Uusi johdanto-oppi avuksi Raamatun tutkimiseen

Patmos lähetyssäätiön tutkimusjohtaja, dosentti Juha Ahvio on kirjoittanut tärkeän uuden kirjan Raamatusta: ”Johdatus Raamatun syntyhistoriaan osa 2”. Kirja sisältää johdannon jokaiseen Raamatun kirjaan. Tällaista konservatiivista johdanto-oppia Raamattuun ei ole pitkään aikaan ilmestynyt suomeksi. Sen jälkeen kun tohtori Uuras Saarnivaara (1908–1998) kirjoitti näistä asioista, meillä ei ole ollut vastaavanlaista perusteellista konservatiivista johdanto-oppia suomen kielellä.

JUHA AHVIO tuntee hyvin sen kritiikin, joka Raamatun kirjojen aitoutta ja luotettavuutta vastaan on esitetty. Pätevillä historiallisilla perusteilla hän kuitenkin torjuu kritiikin ja päätyy puolustamaan Raamatun omaa todistusta kirjojen kirjoittajasta ja kirjoittamisajankohdasta. Tässä hän seuraa alkukirkon toimintatapaa.

ALKUKIRKKO ei hyväksynyt Raamatun kirjakokoelmaan väärällä nimellä kirjoitettuja, eli epäaitoja (pseudepigrafisia) kirjoja. Päinvastoin, Antiokian piispa Serapion (kuoli 211 jKr.) totesi esimerkiksi niin sanotusta Pietarin evankeliumista: ”Me puolestamme, veljet, otamme vastaan sekä Pietarin että muut apostolit niin kuin Kristuksen itsensä, mutta ne kirjoitukset, jotka valheellisesti kantavat heidän nimeään, me hylkäämme, kokeneina ihmisinä tietäen, että niitä ei ole luovutettu meille.” Tällaiset kirjat hylättiin koska ne eivät kuuluneet aitoon apostoliseen traditioon.

Tällaista konservatiivista johdanto-oppia Raamattuun ei ole pitkään aikaan ilmestynyt suomeksi.

KIRKKOISÄ Tertullianus (n. 160–225 jKr.) puolestaan kertoo eräästä aasialaisesta kirkon johtajasta, joka erotettiin virastaan, koska hän oli kirjoittanut epäaitoja teoksia (Paavalin teot ja Kolmannen Korinttilaiskirjeen). Tämä tapahtui siitä huolimatta, että kirjoittajalla oli hurskaat motiivit. Hän tunnusti kirjoittaneensa kirjat rakkaudesta Paavaliin. Alkukirkko hyväksyi Uuteen testamenttiin vain aitoja, luotettavia, apostolisia kirjoja ja kirjeitä sekä rakensi uskonsa vain niiden varaan.

MIKSI ON TÄRKEÄÄ pitää kiinni siitä, että myös se, mitä Raamattu opettaa omasta syntyhistoriastaan ja kirjoittajistaan, pitää paikkansa? Jos se, mitä Raamattu kertoo tietyn kirjan kirjoittajasta ja kirjoitusajankohdasta, ei pidä paikkaansa, luottamus kirjan muuhunkin sanomaan horjuu. Tällaiseen epäilykseen ei kuitenkaan ole mitään pakottavaa tieteellistä tai historiallista syytä. Tämän Juha Ahvio kirjassaan osoittaa.

SUOMALAISILLA kristityillä on jo pitkään ollut tarvetta tällaiselle kirjalle. Kun otamme Raamatun käteemme ja alamme lukea ja tutkia sitä joko yksityisesti tai esimerkiksi raamattupiireissä, meille on suureksi avuksi, jos voimme vastata seuraavanlaisiin kysymyksiin: Kuka on kirjoittanut juuri sen Raamatun kirjan, jota olemme nyt lukemassa? Milloin ja minkälaisessa historiallisessa tilanteessa se on kirjoitettu? Kenelle se on kirjoitettu? Mikä on kirjan pääsanoma? Juuri näihin kysymyksiin Juha Ahvion kirja auttaa Raamatun lukijaa vastaamaan.