Kanttori ilman kirkkoa

Kanttori Teija Siirtola aloitti työnsä Ylivieskan seurakunnassa vain muutama päivä dramaattisen kirkkopalon jälkeen. Pian kolmen vuoden takainen tapahtuma elää yhä kaupunkilaisten mielissä. Tuhon keskeltä versoo kuitenkin jo pieniä siunauksia.

Kevät 2016 oli Teija Siirtolalle, 32, uuden alun aikaa. Pitkään mielessä kypsynyt ajatus työpaikan vaihtamisesta oli konkretisoitumassa. Nuori nainen oli juuri valittu Ylivieskan kanttorin virkaan. Töiden alkamiseen oli enää muutama päivä, kun jotain ennakoimatonta tapahtui. Ylivieskan 1700-luvulla rakennettu puukirkko paloi maan tasalle tuhopolton seurauksena pääsiäislauantaina 2016.

Siirtola oli käynyt kirkossa viimeksi edellisenä päivänä pitkäperjantain palveluksessa. Lauantaina hän oli katsomassa Kärppien peliä Oulun Raksilassa, kun puolison kännykkään kilahti viesti: Ylivieskan kirkko palaa. Siirtolat luulivat sitä ensin huonoksi vitsiksi, mutta vähitellen asia alkoi realisoitua.

– Kun pääsimme paikalle, tornit olivat jo romahtaneet ja kirkko oli maan tasalla. Pääsiäisyön messu ehtoollisineen pidettiin ulkoilmassa kirkon savuavilla raunioilla, Siirtola muistelee pysäyttävää hetkeä.

Siunauksia katastrofin keskellä?

Alku uudessa työssä vain muutama päivä tapahtuneen jälkeen oli Siirtolalle erikoinen tilanne. Kirkkotilan mukana meni myös kanttorin keskeinen työväline, urut, joten koko arkinen työ piti miettiä uusiksi. Isoin asia olivat kuitenkin surevat ihmiset.

Kun pääsimme paikalle, tornit olivat jo romahtaneet ja kirkko oli maan tasalla. Pääsiäisyön messu ehtoollisineen pidettiin ulkoilmassa kirkon savuavilla raunioilla.

– Tipuin ikään kuin ulkopuolisena surevan työyhteisön keskelle. Alku oli aika kaoottinen ja tilanteessa edettiin päivä kerrallaan. Ehkä ulkopuolisena pystyin tuomaan jollain tavalla neutraalimpaa näkökulmaa joihinkin asioihin, Siirtola pohtii.

Tilanne herätti tuoreessa kanttorissa myös henkilökohtaisia pohdintoja ja kysymyksiä.

– Olin valmistautunut työpaikan vaihdokseen pitkään, ja avautunut virka tuntui johdatukselta. Katastrofin keskellä mietin, että erikoisia nämä Jumalan suunnitelmat. Ihmettelin, mikä tarkoitus tällä kaikella oikein on.

Jälkikäteen Siirtola on ymmärtänyt, että hänen vahvuutensa ovat tilanteessa olleet tarpeellisia.

– En ole kovin urkukeskeinen kanttori vaan enemmän laulaja ja kuoronjohtaja. Nyt nämä lahjat ovat olleet siunaus, sillä niitä on tarvittu poikkeuksellisen paljon.

Enemmän surua kuin vihaa

Teija Siirtola kertoo, että vielä muutaman vuoden jälkeenkin tapahtuma elää kaupunkilaisten mielissä.

– Ihmisten suru on ollut käsin kosketeltavaa. Asia tulee puheeksi vieläkin joka ikinen kerta, kun seurakunnan puolesta käymme kodeissa esimerkiksi syntymäpäivätervehdyksillä. Muistelemme yhdessä, missä kukakin on ollut, kun kirkko paloi.

Ihmisten suru on ollut käsin kosketeltavaa. Asia tulee puheeksi vieläkin joka ikinen kerta, kun seurakunnan puolesta käymme kodeissa esimerkiksi syntymäpäivätervehdyksillä.

Myös viimekesäinen Kiihtelysvaaran kirkon tuhopoltto Pohjois-Karjalassa nosti ylivieskalaisten muistoja uudelleen pintaan.

– Ihmiset kokivat kirkon polton väkivaltaisena tekona. Monet sanovatkin, että asia olisi ollut helpompi hyväksyä, jos palon olisi aiheuttanut vaikka jokin tekninen vika.

Siirtola painottaa kuitenkin, että vihan sijasta päällimmäisenä kaupunkilaisten mielissä on suru tällaiseen tekoon päätyneen ihmisen puolesta. Tapahtuma on myös paljastanut, miten iso merkitys kotikirkolla voi olla paikkakunnan ihmisille.

– Kirkkomme oli niin vanha, että siihen oli ehtinyt kietoutua valtava määrä paikallisten sukujen historiaa. Se on ollut monien isovanhempien vihkikirkko ja useimpien rippikirkko. Jatkumo on nyt päättynyt. Enää ei mennä samaan kirkkoon, minne suvussa aina on menty. Se on yksi iso surun aihe, Siirtola kuvailee.

Kirkko on enemmän kuin rakennus

Tapahtuma on kirvoittanut Siirtolan pohtimaan kirkkotilan merkitystä laajemminkin.

– Alussa moni surkutteli minulle, että nyt sinulta meni työpaikka. Minusta se tuntui hassulta! Eihän seurakunta seiniä kaipaa. Kirkossa ei pohjimmiltaan ole kyse rakennuksesta.

Ylivieskalaiset ovat myös löytäneet palaneen kirkon rauniot uutena yhteen tulemisen paikkana. Viimeksi kauniisti laitetuilla raunioilla vietettiin jouluyön hartautta. Paikalla oli yli kolmesataa ihmistä. Rauniokirkossa on myös ehditty vihkiä muutamia aviopareja.

Siirtola myöntää, että kirkkotila on silti siinä mielessä erityinen, että se koetaan pyhänä.

– Sinne tullaan eri mielellä. Monelle kirkon tietynlainen ajattomuus luo erityisen mahdollisuuden hiljentymiseen. Tapahtuma on koskettanut myös kirkkoon kuulumattomia ja ateistisesti ajattelevia ihmisiä. Ehkä se kertoo jotain kristinuskon merkityksestä koko kulttuurimme pohjana, Siirtola pohtii.

Ennen uuden kirkon valmistumista väistötilana on käytetty paikallista Suvannon kappelia. Pienempi tila on tuonut seurakuntalaiset aiempaa lähemmäs toisiaan.

– Tiiviimmällä yhdessäololla on hyvät ja huonot puolensa. Osalle on tärkeää, että kirkkoon voi tulla vaivihkaa peränurkkaan istumaan. Se, että voi tulla huomaamatta, saattaa toisaalta johtaa siihen, että voi jäädä kokonaan kohtaamatta, Siirtola punnitsee.

Oikealla paikalla

Pienessä keskipohjalaisessa Lohtajan kalastajakylässä varttuneen Teija Siirtolan polku kanttoriksi alkoi jo 12-vuotiaana, jolloin hän teki ensimmäisiä tuurauskeikkoja pienimuotoisissa jumalanpalvelustilanteissa. Soittoa pienestä asti harrastanut Siirtola kuitenkin empi lukion viimeiselle luokalle saakka valintaansa, etenkin epätavanomaisten työaikojen takia.

– Kun on uskovainen ihminen, työn hengellinen puoli antaa voimaa. Tuntuu tärkeältä saada palvella ihmisiä heidän erityistilanteissaan niillä lahjoilla, joita minulla on. Ja elantokin tulee siinä sivussa. Koen olevani omalla paikallani, Siirtola kiteyttää.

Nuori kanttori on perustanut paikkakunnalle myös gospel-kuoron, joka on tuonut yhteen eri-ikäisiä aikuisia. Ylivieskan seurakunnan elämä jatkuu kirkon menetyksestä huolimatta.

– Kirkon tärkein tarjottava on se, mitä mistään muualta ei saa. Aika muuttuu ja tilanteet muuttuvat, mutta sanoma Jeesuksesta pysyy. Se edellä meidän on mentävä uutta kohti.

Ylivieskan uusi kirkko on jo tekeillä ja se on tarkoitus ottaa käyttöön adventtina 2020. Vaikeasta alusta huolimatta Teija Siirtola kokee, että hänen paikkansa Ylivieskassa.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!