessa getossa” kovia huumeita käytetään paljon, töitä ei ole ja jos on, ihmisillä ei ole itsekuria tehdä niitä. Puolisoa vaihdetaan kuin paitaa (Vancen äidillä oli viisi miestä ja kymmenisen poikaystävää päälle) ja kaikki sosiaalinen elämä on ylipäänsä itseaiheutettua kaaosta, jolle mikään valtion ohjelma ei voi mitään. Vance kuitenkin sai elämälleen toisen suunnan paksunahkaisen ja rääväsuisen, mutta oikeudenmukaisen isoäitinsä vaikutuksesta. Miehestä tuli lopulta merijalkaväen sotilas ja Yalen käynyt lakimies.

Appalakeilla asuvat ihmiset ovat Vancen mukaan erittäin isänmaallisia, mikä kanavoituu avoimena Yhdysvaltojen armeijan ihannoimisena. He elävät perinteeltään jonkinlaisessa skottilais-irlantilaisessa kunnian ja häpeän kulttuurissa, jossa loukkausta ei voi jättää kostamatta, mistä seuraa väkivaltaa. Kaiken päälle kulttuuri on usein rasistinen. Silmiinpistävänä erikoisuutena seutu on myös ”kulttuurisen evankelikaalisuuden” sydänmaita. Se tarkoittaa, että ihmiset kyllä pitävät Jeesuksesta puhumisesta, mutta harva käy kuitenkaan kirkossa tai kuuluu mihinkään seurakuntaan, varsinkaan huono-osaisimpien parissa. Siksi kirkkojen sanoma ei vaikuta heidän elämässäänkään.

”Hillbillyt oppivat jo nuoresta käsittelemään epämukavat totuudet välttelemällä niitä tai teeskentelemällä, että parempia totuuksia on olemassa. Tämä tietenkin synnyttää sinnikkyyttä, mutta se myös vaikeuttaa Appalakkien asukkaita näkemästä itseään rehellisessä valossa”, kirjoittaa Vance.

Eliittiin pettynyt maaseudun keskiluokka vertauskuvallisesti ”äänestää keskisormellaan”.

Näyttää siltä, että juuri tämänkaltainen joukko Amerikan evankelikaaleiksi ilmoittautuvista innokkaimpana vastaanotti Trumpin kampanjan, jossa tehtäisiin Amerikasta ”suuri jälleen”. Tällaisia seutuja on Amerikassa paljon etelässä ja keskilännessä, joskaan kaikki eivät toki ole niin huonovointisia kuin Vancen tarinassa. Ne kuitenkin jakanevat sen verran samoja piirteitä (kuten nimellinen evankelikaalisuus, korostunut isänmaallisuus, poliittisen yläluokan halveksunta) Appalakkien tapauksen kanssa, että ihmiset ovat vastaanottavaisia viestille, joka häpeilemättä syyttää poliittista vastapuolta ja eliittiä kaikista Yhdysvaltojen ja heidän omista epäonnistumisistaan.

Tämä on toki ollut presidentinvaalien molemminpuolinen meno jo pitkään eikä luonnollisestikaan ilman totuuspohjaa, mutta Trump on vienyt kampanjoiden retoriikan aivan uusiin korkeuksiin. Se on uponnut syvälle kansanosaan, joka pitää Washingtonin byrokraatteja ja suurkaupunkien kermaa jo valmiiksi kaikkia punaniskoja ja valkoista roskasakkia ylenkatsovina nirppanokkina, jotka pitävät nenästään kiinni sukkuloidessaan rannikkojen metropolien väliä flyovercountryn yli.

Eräs tyypillinen piirre näille maaseudun äänestäjille on tuntu siitä, että kulttuurisota on hävitty, ja että republikaaninen puolue-eliitti on hyödyttömyydessään ollut tähän jopa osasyyllinen. Nyt näitä äänestäjiä ikään kuin piiritetään joka suunnasta, ja ainoa keino vastata on laittamalla kova kovaa vastaan. Ted Cruz ja Marco Rubio olisivat olleet demokraateille pelkkää tykinruokaa eli vain yksi rivisotilas lisää kulttuurisodan eturintamassa. Sen sijaan ”Donald Trump on panssarivaunu”, lohkaisi The Federalist -verkkolehden päätoimittaja Ben Domenech kolumnissaan The Daily Beast -lehdessä. Molempien puolueiden eliittiin pettynyt maaseudun keskiluokka vertauskuvallisesti ”äänestää keskisormellaan”, kuten eräs Trumpin kannattaja kiteytti esivaalien aikana.

Demokraattien menestys Trumpin suosion syynä

Yhdysvaltojen kärjistynyt kulttuurisota suurkaupunkien jetset-väestön ja maaseudun sekä pikkukaupunkien ”hiljaisen enemmistön” välillä on yksi Trumpin menestystä selittävistä suurista trendeistä. Sitä puolestaan ei voi käsittää ilman toisen Yhdysvaltojen suuren puolueen eli demokraattien jyrkentynyttä linjaa erityisesti eettisissä kysymyksissä.

1960-luvulta lähtien länsimaissa on vaikuttanut uusvasemmistolainen ajatussuuntaus, joka on onnistunut saamaan varsin vahvan jalansijan juuri Yhdysvaltojen demokraattisessa puolueessa. Se oli vielä ennen 60-lukua etelän valtapuolue. 1970-luvun lopusta ja 1980-luvun alusta alkaen tälle vasemmistolaiselle liikkeelle vastavoimaksi organisoitui kristillinen oikeisto, jonka tunnetuin organisaatio oli nimeltään ”Moraalinen enemmistö” (Moral Majority). Samaan aikaan puolueiden äänestäjäkunnat vaihtoivat karkeasti yksinkertaistaen paikkaa: perinteinen raharikkaiden puolue eli republikaanit olivat nyt etelän valtapuolue, kun taas demokraatit saivat uusia kannattajia mustan väestön ja opiskelijoiden parista.

Jos Clinton valitaan, hän voisi hyvinkin nimityksillään muuttaa korkeimman oikeuden voimatasapainon kymmeniksi vuosiksi laitavasemmistolaiseen suuntaan.

Molemmilla puolueilla on miljardöörilahjoittajia, mutta demokraattien tyypillisiä äänestäjiä ovat yhä enemmän kaupunkien hyvin menestyvät ja koulutetut ihmiset. Esimerkiksi vuonna 2012 enemmistö Yhdysvaltojen varakkaimmasta 4 prosentista äänesti presidentti Obamaa. Lisäksi muun muassa etniset vähemmistöt (ennen kaikkea mustat ja espanjankieliset), mukaan lukien evankelikaaliset sellaiset, äänestävät todennäköisemmin demokraatteja kuin valkoiset herätyskristyt.

Myös yliopistojen henkilökunta erityisesti humanistisilla aloilla on pääasiassa vasemmistolaisesti ajattelevaa, mikä tarkoittaa yleensä antipatioita konservatiivista kristillisyyttä kohtaan. Samaan aikaan kun amerikkalaisten koulutustaso on noussut, myös tyypillisten vasemmistolaisten arvojen kannatus on lisääntynyt.

Kulttuurinen vasemmistolaisuus on erityisesti eettisissä kysymyksissä menestynyt hyvin 1970-luvulta alkaen, jolloin abortti tuli lailliseksi korkeimman oikeuden Roe vs. Wade -päätöksen myötä koko maassa. Siihen asti se oli ollut miltei kaikissa osavaltioissa laitonta poikkeustapauksia lukuunottamatta. Arvokysymyksissä tapahtuneen myllerryksen yhtenä merkittävänä välietappina voi pitää viime vuoden kesällä tehtyä korkeimman oikeuden päätöstä Obergefell vs. Hodges, joka ajoi läpi samaa sukupuolta olevien liitot koko maassa, jälleen vastoin osavaltioiden enemmistön lakeja.

Monet konservatiiviset kristityt pitävät juuri tätä viimeisintä korkeimman oikeuden ”aktivistituomarien” päätöstä sinettinä kulttuurisodalle, jonka kristillinen oikeisto on hävinnyt. Samalla kuitenkin monet evankelikaalien johtajat kannattavat Trumpia juuri siitä syystä, että he toivovat Trumpin esittävän nimitettäväksi konservatiivisia korkeimman oikeuden tuomareita kaudellaan. Nämä tekisivät kristilliselle etiikalle (ja ylipäänsä maalaisjärjelle) suosiollisempia päätöksiä. Nyt voimasuhteet olivat esimerkiksi Obergefell-tapauksessa 5-4 konservatiivien tappioksi.

– Trump on ensimmäinen presidenttiehdokas, joka on antanut etukäteen listan korkeimman oikeuden tuomareista, joiden joukosta aikoo nimityksensä tehdä. Tämä lista on laadittu yhdessä kristillisen oikeiston vaikuttajien kanssa, Ruotsila huomauttaa.

Trump vaikuttaa tässä suhteessa siis erityisen lupaavalta ehdokkaalta evankelikaaleille.

Lisäksi juuri nyt valittavan presidentin valta kyseisten tuomarien nimityksissä voi olla erityisen suuri, sillä hän saattaa saada nimitetyksi jopa yhteensä neljä tuomaria. Tuomarin pesti on näet elinikäinen ja nykyisistä tuomareista kolme on iältään kahdeksankymmenen vuoden tienoilla, mistä syystä heidän kuolemansa voi hyvinkin sattua seuraavan presidentin kaudelle. Lisäksi helmikuussa menehtyi tuomari Antonin Scalia, joka oli konservatiivien eli perustuslain ”alkuperäisen tulkinnan” yksi johtohahmoista. Presidentti Obama esitti Scalialle seuraajaa, mutta republikaanienemmistöinen senaatti ei ole suostunut äänestämään ehdokkaan hyväksymisestä.

Evankelikaalien pelko on, että jos Clinton valitaan, hän voisi hyvinkin nimityksillään muuttaa korkeimman oikeuden voimatasapainon kymmeniksi vuosiksi laitavasemmistolaiseen suuntaan.

Siksipä tuomarien nimityksillä perustelivat päätöstään tukea Trumpia muun muassa Uuden Tien lukijoillekin tutut Wayne Grudem ja Eric Metaxas, sekä Focus on the Family -järjestön entinen johtaja James Dobson. Grudem tosin kehotti monien muiden evankelikaalien johtajien tavoin Trumpia luopumaan ehdokkuudestaan, kun tämän kymmenen vuoden takaiset rasvaiset, naisia halventavat puheet tulivat lokakuussa julkisuuteen suuren kohun saattelemana. Mutta myöhemmin Grudem ilmoitti kuitenkin edelleen äänestävänsä Trumpia. Kaikki muut vaihtoehdot Grudemin mukaan auttaisivat vain Clintonia tulemaan valituksi presidentiksi ja hänen vasemmistoradikaalin poliittisen agendansa edistämistä.

Demokraattien ohjelma on siis monien evankelikaalien mielestä edennyt siihen pisteeseen, että niinkin moraalisesti kyseenalainen ehdokas kuin Trump on paljon parempi vaihtoehto kuin demokraatti. Kyseisen puolueen ideologialle suosiollisten tuomarien mahdollistamana ja puolueen johdolla aborttien määrää pyritään lisäämään verovaroin, aiotaan laatia sananvapauden turhentavia sensuurilakeja esimerkiksi ”vihapuheesta” (joilla varsinaisesti vain tähdätään konservatiivien vaientamiseen julkisessa tilassa), kristillisten koulujen ja yliopistojen toimintaa pyritään vaikeuttamaan ja sukupuolineutraalin ideologian levittämistä jatketaan yhä laajemmalle amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja ulkomaille.

Näitä asioita monet evankelikaalit ja muut konservatiivit pitävät päällimmäisenä uhkana Clintonin presidenttikaudessa. Kyseessä eivät heistä ole normaaliin politiikkaan kuuluvat asiat, joissa lukuisat kompromissit ovat mahdollisia, vaan pelissä ovat luovuttamattomat kansalais- ja ihmisoikeudet.

– Kristillisen oikeiston evankelikaalit äänestävät ennen kaikkea Clintonia ja hänen ohjelmaansa vastaan ja korkeimman oikeuden tuomarien nimitysten puolesta, Ruotsila summaa.

Nuoret kaupunkilaisevankelikaalit kieltäytyvät äänestämästä Trumpia

Kristillisellä oikeistolla ei kuitenkaan ole enää samaa vaikutusvaltaa herätyskristittyihin kuin joskus ennen. Valta on heikentynyt erityisesti nuorten kaupunkilaisevankelikaalien parissa. Esimakua sukupolvijaosta saatiin jo republikaanien esivaaleissa kesällä 2015, kun etelän baptistien pastorien konferenssiin kutsuttu ehdokas Ben Carson peruutti puheensa erään nuoremmista pastoreista koostuvan ryhmän vaatimusten vuoksi. Christianity Today totesi, että tämä heijastelee kirkkokunnan nuorempien ja vanhempien pastorien linjaeroa poliittisen osallistumisen suhteen.

Kristillinen oikeisto äänestää ennen kaikkea Clintonia ja hänen ohjelmaansa vastaan ja korkeimman oikeuden tuomarien nimitysten puolesta.

– Pikkukaupunkien ja suurkaupunkien evankelikaalit eroavat toisistaan poliittisesti siten, että kaupungeissa asuvat nuoremmat ja koulutetut herätyskristityt ovat yhä vähemmän kiinnostuneita vanhan kristillisen oikeiston agendasta sellaisenaan. Trump ei kuitenkaan ole luonut jakoa, vaan se alkanut syntyä jo George W. Bushin kaudella, Ruotsila valottaa.

Ennen kaikkea maan suurimman protestanttisen kirkkokunnan eli etelän baptistien etiikan ja uskonnonvapauskomitean johtajan Russell Mooren (s. 1971) johdonmukainen kieltäytyminen äänestämästä Trumpia on osoitus tästä sukupolvijaosta. Mooren ja muiden #NeverTrump –leirin jäsenten vastahanka on merkittävä poikkeama totutusta poliittisesta kaavasta siksi, että etelän baptistien jäsenistä suurin osa äänestää säännöllisesti republikaaneja ja kirkkokunta on ollut kristillisen oikeiston kivijalka. Mooresta evankelikaalien julkinen tuki Trumpille tahraisi kaikkien kristittyjen maineen ja haittaisi kirkon päätehtävää eli evankeliointia vuosikymmenien ajan.

– Linjaerot eivät kuitenkaan tarkoita, että nuoret evankelikaalit lopettaisivat abortin vastustamisen tai uskonnonvapauden ja perinteisen perhemallin puolustamisen. Heistä kristillisen oikeiston asialista on vain vaikuttanut kapealta, ja he haluavat kiinnittää huomiota muihinkin asioihin, kuten kotimaiseen köyhyyteen ja kehittyvän maailman velkataakkaan, uskopohjaisen sosiaalityön vahvistamiseen, ilmastonmuutoksen aiheuttamiin sosiaalisiin epäkohtiin ja vainottujen kristittyjen asiaan läpi maailman, Ruotsila sanoo.

Mooren mukaan sukupolvijako ei myöskään tarkoita teologista liberalismia (vaikka sellaistakin nuorten herätyskristittyjen parissa esiintyy), vaan on usein kytköksissä entistä kristillistä oikeistoa syvempään teologiseen konservatiivisuuteen. Nuoremmat evankelikaaliseurakunnat kaupunkikeskuksissa ehkä välttävät syvää poliittista sitoutumista, mutta eivät Mooren mukaan tingi Raamatun erehtymättömyydestä tai vaikkapa kristillisestä avioliittoetiikasta. Politiikan vähentynyt tärkeys näissä seurakunnissa ei tarkoita myöskään välttämättä Clintonin leiriin hyppäämistä. Moore itse aikoo äänestää niinsanottua write-in-ehdokasta, republikaanista senaattoria Ben Sassea.

Mooren mukaan toisin kuin vanhempiensa sukupolvien seurakunnissa vielä 1980-luvulla, tyypillisen nykyajan suurkaupungin evankelikaaliseurakunnan tunnustus saattaa olla yksityiskohtainen teologinen dokumentti ennemmin kuin muutama ranskalainen viiva herätyskristillisiä sloganeita. Seurakunnan jäsenvaatimukset ovat tiukemmat kuin ennen ja julkisia syntejään katumaton seurakunnan jäsen saattaa kohdata jopa ekskommunikaation. Tällainen oli ennenkuulumatonta kristillisyydessä, joka suunniteltiin amerikkalaiselle keskivertokuluttajalle.

Moore tiivistää kantansa kirjassaan Onward (B&H Publishing Group, 2015): ”Kun [kirkoilla tai kristityillä] on selkeä perusta evankeliumissa, politiikka ja kulttuuri voivat olla tärkeitä ilman, että niistä tulee merkkipaalu henkilökohtaisen vakaumuksen ilmaisulle” ja ”päämäärämme ei ole kristitty Amerikka…[]… Päämäärämme on Kristuksen valtakunta, joka koostuu jokaisesta heimosta, kielestä ja kansasta.”

Evankelikaalien poliittinen valta hiipuu, haluttiinpa sitä tai ei

Näyttää siltä, että jonkinlainen murrosvaihe on kohtaamassa amerikkalaisia herätyskristittyjä heidän poliittisessa käyttäytymisessään. Joitakin vuosia kytenyt tyytymättömyys vanhaan kristilliseen oikeistoon on näkynyt nyt ensimmäisen kerran näkyvästi presidentinvaaleissa.

Vaalit on voittanut aina henkilö, jota on pidetty uskonnollisempana.

Tärkein muutoksen taustalla vaikuttava tekijä lienee tutkimuslaitos Pew’n dokumentoima uskonnollinen ja demografinen muutos, jonka vaikutuksesta evankelikaalinen kristillisyys ei tule enää olemaan taho, jolla olisi etuoikeus amerikkalaiseen kulttuuriin ja poliittiseen johtoon. Tämä saattaa olla kansakunnan kannalta menetys, mutta monen nuoremman polven herätyskristityn mielestä se on lopulta kirkkoa tervehdyttävä kehitys. Se näet tietää aitoa kristillisyyttä syövyttäneen puolipoliittisen kansalaisuskonnollisuuden hidasta hiipumista seurakunnissa ja ristin evankeliumin saarnan elpymistä. ”Moraalisesta enemmistöstä” on tulossa ”profeetallinen vähemmistö”.

Jos amerikkalaisessa kaksipuoluejärjestelmässä haluaa saavuttaa kansan valtaosan suosion, ei kumpikaan puolue yksinkertaisesti voi nojata enää kristilliseen yhtenäiskulttuuriin. Tästä johtuen evankelikaaleista ja muista konservatiivisista kristityistä tulevaisuudessa tulee yhä enemmän vain yksi äänestäjäryhmä muiden joukossa, jotka eivät enää voi entiseen tapaan sanella yhdenkään puolueen agendaa. Sen sijaan he joutuvat jatkossakin valitsemaan ”kahdesta pahasta pienemmän” tai keksimään muita äänestettäviä.

Entä kuka sitten voittaa kansan suosion marraskuun kahdeksantena? Kuka ryhtyy Yhdysvaltain 45. presidentiksi? Yksi ennusmerkki on pitänyt paikkansa vuodesta toiseen muutoin arvaamattomissa vaaleissa.

– Vaalit on voittanut aina henkilö, jota on pidetty uskonnollisempana, Ruotsila paljastaa.

Trumpin kannattajat tietävät tutkimustenkin mukaan, ettei hän ole erityisen uskonnollinen mies, vaan vain nimellisesti presbyteerikirkon jäsen. Clinton puolestaan kuuluu metodistikirkkoon ja on siinä varsin aktiivinen, mutta hänen vakaumuksensa erityisesti poliittisesti kuumissa eettisissä asioissa eivät tunnetusti ole klassisen kristinuskon mukaisia. Lisäksi Clinton on ollut turhan avoin New Age -tyyppiselle uushenkisyydelle, ajattelevat monet evankelikaalit. Kaikesta huolimatta, tänä vuonna tuo ”uskonnollisempi” ehdokas on kyselyjen mukaan Hillary Clinton.