Millainen on arkkipiispan Jeesus?

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen täytti tämän vuoden tammikuussa 60 vuotta. Samalla julkaistiin hänen juhlakirjansa Hän joka on. Kirja Jeesuksesta (toim. Kaisa Raittila et al., Kirjapaja 2015). Arkkipiispan teologiaa ja julistusta käsitellään kirjan viimeisessä artikkelissa ”Arkkipiispan Jeesus”. Sen ovat kirjoittaneet arkkipiispan teologiset erityisavustajat Risto Leppänen ja Mika K. T. Pajunen.

Suomen teologisen instituutin pääsihteeri, teologian tohtori Ville Auvisen mukaan arkkipiispan käsitys uskosta ja Jeesuksesta on hyvin ihmiskeskeinen ja tämänpuoleinen, sikäli kun artikkeli tekee oikeutta arkkipiispan ajattelulle.

Toisaalta Auvinen toteaa, ettei arkkipiispa ole tekstien mukaan kovin yksiselitteinen ja helppotajuinen puhuja. Artikkelin kirjoittajatkin toteavat, että ”arkkipiispan Jeesusta on etsittävä ­rivien välistä, puheiden viimeisistä lauseista ja siitä, miten arkkipiispa ihmisten kanssa kristinuskosta puhuu”.

– Kristinuskon lähtökohta on se, että Kristusta julistetaan avoimesti ja julkisesti. Tässä ikään kuin piilotetaan. Tuntuu aika erikoiselta, että arkkipiispan Jeesusta pitää etsiä rivien välistä, Ville Auvinen sanoo.

Ihmiskasvoinen Kristus

Arkkipiispa Kari Mäkisen puheissa korostuu ihmiskasvoinen Kristus. Jeesus on hienotunteinen ja kulkee yksinäisissä ja ulossuljetuissa. Raamatussakin puhutaan siitä, kuinka Jeesus on ”vähimmissä veljissä.”

– Mutta arkkipiispalla näyttää olevan vain tämä toiseen ihmiseen katsominen ja sieltä Kristuksen löytäminen. Kristus Vapahtajana puuttuu kokonaan, Ville Auvinen näkee.

– Itse olen määritellyt asiaa siten, että jos me haluamme löytää Vapahtajan, armahtavan Kristuksen, silloin me emme katso toisiin ihmisiin, vaan Raamatun sanaan ja sakramentteihin. Jos me taas haluamme löytää Kristuksen palvellaksemme häntä, silloin katsomme toiseen ihmiseen, Auvinen lisää.

Ihmislähtöisyyteen liittyy se, että arkkipiispan Jeesuksella ei ole valmiita vastauksia. Hän kunnioittaa ihmisen aikuisuutta ja kysyy, mitä ihminen haluaisi hänen tekevän.

– Raamatun Jeesus on kuitenkin tietyissä asioissa hyvinkin mustavalkoinen ja antaa selkeitä vastauksia, Auvinen huomauttaa.

Kristus ihmisessä -ajatus menee Auvisen mukaan lopulta hyvin radikaaliksi, kun arkkipiispa saarnaa, että Jeesus on itse se, joka on ”väheksytty, torjuttu eikä jaksa uskoa itseensä. Hän on alistettu, lyöty ja peloissaan ja epävarma, hän on se, jonka sisimmästä ei löydy lämmön ja rohkeuden hiventä”.

Jeesuksen ihmisyyden korostukseen liittyy uskon tämänpuoleisen ulottuvuuden painotus. ”Ikään kuin tuonpuoleiset kysymykset olisivat arkkipiispalle liian suuria vastattaviksi, ja siksi ne jäävät rukousten varaan”, artikkelissa kuvataan.

– Se on aika hurskaasti ilmaistu. Mutta jotenkin tässä vain kokee sen, että kaikki mikä merkitsee, on lopulta tässä, ja tuonpuoleinen on jotain, mistä ei arkkipiispan mukaan tarvitse paljon välittää tai mistä ei voi mitään tietääkään, Ville Auvinen toteaa.

Siksi myös se, mitä Jeesuksesta voidaan sanoa pelastajana, liittyy tämänpuoleiseen: ”Kristillisessä kielessä on vanhastaan puhuttu Jeesuksesta synnin, kuoleman ja pahan vallan voittajana. Pelastajana, joka johtaa seuraajansa ikuiseen elämään. Arkkipiispan Jeesus korostaa ennen muuta ihmisyyteen, elämään ja yhteyteen saattamista. Tämä Jeesus vapauttaa oman minänsä kadottaneet, kulutuksen ja brändäyksen kahleiden alle musertuneet.”

Arkkipiispan oma Jeesus

Artikkelin alussa kirjoittajat toteavat, että Mäkistä on syytetty siitä, ettei hän puhu Jeesuksesta. Heidän mielestään kyse on kuitenkin siitä, että arkkipiispa ei juuri käytä perinteistä kristillistä kieltä. Ville Auvisen mukaan artikkelin esimerkit osoittavat, ettei kyse ole kuitenkaan muutoksesta kielessä, vaan arkkipiispa puhuu eri Jeesuksesta kuin mistä Raamattu puhuu.

– Sinänsä se, että joku pyrkii puhumaan Jeesuksesta ja uskosta käyttämättä perinteistä kieltä, on hyvä asia. Mutta helposti käy niin, että kielen muut­tuessa itse asia muuttuu. Ja ainakin tässä näyttää siltä, että asia on muuttunut aika paljon.

Auvisen mukaan arkkipiispalla käy, kuten Jeesus-tutkijoilla on usein käynyt: etsiessään Jeesusta, he ovat päätyneet löytämään itsensä näköisen Jeesuksen. Se, mitä tutkija pitää ihanteellisena ja arvokkaana, peilataan takaisin Jeesukseen. Tosin tutkijoilla oli sentään pyrkimys tavoittaa ”historian Jeesus”.

– Artikkelia lukiessa tuntuu siltä, että arkkipiispa ei pyrikään etsimään sellaista Jeesusta, joka Raamatusta löytyy, vaan hänellä on tosiaankin oma Jeesuksensa.

Arkkipiispa myös vierastaa oppia. Hänen mukaansa Jeesus ei taivu turvalliseksi koetulle opin ja määritel­mien kielelle.

– Kristillinen kirkko on alusta saakka ja kautta historiansa tehnyt kristolo­giaa eli nimenomaan oppia Kristuksesta. Tuntuu, että arkkipiispa on lähtenyt ihan eri raiteille kuin kirkko. Mitään kristologiaa ei hänen mukaansa tarvita eikä mitään oppia, Auvinen ihmettelee.

Juuret liberaaliteologiassa

Kuinka sitten on mahdollista, että kirkollamme on arkkipiispa, joka näyttää suhtautuvan välinpitämättömästi kirkon uskoon, Raamattuun ja tunnustukseen?

– Hänet on demokraattisesti valittu. Arkkipiispan näkemyksillä on siis laajaa kannatusta. Se kertoo meidän kirkkomme kokonaistilasta, Ville Auvinen sanoo.

Hänen mukaansa tilanteeseen on päädytty teologisen tiedekunnan koulutuksen tuloksena. Arkkipiispan äänenpainot ovat tuttuja liberaaliteologian äänenpainoja menneiltä vuosikymmeniltä.

– Liberaaliteologiassa kaikesta halutaan tehdä vain tämänpuoleista ja inhimillistä, Auvinen kiteyttää.

Kursivoidut lainaukset Kari Mäkisen juhlakirjasta Hän joka on. Kirja Jeesuksesta (toim. Kaisa Raittila et al., Kirjapaja 2015)

Arkkipiispa ei kommentoi

Lähetin arkkipiispalle sähköpostia ja yritin saada haastattelua juhlakirjan artikkeliin liittyen. Arkkipiispan teologinen erityisavustaja vastasi ja pyysi etukäteen kysymyksiä. Lähetin sähköpostilla seuraavat kysymykset:

– Kuinka hyvin ajattelette, että Risto Leppänen ja Mika K. T. Pajunen ovat onnistuneet hahmottelemaan juhlakirjanne artikkelissa käsitystänne Jeesuksesta?

– Artikkelissa on muutamia kohtia, jotka kuulostavat tavallisen seurakuntalaisen korvaan hämmentäviltä. Esimerkiksi: ”Kristillisessä kielessä on vanhastaan puhuttu Jeesuksesta synnin, kuoleman ja pahan vallan voittajana. – – Tämä [arkkipiispan Jeesus] vapauttaa oman minänsä kadottaneet, kulutuksen ja brändäyksen kahleiden alle musertuneet.” Tarkoittaako tämä sitä, että Jeesus ei teidän mielestänne ole edellistä (pelastaja ikuiseen elämään), vaan ainoastaan jälkimmäistä (ihmisyyteen ja elämään saattaja)?

– Artikkelin mukaan ”ikään kuin tuonpuoleiset kysymykset olisivat arkkipiispalle liian suuria vastattaviksi, ja siksi ne jäävät rukousten varaan”. Tämä herättää kysymyksen, miksi ne ovat liian suuria vastattaviksi, jos ne eivät olleet sellaisia apostoleille tai uskonpuhdistajillekaan? Eikö kirkkomme ole nimenomaan tunnustautunut sellaiseen uskoon, joka tarjoaa vastauksia myös tuonpuoleisiin kysymyksiin?

– Miten itse kiteyttäisitte sen, mitä Jeesus on?

Muutaman päivän kuluttua sain avustajalta vas­tauksen, että haastattelu ei ole tällä kertaa mahdollinen, koska arkkipiispa ei katso asianmukaiseksi kommentoida juhlakirjansa artikkeleita.