Säälittäviä vai autuaita? – Riippuu ylösnousemuksesta

Jeesuksen ylösnousemuksen merkitystä on vaikea yliarvioida. Apostoli Paavali luettelee pitkän listan asioita, jotka seuraisivat, jos Jeesus ei olisi noussut kuolleista. (1. Kor. 15) Ensinnäkin koko kristillinen uskomme olisi silloin turha. ”Yhtä tyhjän kanssa”, niin kuin UT2020-käännös asian ilmaisee. Myös saarnat olisivat tyhjää täynnä. Puhe siitä, että usko antaa toivoa, olisi itsepetosta. Kuollut messias ei anna kenellekään mitään toivoa.

Meillä ei myöskään olisi syntien anteeksiantamusta Jumalan edessä. Ilman ylösnousemusta, meillä olisi ainoastaan viimeisen tuomion odotus ilman toivoakaan armahduksesta. Kaikki ne, jotka ovat kärsineet ja kuolleet mieluummin kuin kieltäneet Jeesuksen, olisivat kuolleet turhaan.  Ilman Kristuksen ylösnousemusta ”nekin, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskoen, ovat tuhon omia”, Paavali kirjoittaa. (1. Kor. 15:19) Hän jatkaa: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikkein säälittävämpiä ihmisiä.” Olisi surullista ja säälittävää perustaa uskonsa, elämänsä ja toivonsa johonkin, joka on valhetta.

Mutta entä jos Kristuksen ylösnousemus onkin totta? Jos hauta olikin tyhjä? Jos opetuslasten kohtaamiset Jeesuksen kanssa, hänen kuolemansa ja hautaamisensa jälkeen, olivat aitoja ja todellisia kohtaamisia? Silloin kyseessä on maailman mullistavin tapahtuma. Ylösnousemus oli lopullinen todiste siitä, että Jeesus on ihmiskunnan oikea pelastaja. Se osoittaa, että hän oli se, joka hän itse sanoi olevansa: Jumalan luota tullut, Jumala itse meidän keskellämme.

Ylösnousemus oli ensimmäisten kristittyjen saarnan ytimessä. Sen tulisi edelleen olla meidän saarnamme ytimessä.

Kun Jeesus oli kuollut ja haudattu, opetuslasten toivo, usko ja koko elämä olivat murskana. Kun Jeesus nousi kuolleista, opetuslasten toivo heräsi kirjaimellisesti kuolleista. Kun he vakuuttuivat ylösnousemuksesta, mikään ei enää pidätellyt heitä. Viha ja vaino ei voinut sammuttaa alkanutta Jeesus-liikettä. Ylösnousemus oli ensimmäisten kristittyjen saarnan ytimessä. Sen tulisi edelleen olla meidän saarnamme ytimessä.

Pääsiäisenä pysähdytään Jeesuksen ristin juurelle. Muistetaan hänen kuolemaansa meidän edestämme. Mutta Jeesuksen kuolemaa ei saa erottaa hänen ylösnousemuksestaan. Ristinkuolema ja ylösnousemus kuuluvat yhteen. Ylösnousemus on tae siitä, että Jeesuksen sovitustyö ristillä riittää maksuksi meidän synneistämme. Kun Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, hän ikään kuin allekirjoitti Jeesuksen sovitustyön. Jumala itse antoi lopullisen todisteen siitä, että Jeesus oli puhunut totta itsestään.

Sen tähden meillä on nyt varmuus syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksen nimessä ja veressä. Meillä on myös varmuus omasta ylösnousemuksestamme ja iankaikkisesta elämästä. Kaikki Jeesukseen uskovat herätetään kuolleista, niin kuin hänetkin herätettiin. Meidät herätetään elämään, jossa ei ole enää mitään syntiä, vääryyttä, sairautta tai kärsimystä. Elämään, joka on niin ihmeellistä ja ihanaa, että Paavalin mukaan kukaan ei ole koskaan nähnyt, kuullut tai edes osannut kuvitella mitään sellaista. (1. Kor. 2:9) Siitä osallinen on autuas eli onnellinen.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: