Ihmiset tutustuvat usein istumalla vastakkain pöydän ääressä ja kyselemällä kysymyksiä. Suhde Jumalaan saa alkunsa samalla tavalla, kysymyksistä. 

–Raamatusta huomaamme, että Jumala ottaa ihmisten kysymykset tosissaan, koska hän ottaa meidät tosissaan. Hän ei halua aivopestä meitä, vaan että löydämme itse vastaukset, apologeetta Gareth Black pohtii.

Hän vieraili oxfordilaisten kollegoidensa Mari Ovsepyanin ja Simon Edwardsin kanssa viime viikolla Suomessa. He kuuluvat kansainväliseen evankelistojen ja apologeettojen verkostoon (Ravi Zacharias International Ministries).

Kolmikko kannustaa antamaan tilaa kysymyksille evankelioidessa. Esimerkiksi tunnin keskustelusta 55 minuuttia kannattaa kuunnella ja viisi minuuttia vastata.

Usein uskovat ajattelevat epäonnistuvansa evankelioimisessa, jos he eivät osaa vastata ihmisten kysymyksiin. Mutta eivät vastaukset mittaa onnistumista, he lohduttavat. Saamme olla haavoittuvia.

– Sanot vain, että en tiedä vastausta ja että haluaisin selvittää asiaa kanssasi, Ovsepyan vinkkaa.

– Kasvamme itsekin kysymällä kysymyksiä. Lapsena kysyin niin paljon kysymyksiä, että äitini sanoi minulle lopulta: ”Opetan sinut lukemaan.”

Jeesus on vastaus – mutta mihin?

Mari Ovsepyanin perheessä oli tarjolla useampi laji maailmankatsomuksia. Isoäiti oli muslimi, isoisä ateisti, isä agnostikko ja äiti uskonnoton.

– Koin, että jos valitsen yhden, joudun ikään kuin luopumaan muusta perheestäni.

Yhteys perheen kanssa oli jotain pyhää. Sillä perhe oli ainoa asia, jonka varaan hän oli rakentanut identiteettinsä uudessa maassa, Venäjällä. Ovsepyanin synnyttyä he olivat paenneet sinne sodan jaloista Armeniasta.

Nuorena hän alkoi pureutua eri maailmankatsomuksiin. Sen, minkä hän valitsisi, pitäisi vakuuttaa hänet, olla varmasti totta. Ovsepyan etsi sisäisiä ristiriitoja ja löysi sellaisia – muttei kristinuskosta. Mutta puhutteliko kristinusko juuri häntä? Oliko ristintyöllä merkitystä hänen elämässään? Kuusitoistavuotiaana tyttö tiesi vastauksen.

Uskoontuloa vastustettiin kotona. Kunnes kahden vuoden päästä hänen äitinsä ja siskonsa löysivät Jeesuksen. Molemmat samana iltana mutta eri syistä. Sisko oli kärsinyt mustasukkaisuudesta.

– Hän oli ajatellut, että minulla oli jotain, mitä häneltä puuttui. Hän oli vihannut Jeesusta, koska tämä oli vienyt minut häneltä. Jeesus kuitenkin osoitti siskolleni rakastavansa häntä yhtä paljon kuin rakasti minua.

Alettuaan käydä kirkossa Ovsepyania hämmensi, kun usein toisteltiin, että Jeesus on vastaus. Hän mietti, tiedetäänkö hänen kysymyksensä.

– Jeesus on vastaus, mutta mihin hän on vastaus? Koska nuoret ovat älykkäitä, heille pitää myös antaa älykkäitä vastauksia.

Tämän kokemuksensa hän on pitänyt mielessä järjestäessään nyt aikuisena suurta apologiaan keskittyvää tapahtumaa teineille. Se on ollut menestys.

– Palautteen perusteella syy siihen näyttäisi olevan, että emme yksinkertaista uskoa. Nuorten kanssa pitää muuttaa puhumisen tapaa mutta ei sisältöä.

Vaikuttavia uskonnontunteja

Simon Edwards on myös työskennellyt nuorten parissa, uskonnonopettajana. Mitä nuoret hänen tunneillaan pohtivat kristinuskoon liittyen? Esimerkiksi vapautta ja oikeudenmukaisuutta. Monet luulevat, että kristinusko uhkaa niitä, vaikka todellisuudessa se edistää.

– Tänä päivänä nuoret näkevät kristityt ihmisinä, jotka haluavat viedä pois asioita: mahdollisuuden elää niin kuin haluaa, vapauden rakastaa niin kuin haluaa. He näkevät kristityt epäoikeudenmukaisina ja syrjivinä niitä kohtaan, jotka eivät elä Raamatun mukaisesti. Kristittyjä pidetään ylimielisenä, torjuvina, rakkaudettomina, suvaitsemattomina, alistavina, hän puhuu suoraan.

Mutta uskonnontunnitkin ovat hetkiä, jolloin kuvaa uskovista voi kirkastaa. Edwardsille itselleen niillä oli nuoruudessa ratkaiseva vaikutus matkalla Jumalan tuntemiseen.

Urheilua harrastava poika loukkaantui neljätoistavuotiaana, ja pelit jäivät väliin pitkäksi aikaa. Ensimmäistä kertaa elämässä oli aikaa pysähtyä. Hän alkoi pohtia elämää, mikä sen tarkoitus oikeastaan oli.

– Muistan miettineeni, että elämmekö vain noin kahdeksankymmentä vuotta ja sitten kuolemme ja muutumme tomuksi. Kaikki mitä olemme, rakastamme ja olemme saavuttaneet vain katoaa. Jos se on totta, se on surullinen tarina.

Samaan aikaan lukiossa opetus Jeesuksesta ja hänen elämästään teki vaikutuksen.

– Ajattelin, että jos se on totta, se on hyvä tarina. Jokin sisälläni myös kertoi, että tarina on tosi.

Sisäinen tunne ei kuitenkaan riittänyt skeptiselle luonteelle. Edwards alkoikin kuluttaa tunteja kirjastossa ja luki uskonnoista ja filosofiaa. Ajan kanssa kristinusko vakuutti hänet.

– Se oli järkevää ja selitti maailmaa, ajatuksiani ja tunteitani paremmin kuin muut maailmankatsomukset.

Yksi syy oli se, että muissa uskonnoissa tietä paratiisiin, nirvanaan tai muuhun lopulliseen määränpäähän tarjottiin tekojen kautta. Mutta kristinusko oli poikkeus.

– Jumala itse on tullut minun luokseni ja teki kaiken valmiiksi.

Syntisen rukous

Tässä vaiheessa Simon Edwardsin aivot olivat jo uskossa, mutta sydän vielä ei. Sekin avautui Jeesukselle eräänä päivänä koulun pihassa, kun hän näki yhden oppilaan lukevan vihreää lehtistä.

– Kysyin, mikä se oli, ja hän sanoi, että ota tämä ja juoksi pois. Se oli kummallista käytöstä, mies muistelee ja nauraa.

Lehtinen osoittautui traktaatiksi. Lopusta löytyi syntisen rukous, ja lukiolaispoika rukoili sen. Edwards tunnusti itsensä syntiseksi – minkä hän tietää olevan monelle ihmiselle korkea kynnys.

– Ymmärsin, kuinka suuri lahja Jumalan armo oli. Päätin ottaa Jeesuksen vastaan pelastajanani, laittaa hänet etusijalle elämässäni. Heti tunsin syvää rauhaa ja ymmärsin, että elämäni tärkein asia oli tapahtunut.

Hyväksyntää ei tarvitse ansaita

Toisin kuin Edwards, Gareth Black kasvoi kristityssä perheessä. Hänellä ei ollut sama tilanne kuin nykyään monilla – ihmiset eivät enää tunne Raamatun sisältöä eikä heillä ole uskonnollista taustaa. Kristillisiä perinteitä ei vaalita tai lapsia viedä pyhäkouluun.

– Ihmiset eivät ole vain tietämättömiä vaan jopa epäluuloisia uskontoa kohtaan ja pahimmillaan ajattelevat, että jos sen ottaa tosissaan, se on vaarallista. Terrorismi on heille osoitus siitä, Black toteaa.

Hän itse kuitenkin aikanaan kasvoi uskossaan kieroon. Poika sai käsityksen, että usko tarkoitti vain käskyjen ja sääntöjen noudattamista.

– Luulin, että Jumalaa pitää miellyttää, jotta hän hyväksyisi minut. Teininä jätin uskon, koska halusin itse hallita elämääni ja nauttia siitä. En voinut kuvitellakaan, että elämästä voisi nauttia uskossa.

Vasta myöhemmin uskovien ­ystävien avulla hänelle valkeni, että hän oli erehtynyt. Uskossa olikin kyse suhteesta. Jumalan hyväksyntää ei tarvinnutkaan ansaita.

– Minut hyväksyttiinkin sen takia, mitä Jeesus oli tehnyt puolestani ristillä.

Black tajusi, ettei Jumala halunnut tuhota hänen elämäänsä, vaan oli elämän lähde. Hän antoi elämänsä Jeesukselle ja alkoi tutkia kristinuskoa.

Uskoa puolustamassa– vältä 3 sudenkuoppaa

1. Usko ei synny perusteluista

Emme voi kiistellä ihmisiä Jumalan valtakuntaan. Hyvilläkään perusteluilla ei saa ihmisiä uskomaan – vaikka toisaalta niiden puute voi myös tuhota uskon.

– Kun annamme ihmisille todisteita ja syitä uskoa, ne eivät luo uskoa, mutta ne luovat ympäristön, missä usko voi kasvaa, Simon Edwards selittää.

2. Ihmiset ovat kysyjiä, eivät kysymyksiä

Toinen sudenkuoppa on ajatella, että uskon puolustamisessa riittää, kun opettelee kymmenen vastausta kymmeneen yleiseen kysymykseen. Niin tehdessään alkaa kohdella ihmisiä kysymyksinä pikemminkin kuin ihmisinä.

– Jokainen on ainutlaatuinen, ja jokaisella on ainutlaatuiset tunteet ja tausta, jotka värittävät lähtökohtaa, jolla he tulevat keskusteluun. Jos emme ymmärrä, mistä kysyjä tulee, ymmärrämme väärin kysymyksen, Edwards opettaa.

3. Apologia ei ole vain harvojen laji

Apologia ei ole vain niitä varten, jotka ovat älykkäitä ja oppineita. Harhakuva voi johtua siitä, että apologia on usein yhteydessä filosofiaan.

– Me olemme kaikki evankelistoja ja apologeettoja jokapäiväisissä suhteissa; työssä, perheissä ja niin edelleen. Jos annat ihmisille mitä tahansa syitä uskoa, puolustat uskoa. Ei tarvitse erikoistua apologiaan, vaan se on luonnollista uskovan elämässä. Tietenkin kotiläksyt tarvitsee tehdä, mutta ei kannata vähätellä itseään, Gareth Black kannustaa.

Simon Edwards

”Muistan miettineeni, että elämmekö vain noin kahdeksankymmentä vuotta ja sitten kuolemme ja muutumme tomuksi. Kaikki mitä olemme, rakastamme ja olemme saavuttaneet vain katoaa. Jos se on totta, se on surullinen tarina.”

Simon Edwards on toiminut lakimiehenä ja opettajana. ­Viimeiseksi hän valmistui teologian jatko-opinnoista Oxfordin yliopistosta ja toimii avustavana kappalaisena OCCA:ssa.

Gareth Black

”Ihmiset eivät ole vain tietämättömiä vaan jopa epäluuloisia uskontoa kohtaan ja pahimmillaan ajattelevat, että jos sen ottaa tosissaan, se on vaarallista.”

Gareth Black valmistelee maisterintutkintoaan käytännöllisessä teologiassa ja työskentelee ­Oxfordin kristillisen apologian ­keskuksessa (OCCA).

Mari Ovsepyan

”Jeesus on vastaus, mutta mihin hän on vastaus? Koska nuoret ovat älykkäitä, heille pitää myös antaa älykkäitä vastauksia.”

Ennen tuloaan Oxfordiin opiskelemaan ­teologiaa Mari Ovsepyan suoritti tutkinnon psykolingvistiikasta.