Onko hyvinvointi elämän tavoite?

Vastapalkittu Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen pohtii, millaiset arvot ovat yhteiskunnassamme pinnalla ja miten ne vaikuttavat erityisesti nuorten kuvaan itsestään. 

Juha Heinoselle on karttunut lähes kolmekymmentä vuotta kokemusta työstä nuorten parissa. Ev.-lut. kirkko kiitti häntä siitä hiljattain myöntämällä hänelle kirkon nuorisotyön ansiomerkin. Vuosien kuluessa Heinonen on seurannut nuorten maailmasta käsin arvojen murrosta.

Hänen mielestään moni arvo kumpuaa nykyään itsekkäästä ajattelusta. Esimerkiksi lähimmäisenrakkautta ja yhteisöllisyyttä ei arvoteta enää niin korkealla kuin aikaisemmin. Toisaalta silloin, kun elämässä tulee vastamäkiä, lähimmäisenrakkaus herää. Huoli toisesta ihmisestä saa meidät unohtamaan hetkeksi oman edun.

– Kaunis kukkanen kasvaa maahan tosi paikan tullen. Herkkyys tulee silloin näkyviin. Tarvitsemme toinen toisiamme enemmän kuin ennen, koska maailma on kova, hän pohtii.

Arvomaailman minäkeskeisyys saattaa nuorilla näkyä vaikkapa ”haban kasvattamisena” tai menestyksen tavoitteluna. Oma terveys, eli mitä syön, miten nukun, pyörii arjessa usein mielessä – eikä se toisaalta ole huono asia. Heinosen mukaan huolestuttavaa on se, että monen nuoren uusi toiveammatti on julkkis.

– He kaipaavat sitä, että joku huomaa heidät. Juuret voivat olla siinä, ettei kotona ole huomattu eikä ole lähellä aikuista, joka olisi kiinnostunut.

Nuorisotyön johtaja väittääkin, ettei moni nuoren ongelma johdu heistä itsestään, vaan heidän vanhemmistaan.

Tarkoitus on päästä perille

Onko hyvinvoinnin ja onnellisuuden tavoittelu se, mihin kristityt on kutsuttu? Juha Heinonen muistuttaa, että elämän lahjasta saa nauttia ja armon takia saamme elää ilon kautta. Samalla täytyy kirkkaana pitää mielessä, että elämän tarkoitus on päästä perille taivaaseen. Kun yhteiskunta asettaa paineita ja määritelmiä hyvälle elämälle, uskovan tulee kiinnittää katseensa Jeesuksen lupauksiin.

– Rakastava vastakulttuuri on hieno mahdollisuus ja haaste. Tiedämme, että on yksi paikka, jossa kelpaamme, kun maailma sanoo, että sinun pitää muuttua tietynlaiseksi. Kaikkivaltiaan Jumalan luona kelpaamme sellaisena kuin olemme.

Heinonen on huomannut, että nuorten keskuudessa moni kamppailee minäkuvansa kanssa. Olenko tarpeeksi hyvä? Näytänkö kauniilta? Mitä muut minusta ajattelevat? Toisessa ääripäässä ovat ne nuoret, joilla on suuret luulot itsestään ja he kuvittelevat pystyvänsä mihin tahansa.

– Porukka on jakautunut kahtia. Koulussa se näkyy siinä, ettei ole juurikaan seitsemän ja puolen ja kahdeksan puolen välisiä oppilaita, vaan on kympin oppilaita ja niitä, jotka antavat periksi jo peruskoulussa. Unelmia voi olla hirveästi tai niitä ei ole ollenkaan, mies toteaa.

Varsinkin niille nuorille, joiden asenne elämään on se, ettei tästä tule mitään, on tärkeää opettaa, kuinka arvokkaita he ovat Jumalan silmissä ja että he riittävät omina itsenään. Mutta uskaltaako silloin enää puhua parannuksenteosta ja jatkuvasta uudistumisesta, joka kuuluu uskovan elämään?

– Kyllä parannuksen tekemisestä pitää puhua. Hengellisten opettajien pitää olla tarkkana siinä, että uskonvanhurskaus ja elämän vanhurskaus ovat eri asioita. Pitää tehdä selväksi, että usko on vain lahjaa ja armoa. Pelastuksen tai ihmisarvon eteen ei tarvitse tehdä mitään.

– Mutta sitten on elämän vanhurskaus, joka sisältää meille annetut tehtävät, esimerkiksi luomisessa kehotetaan viljelemään ja varjelemaan luontoa. Meidän tulee kilvoitella, koska synti tekee tuhoa meissä ja muissa. Elämän vanhurskaus ei pelasta meitä, mutta jos siitä ei välitä, lähtee hukkatielle, ja pelastuksen saattaa menettää.

Kaksi sanaa riittää

Nuorisotyöntekijänä Juha Heinonen on ymmärtänyt, ettei ainoastaan opetuksissa vaadita tarkkuutta, vaan myös siinä, millaista arvomaailmaa itse viestittää. Ihmisten arvoja on mahdollista manipuloida, ja nuorten kohdalla se on vielä helpompaa, koska he vasta etsivät identiteettiään. Hän ottaa esimerkiksi Tahdon-kampanjan, joka keräsi yhteen sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajia.

– On hienoa kuulua sellaiseen, jonka maailma hyväksyy ja jota se ”buustaa”. Monet ovat valmiita luopumaan omista arvoistaan, jotta saisivat hyväksyntää. Kristillisen työn tekijällä pitää olla arvot kunnossa, ettei ala väärällä lailla vaikuttamaan ihmisiin.

Hänestä henkilökohtainen kohtaaminen on nuoriso­työssä tärkeämpää kuin koskaan. Toisin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten, ei riitä, että puhuu lavalta isolle joukolle, vaan pitää jutella myös kasvokkain.

– Kaksi sanaa riittää usein siihen, että joku on huomattu, Heinonen vakuuttaa.

Susanna Sarimaa

Kommentti: Herätyshuuto hyveiden puolesta

Kulttuurimme on muutoksessa, tai jo muuttunut, radikaalilla tavalla. Erään mielenkiintoisen ikkunan tähän muutokseen tuo kirjailija Jari Ehrnrooth uusimmassa teoksessaan Toivon tarkoitus (Kirjapaja 2014). Täysin erilaisesta viitekehyksestä tuleva Ehrnrooth vahvistaa ainakin osin Juha Heinosen muutosanalyysiä.

Ehrnrooth toteaa, että länsimainen ihminen on saavuttanut vapauden, rauhan ja aineellisen turvan. Samalla kulttuurin henkinen tila on taantunut pakanallisten kulttiuskontojen asteelle. ”Onnellisuuden tavoittelu asettuu oikeamielisyyden edelle, ja voittamisen palvonta korvaa moraalisen itsetutkiskelun.”

Ehrnrooth lukee madonluvut nykyiselle nautintoa, kiihotusta ja mielihyvää tavoittelevalle ihmiselle. Liian monet elävät ”huonoa elämää, palvelevat kulutuksen kyltymättömiä epäjumalia ja hankkivat elintapasairauksia, joiden hyvinvointivaltiolla ei enää ole varaa.”

Ehrnrooth ei ole mikään ”keittiöfilosofi”, vaan hänen analyysinsä perustuu vankkaan historian tuntemukseen. Kulttuurihistorian ja sosiologian dosenttina toimiva Ehrnrooth näkee, että 1900-luvun muotifilosofiat eksistentialismi ja postmodernismi murskasivat uskon yleispätevään moraalilakiin ja teki kaikesta suhteellista. Ihmisestä on tehty viettiensä varassa elävä eläin, joka on vapaa keksimään omat arvonsa ja päämääränsä.

Hyvinvointivaltion ajatusta mahdollisuuksien ja sosiaaliturvan tasapuolisesta jakautumisesta Ehrnrooth pitää hyvänä, mutta ongelma on siinä, että hyvinvoinnista on tullut päämäärä. Ehrnroothille hyvinvointi on edellytys korkeampien arvopäämäärien saavuttamiseen.

Ehrnroothin herätyshuuto on myönteisellä tavalla erikoinen viesti tässä ajassa. Pelkkä hyvinvoinnin metsästys ei riitä: tarvitsemme hyveitä. Toivottavasti hän ei jää ulvomaan yksinäisenä sutena.

Matti Korhonen