Kun elämä pysäyttää, Raamatusta löytyvät sanat ovat hätkähdyttäviä

Arkiaamun kiireessä hörpätyt pystykahvit, sitten jo ensimmäiseen palaveriin. Turboahdettu päivä heittää kaupan kautta kotiin. Tulikohan lautaselle edes riittävästi ravintoaineita? Läksyt ja pipien puhallukset – ihanaa elämän täyteyttä, mutta pelkään, riitänkö?

Herra, sinun Jumalasi on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. (Sef. 317)

[Jeesus:] Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27)

——–

Yön hiljaisuudessa kehoa jäytää kipu, joka ei jätä rauhaan. Hikiset lakanat, tuskastunut mieli – näkeekö minua kukaan?

Ahdingossani minä huusin Herraa. Hän kuuli ja avasi tien. Kun Herra on minun kanssani, en minä mitään pelkää. (Ps. 118:5–6a)

Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. – – Sinun turvasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. (Ps. 91:4,9)

——–

Titteleitä ja pokaaleja kohti on ponnisteltu ja monta niistä saavutettu. Kaikki on hyvin, mutta jotain puuttuu. Sisälläni velloo levottomuus, josta en saa otetta. Onko elämälläni tarkoitusta?

”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.” (Ps. 32:8)

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. (Matt. 6:33)

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä anna tielle tulevaisuuden ja toivon. (Jer. 29:11)

——–

Pehmeä sammal, juurakot ja kallion lujuus. Männyn runkojen lomasta siivilöityy lämmin ilta-aurinko, oksa räsähtää kengän alla, askel seuraa toistaan ja rauhoitun. Huomaan tuulen lempeästi silittävän poskiani ja lintujen laulavan – aivan kuin juuri minulle.

Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä. (Ps. 92:5)

Jeesus: Katsokaa korppeja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, ei niillä ole vajaa eikä varastoa, ja silti Jumala ruokkii ne. Kuinka paljon arvokkaampia te olettekaan kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Jos siis näinkään vähäinen asia ei ole teidän vallassanne, mitä te muusta huolehditte? (Luuk. 12:24–26)

——–

Aina se nousee mieleen, vaikka koetan väistellä. Muisto nostaa häpeän punan ja saa katseen painumaan alas. Tein raskaasti väärin, mutta miten tällaisen syyllisyyden voi ravistella harteiltaan?

Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa, eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu tielle meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. (2. Kor. 5:19–21)

Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät sinua. (Ps. 63:4)

——–

Lääkärin vakavalla äänellä lausutuista sanoista mieleeni asti iskeytyy vain yksi: syöpä. Sisälläni muljahtaa, kun tuijotan vastaanottohuoneen valkoisia seiniä ja mietin, tässäkö elämäni oli?

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdat paimensauvallasi. (Ps. 23:4)

Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin. (Joh. 11:25)

——–

Miten hiljaisuus hiipi rukouksen tilalle? Mykkyyden muuri kasvoi pala palalta. Kaipaan lähellesi Jumala, mutta en tiedä kuinka ottaisin ensimmäisen askeleen.

Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää ja joka kolkuttaa, avataan. (Luuk. 11:9–10.)

Minä [Jumala] kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä. Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran. (Hoos. 2:21–22)

——–

Tätä hetkeä osasin pelätä ja odottaa. Istun rakkaani vuoteen vierellä ja silitän kädenselkää, kun huomaan rinnan kohoilun hiipuvan ja käden viilenevän. Kurkkua kuristaa niin, etten meinaa saada henkeä.

Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä. (Ps. 73:25)

Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. – – Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta tai vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. Valtaistuimella istuva lausui: ”Uudeksi minä teen kaiken.”  (Ilm. 21:1,3–5a)