AlfaStudio-ohjelmat

Joulukuusta 2017 alkaen Uusi Tie on toimittanut noin kerran kuussa AlfaStudio-ohjelmia AlfaTV:lle. Ohjelmaa juontavat Matti Korhonen ja Susanna Sarimaa. Katso kaikki Uuden Tien toimittamat AlfaStudio-ohjelmat tältä sivulta.

Lukeminen ja kirjallisuus

Lukeminen on yhä yksi suosituimmista suomalaisten harrastuksista. Kuitenkin aktiivilukijoiden määrä vähenee. Miksi lukeminen kuitenkin kannattaa ja miten opastaa tulevaa sukupolvea lukemisen pariin? Aiheesta keskustelevat Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís, kirjallisuudentutkija Maria Ihonen, äidinkielen opettaja Joaniina Ketomäki ja toimittaja, perheenäiti Virpi Kurvinen. Ohjelma esitetty 16.5.2019.

Mureneeko kansankirkko?

Luterilaiseen kansankirkkoon kuuluu noin 70 prosenttia suomalaisista, mutta nuoremmat ikäluokat kokevat kirkon vieraammaksi. Kuinka kauan voidaan puhua kansankirkosta ja mitä kirkon pitäisi tehdä tavoittaakseen ihmiset? Aiheesta keskustelevat neljä luterilaista teologia: Timo Pöyhönen, Heidi Zitting, Juha Meriläinen ja Santeri Marjokorpi. Ohjelma esitetty 25.4.2019.

Lapsen menetys

Sanotaan, että lapsen menetys on suruista suurin. Mitä ovat hyviksi havaitut asiat suremisessa ja kuinka ollaan surevan läheisen tukena? Aiheesta keskustelevat psykoterapeutti Tarja Tervahauta, Käpy ry:n toiminnanjohtaja Sanna Rantanen sekä lapsen menettäneet Riitta Ahvenjärvi ja Ari Kahrola. Ohjelma esitetty 21.3.2019.

 

Minne menet, suomalainen koulu?

Suomalaisnuorten menestys PISA-tutkimuksissa on hieman heikentynyt 2000-luvun huippuvuosista. Mistä heikentynyt menestys kertoo? Onko sillä jotain tekemistä uusien oppilaslähtöisten opetusmenetelmien kanssa? Aiheesta keskustelevat professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen, kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka, tutkija Aino Saarinen, filosofi Lauri Järvilehto ja Suomen Lukiolaisten Liiton varapuheenjohtaja Antti Kivi. Ohjelma esitetty 31.1.2019.

Kuka Jeesus?

Joulun alla julkaistussa jaksossa pohdimme, mitä joulun päähenkilöstä voidaan tietää. Kuka Jeesus väitti olevansa ja millainen hänen vaikutuksensa maailmanhistoriaan on ollut? Studiossa mukana Jeesus-tutkija Matti Kankaanniemi, kirkkohistorian dosentti Timo Junkkaala ja Kansanlähetysopiston vararehtori Vesa Ollilainen. Ohjelma esitetty 20.12.2018.

 

Jordan Peterson

Kanadalainen psykologian professori Jordan Peterson vieraili marraskuussa 2018 Helsingissä. Miten mies nousi maailmanmaineeseen, mitä hän ajattelee sananvapaudesta ja uskonnosta? Entä miten hänen elämänohjeisiinsa tulisi suhtautua? Mukana toimittaja Sanna Ukkola, kirjailija Joonas Konstig, teologi Emil Anton ja poliittinen youtubettaja Tere Sammallahti. Ohjelma esitetty 8.11.2018.

Uskonnonvapaus

Joutuuko Suomessa nolatuksi tai kiusatuksi uskonsa tähden? Vai onko niin, että uskonnottomien uskonnonvapaus onkin uhattuna? Mukana islamin lehtori Isra Lehtinen, Suomen Baptistikirkon johtaja Jari Portaankorva, vapaa-ajattelija Robert Brotherus ja Laura Wickström Open Doors -järjestöstä. Ohjelma esitetty 11.10.2018.

Pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus?

Mihin Jumalaa tarvitaan aikana, jolloin tiede pyrkii selittämään kaiken? Voiko älykäs ihminen uskoa Jumalaan? Studiossa vieraina Soili Haverinen, Ilmari Hirvonen ja Kati Reijonen. Ohjelma esitetty 17.5.2018.

Avioliitto ja parisuhteen hoitaminen

Moni haaveilee pitkästä ja onnellisesta parisuhteesta. Silti vuosittain noin 13 000 avioliittoa päättyy Suomessa eroon. Onko ero vääjäämätöntä? Kuinka parisuhdetta huolletaan? Voiko huononkin avioliiton pelastaa? Aiheesta keskustelevat Hanna Ranssi-Matikainen, Markku Ihonen ja Jasu Markkanen. Ohjelma esitetty 5.4.2018.

Ihmiskauppa

Ohjelmassa keskustellaan siitä, mitä on ihmiskauppa, millaista se on Suomessa ja miten siihen voi puuttua. Mukana Vapauta uhri ry:n toiminnanjohtaja Pia Rendic, Paula Hartikainen V.A.L.O. – ei orjuudelle ry:stä ja Rose-turvakodin vastaava Katriina Lehelmä. Ohjelma esitetty 22.2.2018.

Hyveet

Oikeudenmukaisuus, rohkeus, viisaus, kohtuullisuus. Usko, toivo, rakkaus. Voiko niitä harjoitella ja kehittää? Millainen on hyvä ihminen ja voiko kuka tahansa tulla sellaiseksi? Vieraana Joonas Konstig, Antti Kylliäinen, Joona Salminen ja Lotta Uusitalo-Malmivaara. Ohjelma esitetty 18.1.2018.

Onko joulua ilman sisältöä?

Päiväkotien katsomuskasvatuksen tulee olla uskonnollisesti sitouttamatonta. Vieläkö voidaan lukea jouluevankeliumi? Entä onko joulu alun perin kristillinen vai pakanallinen juhla? Vieraina Miikka Niiranen, Jouni Elomaa, Sonja Falk ja Arniika Kuusisto. Ohjelma esitetty 14.12.2017.