Kristitty on nimeni

Herätysliikkeet syntyivät aikanaan siitä huolesta, että kaikki suomalaiset eivät ole tosi kristittyjä, vaikka he kuuluvatkin kirkkoon. Suomalaisia kehotettiin heräämään synnin unesta, tekemään parannus ja uskomaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Tänä päivänä nimikristillisyydestä puhutaan vähemmän. Suurin huoli ei näytä enää olevankaan siinä, että kaikki kastetut eivät usko, vaan siinä, että kristinuskon opit yhä avoimemmin kielletään, raamatullinen etiikka haastetaan ja tila toimia sen mukaan kapenee. Nimikristillisyys ei vaikuta olevan yhtä ajankohtaista kuin antikristillisyys.

ON VARMASTI TOTTA, että siellä, missä kristinuskon asema yhteiskunnallisesti heikkenee, myös nimikristillisyys vähenee. Kuitenkin nimikristillisyys on kristillistä kirkkoa aina ja kaikkialla uhkaava vaiva.

Maailmanlaajan herätyskristillisen Lausannen liikkeen kymmenet teologit, lähetystyöntekijät, sosiaalitieteilijät ja missiologit kokoontuivat maaliskuussa pohtimaan nimikristillisyyden haastetta. Heinäkuussa konsultaatiolta ilmestyi lausunto The Missing ’Christians’: A Global Call (Kadonneet ”kristityt”: Maailmanlaaja kutsu). Sen mukaan kirkot ja sen johtajat eivät ole riittävästi kiinnittäneet huomiota niiden tavoittamiseen, jotka kantavat kristityn nimeä, mutta jotka uskovat tai elävät evankeliumin vastaisesti.

Konsultaation mukaan nimikristillisyys saa erilaisia muotoja riippuen siitä, onko kyse protestanttisesta, katolisesta vai ortodoksisesta elinpiiristä. Nimikristillisyys kansankirkon parissa on myös erilaista kuin vähemmistökirkon seurakunnissa. Vielä nimikristillisyys näyttäytyy erilaisena Euroopassa kuin globaalissa etelässä. Mutta sitä on kaikkialla, kaikkien kirkkojen ja kristillisten suuntien parissa.

LAUSUNTO MÄÄRITTELEE nimikristityn sellaiseksi, joka kyllä pitää itseään kristittynä tai kirkon jäsenenä, mutta joka uskoo tai elää ristiriidassa perustavaa laatua olevien kristillisten periaatteiden kanssa. Nämä periaatteet voivat koskea kristityksi tulemista, uskon sisältöä, seurakuntayhteyttä tai jokapäiväistä elämää kristittynä. Tosi kristitty on puolestaan se, joka kääntyy synneistään ja uskoo Raamatun ilmoittamaan Kristukseen Herranaan ja Vapahtajanaan. Hän on Jeesuksen opetuslapsi ja seuraa häntä Pyhän Hengen voimassa kieltäen itsensä ja ottaen ristinsä. (Luuk. 9:23)

Nimikristittyjen evankelioiminen ei saa olla yläpuolelle asettumista, vaan Jumalan totuuden ja rakkauden jakamista sanoin ja teoin. Me emme myöskään näe ihmisten sydämiin. Vain Jumala tietää varmasti, kuka on tosi kristitty ja kuka ei. Konsultaation lausunnossa tunnustetaan, ”että me olemme usein olleet ’nopeita tuomitsemaan ja hitaita kuuntelemaan’ nimikristittyjen elämäntarinoita, varsinkin silloin kun he tulevat meille vieraasta kristillisestä perinteestä.”

JUMALAN SANASSA, hyvässä julistuksessa ja vaikkapa Virsikirjamme monissa virsissä meitä haastetaan tutkimaan omaa sydäntämme ja suhdettamme Jeesukseen. Virsi 409 on esimerkki tällaisesta syvästä rukouksesta, jossa kristitty pyytää uskossa uudistumista. Sen kolmannessa säkeistössä veisataan: ”Kun kristityn on nimi mulla, / tee siksi minut todella, / suo sanan tekijäksi tulla, / myös nuhteitasi totella, / seurassa ystäviesi / sinulle elää, Herrani.”