Yhden – ei kun kolmen lapsen politiikkaa
Kiinassa noudatettiin vuosina 1980–2015 yhden lapsen politiikkaa. Vuonna 2016 sallittiin kaksi lasta ja nyt jo kolme lasta. Politiikan muutoksen taustalla on Kiinan ikä- ja sukupuolijakauman vääristyminen. KUVA: ISTOCK
Kahden lapsen saaminen oli Kiinassa kauan kiellettyä – kolmannesta puhumattakaan. Kiinan virallinen uutistoimisto, Xinhua News Agency, kertoi kuitenkin toukokuun lopussa, että Kiina alkaa tukea pariskuntia, jotka haluaisivat kolmannen lapsen. Valtio toivoo, että uudella politiikalla voitaisiin nostaa syntyvyyttä ja vastata väestön ikääntymiseen.
Muutos Kiinan väestöpolitiikassa on ollut nopea, sillä kaksi lasta sallittiin vuonna 2016. Luopuminen yhden lapsen politiikasta ei kuitenkaan nostanut lapsimäärää toivottua tahtia. Vanhuksia on yhä enemmän suhteessa työikäisten määrään.
Kuinka maailman väkirikkaimmassa maassa on päädytty lapsimäärän tiukasta rajoittamisesta tilanteeseen, jossa vauvoja ei tulekaan tarpeeksi? Mitä muita seurauksia jyrkkä väestöpolitiikka toi tullessaan?
Länsimailta tukea väestöpolitiikkaan
Vuosina 1980–2015 Kiinassa oli voimassa yhden lapsen politiikaksi kutsuttu järjestelmä, joka pyrki rajoittamaan väestönkasvua sallimalla pariskunnalle vain yhden lapsen. Tosin jo 1970-luvulla ”Myöhemmin, pidempään, vähemmän” -kampanja kannusti kiinalaisnuoria avioitumaan myöhemmin, pitämään pidemmän välin sisarusten välillä ja hankkimaan vähemmän lapsia. Valistusta ei kuitenkaan pidetty riittävän tehokkaana keinona.
Tuohon aikaan maailmalla pelättiin väestöräjähdystä, niin myös jättimäisessä Kiinassa. Lisäksi Kiinan poliitikkoja huoletti henkeä kohden laskettava bruttokansantuote, joka näyttäisi paremmalta, mikäli väkeä olisi vähemmän.
Yle Areenasta löytyvä saksalainen dokumentti Aasian poikamiespommi (2018) valottaa, että myös länsimailla oli osuutensa Kiinan syntyvyyden laskuun. Yhdysvalloissa pelättiin kommunismin maailmanvalloitusta, minkä vuokai länsimaiset säätiöt tukivat taloudellisesti Kiinan väestöpolitiikkaa.
Yhden lapsen politiikan myötä valvonta ja sanktiot kovenivat. Kiinassa työskennellyt toimittaja Mari Manninen kuvaa ronskeja käytäntöjä kirjassaan Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena, 2016): ”Maaseudun naisia kohdeltiin välillä kuin karjalaumaa. Abortteja ja sterilisaatioita tehtiin puuduttamatta ja liukuhihnalla. Sterilisaatioita varten naisia saatettiin vain panna makaamaan vierekkäin maahan ja operaatio hoidettiin siinä.”
Poika vanhempiensa sosiaaliturvana
Huoltosuhteen lisäksi kiinalaisten sukupuolijakauma vinoutui tiukan väestöpolitiikan myötä. Kiinassa on ollut tapana, että poika huolehtii vanhenevista vanhemmistaan. Pojan synnyttäminen on siis ollut sosiaaliturvan varmistamista.
Kolmen lapsen politiikka koskee vain pariskuntia, joten sinkkuodottajat sekä neljättä lasta odottavat pakotetaan edelleen aborttiin.
Yhden lapsen politiikan myötä poikien suosiminen johti usein tyttölasten hylkäämiseen. Sen jälkeen, kun tekniikka alkoi mahdollistaa sikiön sukupuolen tunnistamisen, yleistyivät myös sukupuolen perusteella tehdyt abortit.
Pitkän uran tehneet lähetystyöntekijät Rauno Jalavisto ja Pirkko Kauhanen työskentelivät Kiinassa yhden lapsen politiikan aikana ja muistavat havainneensa poikavoittoisuutta. Jalavisto kertoo vierailleensa kouluissa, joissa suurin osa oppilaista oli poikia. Kauhanen taas kävi välillä auttelemassa eräässä orpokodissa, jonka kaikkia lähes sataa asukasta yhdisti yksi tekijä:
– Pääosin orpokodin lapset olivat tyttöjä. Heitä löytyi orpokodin oven edestä pahvilaatikosta, vessasta ja kadulta. Jos orpokodissa oli poikia, heillä oli todennäköisesti jokin vamma.
Poikien suosiminen on aiheuttanut sen, ettei kaikille riitä vaimoa. Siksi nuorten naisten sieppaaminen on yleistynyt. Myös lapsia kidnapataan ja myydään niille, joilla ei ole omaa, Kauhanen kertoo.
– Kadonneista lapsista oli jatkuvasti ilmoituksia lyhtypylväissä ja kadunvarsilla.
”Tyttö katkaisee suvun juuret”
Kiinalainen, sittemmin Iso-Britanniaan muuttanut toimittaja Xinran kertoo kirjassaan Kiinan kadotetut tyttäret (Atena, 2013), että eräs motiivi poikien suosimiseen Kiinan maaseudulla on ollut uskonnollinen perinne: poikaa on tarvittu uhraamaan esi-isien hengille.
Rauno Jalavisto tunnistaa ilmiön ainakin Taiwanilta, jonne yhden lapsen politiikka ei ulottunut. Siellä poika oli velvollinen tekemään seremonioita kuolleille vanhemmilleen. Kiinasta kommunismi pyrki kitkemään kaiken uskonnollisuuden pois, mutta pinnan alla sitä on todennäköisesti ollut, hän arvelee.
– Mielestäni Kiinassa poikien suosiminen on painottunut kuitenkin enemmän sosiaaliturvan kuin uskonnollisuuden puolelle.
Xinran kertoo kirjassaan, että joillakin syrjäseuduilla tyttövauvoista eroon hankkiutuminen oli vanha tapa jo ennen yhden lapsen politiikkaa. Perinteet ja ikivanha maanjakosysteemi vaikuttivat taustalla. Elintärkeän viljelyspinta-alan määrä riippui poikien määrästä, ja esikoisena syntynyt tyttö ”katkaisee suvun juuret”. Niinpä vastasyntyneitä tyttöjä ”pakahdutettiin” eli tapettiin, ja Xinran näki itsekin työmatkallaan 1980-luvun lopulla, kuinka erään syrjäkylän kätilö viskasi vastasyntyneen suoraan likasankoon.
Poikkeukset vahvistavat säännön
”Taivas on korkealla ja keisari kaukana” toteaa kiinalainen sananlasku. Kiina on niin asukasluvultaan kuin pinta-alaltaan valtava maa, joten yhden lapsen politiikkakin toteutui vaihtelevasti alueesta riippuen.
Etnisten vähemmistön edustajia sääntö ei koskenut, ja valtaväestökin saattoi saada rahalla ostettua luvan toiseen lapseen. Ilman kalliiden sakkojen maksamista salassa syntyneet lapset eivät saaneet hukouta, todistusta, jota ilman Kiinassa on lähes mahdotonta esimerkiksi kouluttautua tai avioitua. Etenkin maaseudulla, jossa poikia tarvittiin työvoimaksi, lupa toiseen lapseen saattoi irrota, jos ensimmäinen oli tyttö. Lapsen piti kuitenkin syntyä tietyssä aikaikkunassa, ja jos etukäteen anottua lupaa ei ollut, edessä oli abortti.
Kaupungeissa myös työpaikka saneli lisääntymisen aikataulua. Rauno Jalavisto kuvailee, että esimerkiksi tuhannen naisen tehtaassa synnytyskiintiö saattoi olla 20 tai 30 naista kerralla.
– Jos tuli raskaaksi kiintiön ulkopuolella, pakotettiin aborttiin.
Tottelemattomuus aiheutti usein sanktioita koko työyhteisölle, joten kynnys kapinoida oli korkealla. Työn menettäminen tarkoitti usein kaiken menettämistä.
”Kohtupoliisit” edelleen työssä
Ollaanko Kiinassa menossa kolmen lapsen politiikan myötä parempaan suuntaan? Reggie Littlejohnin mielestä kolmen lapsen politiikassa ei ole juhlimista. Hän johtaa liittoa nimeltä Women’s Rights Without Frontiers, jonka tavoitteena on vähentää pakkoabortteja ja seksiorjuutta Kiinassa.
Suunnaton määrä kiinalaisia vauvoja on viimeisten vuosikymmenien aikana abortoitu, hylätty, surmattu, annettu orpokotiin tai adoptoitavaksi.
Littlejohn kommentoi päätöstä liiton verkkosivuilla: ”Kolmen lapsen politiikka pitää ’kohtupoliisit’ työssä. He tulevat yhä jäljittämään naisten hedelmällisyyttä ja synnytystä ja rankaisemaan niitä, jotka huomaavat olevansa ’laittomasti raskaana’.” Kolmen lapsen politiikka koskee vain pariskuntia, joten sinkkuodottajat sekä neljättä lasta odottavat pakotetaan edelleen aborttiin.
Monille riittää yksi
Vaikka lapsipolitiikka on nyt vapaampaa kuin vuosikymmeniin, moni kiinalainen haluaa silti vain yhden lapsen. Suuri syy on kaupungistuminen sekä asumisen ja koulutuksen kalleus.
Pakkoabortteja on nykyään vähemmän, mutta heikon seksuaalikasvatuksen vuoksi abortista on tullut osalle kiinalaisista ehkäisykeino muiden joukossa, kertoo Mari Manninen kirjassaan. Yksityisten klinikoiden mainokset lisäävät vettä myllyyn: ”Mainoksissa ylistetään abortintekoa kuin huippukampaajalla käyntiä: ’Kuin unelma! Kivutonta! Kolmessa minuutissa’ tai näin: ’Ei-toivottu raskaus? Ole kuin kuin kuningatar!’”
Suunnaton määrä kiinalaisia vauvoja – etenkin tyttöjä – on viimeisten vuosikymmenien aikana abortoitu, hylätty, surmattu, annettu orpokotiin tai adoptoitavaksi. Lapsensa tavalla tai toisella hylännyt äiti tai isä on kuitenkin tehnyt sen yleensä olosuhteiden pakosta – suvun painostuksesta, viranomaisten määräyksestä tai työn menettämisen uhalla. Xinran tallensi kirjaansa erään vanhan kiinalaisnaisen sanat, joka oli menettänyt monta tytärtä: ”Jokainen synnyttänyt nainen on tuntenut kipua, ja jokainen tyttölapsen äiti tuntee kipua myös sydämessään.”
Kuuluuko lisääntyminen valtiolle?
KIINASSA TIUKKA puuttuminen perhekokoon aiheutti kauaskantoiset seuraukset. Yhteiskunnan tasolla odottavat eläkepommi ja suuri määrä ilman vaimoa jääviä miehiä. Yksilöiden tasolla tiukan perhepolitiikan historiaan kätkeytyy monta traagista tarinaa.
Kiina ei kuitenkaan ole ainoa yhteiskunta, jossa perhekokoon on puututtu. Esimerkiksi Intiassa Indira Gandhin hallitus määräsi vuonna 1975 kahdeksan miljoonaa ihmistä sterilisoitavaksi. Vuonna 1983 Gandhi sai toimistaan jopa YK:n väestöpalkinnon, kuten myös Kiinan väestösuunnitteluministeri Qian Xinzhong.
Myös Suomessa pakkosteriloitiin vuosina 1935–1970 esimerkiksi vammaisia, mielisairaita ja ”löyhämoraalisina” pidettyjä ihmisiä.
Pakkosterilisaatioita on toteutettu monissa yhteiskunnissa myös muista syistä kuin väestöräjähdyksen pelossa. Esimerkiksi Hitler harjoitti niin sanottua rodunjalostusta, jossa yhteiskunnan ”heikkoja jäseniä”, kuten vammaisia, steriloitiin. Myös Suomessa pakkosteriloitiin vuosina 1935–1970 esimerkiksi vammaisia, mielisairaita ja ”löyhämoraalisina” pidettyjä ihmisiä.
Suomen väestöpoliittisessa ohjelmassa (2020) todetaan seuraavasti: ”Kaikkien ihmisten pitäisi voida myös itse päättää perheellisyydestään ja toteuttaa toivomansa lapsiluku, oli se sitten useita lapsia tai ei yhtään lasta. Lasta haluavia tulisi tukea yhteiskunnassa kaikin tavoin, jotta he voisivat toteuttaa toiveensa.” Lauseet sisältävät kuitenkin eettisiä haasteita. Kuuluvatko tuen piiriin lasta haluava sinkku tai samaa sukupuolta olevat parit? Mihin rajaan asti hedelmättömyyshoidoissa tulisi mennä? Entä onko abortti hyväksytty tapa säädellä lapsilukua?
Rauno Jalavisto ei usko pakotteisiin lapsiluvun rajoittamisessa eikä toisaalta siihenkään, että ihmisiä lahjotaan rahalla hankkimaan lisää lapsia. Lähtökohdan tulisi olla vanhempien keskinäisessä rakkaudessa ja halussa luoda uutta elämää.
Yleensä, kun ihmiset ovat puuttuneet luonnon tasapainoon, asiat ovat menneet pieleen, Jalavisto muistuttaa. Lapsipolitiikan lisäksi Kiinasta löytyy ääriesimerkkejä muustakin luonnon tasapainoon puuttumisesta:
– Mao teki monenlaisia älyttömyyksiä, joista yksi oli kaataa kaikki puut, jotta linnuilla ei olisi paikkaa levätä.
Vaikka lapsilukuun ei tulisi Jalaviston mielestä puuttua lailla, asiallinen valistus on hänestä tärkeää. Yhteiskunnan pitäisi myös taata se, ettei lapsen sukupuolella ole merkitystä perheen elämälle tai pärjäämiselle.
Pirkko Kauhanen on itse kymmenlapsisen perheen kasvatti ja kokee sisarukset valtavana rikkautena, joka monilta kiinalaisnuorilta nyt puuttuu. Yhteiskunnan ei tulisi päättää lasten määrää perheen puolesta.
– Uskon, että Jumala pitää linnuista ja kaikista muistakin eläimistä huolen, niin eikö sitten luomistaan ihmisistä?
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.
Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: