Askeleet jouluun 1/5: Tee-se-itse raamattujoulukalenteri

Raamattujoulukalenteri on hyvä tapa valmistautua lähestyvään jouluun ja sen sanomaan yhdessä lasten kanssa. Raamattukysymyksiä muokkaamalla kalenteri sopii myös aikuisille.

Kuva: Minna Förbom

Valmistelut

Joulukalenteria varten tarvitset paperia, kartonkia, narua tai pyykkipoikia sekä jotain, mihin ripustaa joulukalenterin luukut (esimerkiksi oksa). Lisäksi tarvitset Raamatun ja halutessasi pienen yllätyksen jokaiselle päivälle. Yllätys voi olla esimerkiksi jokin syötävä herkku tai tarra.

Tulosta raamattuaiheiset kuvat, tai piirrä kuvat itse. Leikkaa kuvat irti paperista, väritä ja liimaa ne kartongille. Kirjoita kartongin taakse päivää vastaava numero ja raamatunkohdat. Ota lapset mukaan askarteluun! Laita valmiit kuvat odottamaan rasiaan.

Tutustu raamatunkohtiin hyvissä ajoin ennen kuin luet ne lasten kanssa. Kaikkia kohtia ei löydy lasten Raamatusta, eikä kaikkea saa edes oikaistua pienten lasten kielelle. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä tulevina vuosina he ymmärtävät enemmän. Välillä on hyvä kuulla oikeaakin Raamattua.

Toteutus

Kuva: Minna Förbom

Kun joulukuun ensimmäinen päivä koittaa, kokoontukaa joulukalenterin äärelle. Voitte sytyttää kynttilän ja laulaa sopivan virren. Ota rasiasta ensimmäinen raamattuaiheinen kuva esille ja ripustakaa se oksalle. Kalenteripuu siis täyttyy pikkuhiljaa. Sen sijaan yllätykset voivat olla valmiina oksilla lapsille poimittaviksi.

Lukekaa päivän raamatunkohta ja keskustelkaa siitä kysymysten avulla. Raamatunkohdat ja kysymykset voi tulostaa Uuden Tien verkkosivuilta.

Raamattujoulukalenterissa käydään läpi koko Jumalan pelastushistoria.

Klikkaa auki ja tulosta raamattujoulukalanterin materiaali:

Raamatunkohdat ja kysymykset

Raamattujoulukalenterin kuvat1

Raamattujoulukalenterin kuvat2

Raamattujoulukalenterin kuvat3