Kirkkoherra kertoo Setan painostuksesta – tuomiokapituli sivuutti oikaisuvaatimuksen
Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli antoi lokakuussa 2025 Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherralle Teijo Peltolalle varoituksen. Peltolan mukaan tapaus on aiheuttanut jopa uhan hänen perheensä turvallisuudelle. Kuva: Matti Korhonen
Teijo Peltola toimitti marraskuussa Lapun hiippakunnan tuomiokapitulille laajan oikaisuvaatimuksen, jossa hän vaati viranhoidostaan saaman varoituksen kumoamista tai asian uudelleenkäsittelyä. Tuomiokapituli päätti kuitenkin joulukuussa olla käsittelemättä oikaisuvaatimusta lainkaan. Sen mukaan varoitus on työnjohdollinen ja valmisteleva toimenpide, josta ei lain mukaan voi hakea muutosta.
Uusi Tie sai oikaisuvaatimuksen tuomiokapitulilta tietopyynnöllä.
Varoitus vai julkinen rangaistus?
Oikaisuvaatimuksessaan Teijo Peltola kiistää tuomiokapitulin tulkinnan. Hänen mukaansa varoitus ei ollut pelkkä sisäinen ohjaustoimi, vaan hänen asemaansa ja mainettaan heikentävä julkinen rangaistus. Häneltä on samalla evätty mahdollisuus saada asia oikeudelliseen arvioon.
Peltola arvostelee oikaisuvaatimuksessaan myös varoituksen perusteluita ja menettelyä. Päätös nojaa lähinnä anonyymiin ja salattuun kirjeeseen ja sellaisiin työilmapiirikuvauksiin, joihin Peltola ei ole voinut vastata täysimääräisesti. Hänen mukaansa tuomiokapitulin päätös ei perustunut niihin selvityksiin, joita seurakunnasta oli tehty. Tuomiokapituli ei ole vedonnut yhteenkään oikeudelliseen säädökseen päätöstä tehdessään.
Oikaisuvaatimuksessa viitataan perustuslain takaamaan hyvään hallintoon ja viranomaisen velvollisuuteen perustella päätöksensä siten, että asianosainen ymmärtää ratkaisun perusteet. Peltolan mukaan tämä vaatimus ei täyty, jos keskeiset perusteet jäävät salatuiksi.
Tuomiokapitulin ratkaisussa näihin väitteisiin ei oteta kantaa, koska oikaisuvaatimusta ei otettu käsittelyyn.
Setan painostus ja uhkaukset
Oikaisuvaatimuksessa nousee esiin myös Peltolan kokemus siitä, että seksuaalipoliittinen kansalaisjärjestö Seta on ollut osallisena häneen kohdistuneessa painostuksessa.
Peltolan mukaan Vaasan Setan edustaja uhkasi häntä tapaamisessa ja teki selväksi, että käynnistyisi laaja, kirkkoherraa leimaava julkisuuskampanja. Peltola kertoo kokeneensa tilanteen yksiselitteisenä uhkauksena.
Peltolan mukaan sama toimija uhkasi sekaantua seurakunnan johtamiseen työyhteisön ulkopuolisena vaikuttajana masinoimalla osan seurakunnan papeista poikkeukselliseen sosiaalisen median kampanjaan sateenkaarimessujen puolesta.
Vaasan suomalaisessa seurakunnassa tehdystä selvityksestä kävi myös ilmi, että useammat vastaajat todistivat epäasiallista kohtelua, joka kohdistui kirkkoherraan. Kohtelu liittyi muun muassa sateenkaarikysymyksiin liittyviin erimielisyyksiin, joissa esiintyi ylimielisyyttä, tuomitsemista ja hengellisen vakaumuksen vähättelyä.
Huoli turvallisuudesta
Teijo Peltola vei häneen kohdistuneet uhkaukset tuomiokapitulin tietoon, mutta koki, että siellä asiaa vähäteltiin. Kirkkoherran ja Setan tapaamisessa läsnä ollut seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Jari Jaskari on oikaisuvaatimuksen mukaan kertonut, ettei tapaamisesta laadittuun muistioon kirjattu kaikkia Setan edustajan solvauksia. Jaskari näkee, ettei kirkkoherran kohdalla toteutunut turvallinen tila. Jaskarin mukaan tilanne herättää huolta sekä kirkkoherran että seurakunnan työntekijöiden turvallisuudesta.
Oikaisuvaatimuksessaan Peltola kertoo, että uhkaukset ja mustamaalaus ovat vaikuttaneet vakavasti hänen perheensä elämään. Tilanne on aiheuttanut ahdistusta, pelkoa osallistua julkisiin tapahtumiin, tarvetta suojata yksityisyyttä sekä pakottavan tunteen muuttaa pois Vaasasta. Pahimmassa vaiheessa perhe poisti nimikyltit ovisummeristaan ja postilaatikostaan.
Oikeusturvan rajat kirkossa
Käytännössä tällaisessa tilanteessa viranhaltija joutuu elämään julkisen rangaistuksen kanssa ilman mahdollisuutta valittaa siitä mihinkään.
Peltolan tapaus nostaa esiin periaatteellisen kysymyksen kirkon hallinnosta: millainen oikeusturva ja työturvallisuus kirkon viranhaltijalla on tilanteessa, jossa seuraamus on julkinen mutta sen perusteet salattu?
Piditkö artikkelista? Sinua saattaisi kiinnostaa myös:
Kirkkoherra Teijo Peltola sai varoituksen tuomiokapitulilta – konkreettiset syyt hämärän peitossa
Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra linjaa, ettei sateenkaarimessuja järjestetä
Teijo Peltola toivoo elävänsä niin, että toiset voivat kukoistaa
