Jumala on kaikessa ensimmäinen

Kristittyinä me uskomme Jumalaan, joka on kaikkivaltias, taivaan ja maan luoja. Uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan, joka oli olemassa jo ennen maailmankaikkeuden luomista ja jonka persoonien – Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välillä – on ollut olemassa rakkaus ja kommunikaatio iankaikkisesti. Luodessaan Jumala ei muokannut jotakin jo olemassa olevaa. Hän loi kaiken itsensä ulkopuolelle, tyhjästä. Jumala on siis koko olemassaolon suhteen ensimmäinen. Kukaan meistä ei myöskään yksilönä päättänyt syntyä ihmiseksi. Olemme luotuja. Meidät synnytettiin tähän maailmaan. Jumala on meidänkin olemassaolomme suhteen ensimmäinen.

On yksi ainoa asia, jossa me olemme ensimmäisiä, syntiinlankeemuksessa. Mutta silloinkin, kun ihminen lankesi syntiin, Jumala teki aloitteen hänen pelastamisekseen. Genesis, Vanhan testamentin ensimmäinen kirja, on koko olemassaolon syntykirja. Uusi testamentti puolestaan alkaa Jeesuksen Kristuksen syntykirjalla, Matteuksen evankeliumilla, jonka alussa selostetaan Jeesuksen sukuhistoria ja hänen syntymänsä. Kun Jeesuksen äiti, Maria tuli raskaaksi tapahtui yliluonnollinen ihme. Neitsyt synnytti pojan. Ihmiskunnan pelastuksen valmistamisessa Jumala oli ensimmäinen.

Jos luemme läpi koko Uuden testamentin saadaksemme selville miten ihminen tulee pelastuksesta osalliseksi, ja minkälaista on Jumalan tahdon mukainen elämä, törmäämme taas samaan: Jumala on ensimmäinen. Hän on ensimmäinen ihmisen hengellisessä herättämisessä. Ennen kuin me edes kiinnostumme uskon asioista, Jumala on vaikuttanut elämässämme. Hän on luonut meidät, ylläpitänyt elämäämme, ja puhutellut meitä luomakunnan ja omantunnon kautta. Viimeksi mainittuja sanotaan Jumalan yleiseksi ilmoitukseksi. Se ilmoittaa vastaansanomattomasti Jumalan olemassaolon, mutta se ei vielä pelasta ketään. Vasta se, että Jumala kohtaa meidät yksilötasolla, evankeliumin sanassa, aloittaa hänen pelastavan työnsä meissä. Pyhä Henki kirkastaa meille Jeesuksen Kristuksen ja hänen ristintyönsä merkityksen. Jumalan Henki myös soveltaa pelastuksen meidän elämäämme, niin että meissä syntyy sanan ja kasteen kautta usko, ja meistä tulee Jumalan lapsia. Yksilön pelastumisessa Jumala on siis jälleen ensimmäinen.

Entä siitä eteenpäin? Eikö meidän pysymiseemme ja kasvamiseemme uskossa sisälly myös meidän omaa työtämme? Kyllä, mutta Uuden testamentin mukaan Jumala on se, joka meissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen. Hän ylläpitää uskoamme ja kasvattaa meitä hengellisesti. Hän toimii aktiivisesti elämässämme joka päivä.

Koko elämämme, niin fyysinen kuin hengellinen, on Jumalan lahjaa. Jumala on kaikessa hengellisessä elämässä ensimmäinen. Kun lopulta lähdemme tästä elämästä, tapahtuipa se rauhassa odotetusti, tai täysin yllättäen, siitä päättää viime kädessä Jumala. Myös iankaikkisesta kohtalostamme päättää Jumala yksin. Jumala on siis ensimmäinen myös meidän tulevaisuudessamme.

Kaiken tämän tiedostamisesta tulisi syntyä kiitollisuus elämästä. Kiitämme Isää Jumalaa, joka rakkaudessaan on antanut meidän syntyä ihmisiksi. Kiitämme häntä myös siitä, että hän on antanut meidän oppia tuntemaan Jeesuksen Kristuksen omana Vapahtajanamme. Kiitollisuus on terve ja oikea asenne Jumalaa kohtaan, joka aina on ensimmäinen meidän elämässämme. Me olemme elämässä syvimmiltään vain vastaanottajia.