Kristinuskon uudistamisyritykset vanhenevat nopeasti

Yksi vuoden 2020 merkittävämpiä kirjoituksia teologian nykytilasta Suomessa on teologian dosentti Timo Eskolan kirjoitus Mitä työ Suomen teologisessa instituutissa opetti 30 vuodessa? Teksti löytyy hänen kotisivuiltaan. Kirjoitus on lyhykäisyydestään huolimatta täynnä tärkeitä oivalluksia, joista vain joitakin on tilaa tässä yhteydessä esitellä. Jokaisen kannattaa itse käydä lukemassa koko Eskolan teksti.

Heti alkupuolella Eskola jysäyttää pommin. Sen vertaista ei ole esitetty sen jälkeen, kun Suomen Raamattuopistolla vuonna 2019 vieraillut kuuluisa Uuden testamentin tutkija N. T. Wright totesi, että vanhan liberalismin valtakausi raamatuntutkimuksessa on ohi. Nyt Timo Eskolan mukaan ”yksi asia on selvä: historiallis-kriittinen tutkimus on sisäisesti kuollut”. Vielä vuonna 1981 Suomen kaikkien aikojen kuuluisin raamattukriitikko Heikki Räisänen väitti aivan muuta. Kirjassaan Miten ymmärtää Raamattua oikein (Kirjapaja, 1981) Räisänen esitti, ettei muunlaista vakavasti otettavaa raamatuntutkimusta ole olemassakaan kuin historiallis-kriittinen tutkimus.

Mikä Jeesus-tutkimuksessa siis nyt on muuttunut? Eskola vastaa: ”Käytännössä lähes kaikki. Vielä 1900-luvulla kyyninen historiallis-kriittinen tutkimus kuvitteli lähteiden olevan sekavia ja myöhäisiä ja historian Jeesus kadotettiin lähes kokonaan näkyvistä. Nykyään tunnustetaan, että metodi itse oli puutteellinen. Kun tutkimusta korjataan, myös Jeesuksen oma julistus tavoitetaan uudella tavalla.” Raamatulliselle teologialle on Eskolan mukaan nykyään koittanut suorastaan kulta-ajat. Näin todella on. Pelkästään englanninkielisessä maailmassa teologit julkaisevat nykyään jatkuvana, kasvavana virtana akateemisen tason teologiaa, jossa Raamattua kunnioitetaan Jumalan sanana.

Merkittävinä uskon uudistuksina esiteltävillä liberaaliteologisilla ajatusrakennelmilla on aina ollut suuri ongelma: ne vanhenevat hyvin nopeasti.

Merkittävinä uskon uudistuksina esiteltävillä liberaaliteologisilla ajatusrakennelmilla on aina ollut suuri ongelma: ne vanhenevat hyvin nopeasti. Kotimaa-lehdessä viime viikolla (13.11.) julkaistussa artikkelissa Voiko uskoa tulkita uudelleen? kommentoidaan kolmea, aikoinaan lähes uskonpuhdistajan maineessa ollutta, ääriliberaalia uskon uudistajaa: John A.T. Robinsonia, John Shelby Spongia ja Markus J. Borgia. Hyvin harva, jos ylipäätään kukaan, suostuu enää vannomaan mainittujen uudistajien nimeen. Heidän epäilyksiin ja uskon perusteiden kieltämiseen perustuvat ”uudistuksensa” ovat olleet ja menneet. Ne ovat auttamattomasti vanhentuneet.

Onko nyt siis kaikki teologiassa hyvin? Ei tietenkään. Eskola analysoi Suomen nykytilannetta: ”Ammattilaisena voisin sanoa, että tilanne on varmaankin mennyt monelta osalta huonompaan suuntaan. Moni teologi valmistuu tänä päivänä maisteriksi kuvitellen, että Raamatusta ei löydy kirkon opille mitään lähtökohtaa ja että kukin tulkitsee tekstejä vain omalla tavallaan. Hurjimpien väitteiden mukaan kristinuskolla ei ole enää erityislaatua. Kaikki uskonnot pelastavat samalla tavalla. Mission tilalle tyrkytetään suvaitsevaisuutta ja uskontojen rinnakkaisuutta.”

Eritasoista teologiaa on aina tehty, sekä hyvää ja kestävää että huonoa ja katoavaa. Miten viisaasti tekikään nyt jo edesmennyt työtoverini, joka aikoinaan istuessaan pappina koulutuksessa kuuntelemassa liberaaliteologista luentoa, viittasi ja kysyi nöyrästi: ”Sopiiko, että minä kuitenkin uskon niin kuin on kirjoitettu?”

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

 Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: