Kristittyjen on opeteltava uimaan vastavirtaan

”Meistä, jotka asumme Norjassa [tai muissa Pohjoismaissa], voi näyttää siltä, että yhä harvemmat haluavat sitoutua siihen, mitä sanotaan klassiseksi, raamatulliseksi teologiaksi. Jos katsotaan vain Euroopan horisontista, tämä on totta. Mutta onneksi se ei ole koko kuva.” Näin rohkaisee Øyvind Åsland uskovia norjalaisessa Utsyn-lehdessä (11.9.). Hän toimii pohjoismaiden suurimman luterilaisen lähetysjärjestön, Norjan Luterilaisen lähetysliiton (Norsk Luthersk Misjonssambandet) pääsihteerinä.

Åsland kertoo äskettäin osallistuneensa yli 15 miljoonaa jäsentä edustavien luterilaisten kirkkojen ja järjestöjen johtajien konferenssiin. Siellä pohdittiin, miten kristityt voivat auttaa toisiaan pitämään kiinni Raamatun opista ja miten yhdessä voidaan levittää evankeliumia koko maailmaan.

Åslandin muistutus on tärkeä. Monet etelän kirkot kasvavat voimakkaasti, ja evankeliumin voima tulee päivittäin näkyviin. Jos lukuun otetaan myös ne ei-luterilaiset kirkot, jotka jakavat saman luottamuksen Raamattuun, kuva on entistä rohkaisevampi.

Samalla kristityn tulee suostua olemaan Lutherin ilmaisun mukainen “outo lintu” maailmassa.

Valtamediassa ne kristityt, joiden mielestä Raamatun tulee olla ratkaiseva elämän ja uskon kannalta, saatetaan kuvata pienenä, outona ja jopa vaarallisena ryhmänä. Onneksi tämä kuva ei pidä paikkansa. He kuuluvat maailmanlaajaan, suureen yhteyteen ja pitkään historialliseen jatkumoon.

Samalla kristityn tulee suostua olemaan Lutherin ilmaisun mukainen “outo lintu” maailmassa. Kaikki eivät valitettavasti pidä elämänsä tavoitteena sitoutumista Kristukseen ja Raamattuun. Kristityn on kyettävä uimaan vastavirtaan, sillä muuten hän huuhtoutuu epäuskon mereen. Kuuluisa, edesmennyt saksalainen teologi Wolfhart Pannenberg on sanonut profeetallisesti, että “pappien ja teologien tulisi osata julistaa ja tulkita evankeliumin totuutta. Sen sijaan he ovat pettäneet itseään. He ajattelevat voivansa saavuttaa tämän päämäärän muotoilemalla kristillisen uskon uudelleen, maallistumisen ehtojen mukaisesti. Olen vakuuttunut, että tilanne vaatii juuri päinvastaista kuin tällaisia kritiikittömiä uudelleen muotoiluja [… ] Se mitä tarvitaan, on keskeisten kristillisten uskonkohtien voimakas puolustus maallistuneen hengen vastakohdaksi. Kirkot, joita kutsutaan protestanttisiksi kansankirkoiksi, ovat akuutissa vaarassa hävitä. Odotan, että ne tulevat häviämään, jos ne jatkavat sillä tiellä, jolla ne eivät sen paremmin vastusta kuin pyri muuttamaankaan eteenpäin pyrkivää maallistumisen henkeä.”

Sekä modernien länsimaisten kirkkojen että niiden herätysliikkeiden suurimpia heikkouk­sia on kyvyttömyys uida vastavirtaan ja luoda voimakas positiivinen vastakulttuuri kristillisestä uskosta luopuvan ajan keskellä. Siihen tarvitaan syvällistä paneutumista ja rohkeaa kristillisen uskon julistusta. Se vaatii monia rohkeita, poliittisesti epäkorrekteja käytännön ratkaisuja. Juuri sellaista toimintaa, mikä saa etelän kirkot tänään kasvamaan.