Kirkko – näkyvä ja kätketty

Suomessa on viime kuukausina käyty mielenkiintoista ja tärkeää keskustelua kirkkokäsityksestä. Syvällisiä puheenvuoroja ovat tarjonneet muun muassa Suomen Raamattuopiston säätiön entinen toiminnanjohtaja Timo Junkkaala, Suomen teologisen instituutin tutkija Timo Eskola ja Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan johtaviin teologeihin kuuluva Anssi Simojoki. Junkkaala ja Eskola ovat luterilaiseen tunnustukseen vedoten puhuneet voimakkaasti sen puolesta, että ainoastaan Jumala tietää, kuka on todellinen kristitty. Näkyvä kirkko on aina sekalainen seurakunta, johon kuuluu sekä uskovia että epäuskoisia jäseniä. Tältä pohjalta he ovat vedonneet sen puolesta, että uskovaisten tulisi jatkaa elämää ja työtä vaikuttamalla kansankirkon sisällä.

Anssi Simojoki on puolestaan vedonnut luterilaiseen teologiaan näkyvän kirkon oikeiden tuntomerkkien puolesta. Simojoki on varoittanut siitä, että nämä tuntomerkit ovat turmeltuneet kansankirkossa. Tarvitaan paluuta sellaiseen kirkolliseen elämään, jossa näitä tuntomerkkejä käytännössä kunnioitetaan. Jokainen voi tutustua keskusteluun tästä ja tästä.

Keskustelun molemmat osapuolet painottavat tärkeitä asioita. Kenelläkään ei voi tässä elämässä olla hallussaan todellisen Kristuksen seurakunnan ja aitojen Jumalan lasten lopullista jäsenluetteloa. Kukaan ei voi sanoa, että tässä kristillisessä seurakunnassa, kirkossa tai herätysliikkeessä ovat kaikki todelliset kristityt ja muualla niitä ei ole. Vain Jumala tuntee ihmisten sisimmän ja Jeesuksen oman opetuksen mukaan viimeisellä tuomiolla tulee yllätyksiä.

Yhtä varmaa on se, että kristillisellä kirkolla on selvät ulkonaiset tuntomerkkinsä, joiden perusteella sen voi tietyltä paikkakunnalta löytää. Pääasiallinen tuntomerkki on Jumalan sana, jolla kaikki opettajat ja opit tulisi arvioida. Jumalan sana on kirkon alku ja loppu. Sana perustaa kirkon ja sanasta luopuminen irrottaa kirkon Jumalan yhteydestä.

Luterilaisessa teologiassa tunnetaan Sanan lisäksi ainakin kuusi Raamattuun perustuvaa kirkon tuntomerkkiä: kaste, ehtoollinen, avainten valta, paimenvirka, rukous ja risti. Viimeksi mainittu merkitsee sitä, että pitäessään käytännössä kiinni Jumalan sanan opetuksista, kristityt joutuvat sekä sisäiseen että ulkonaiseen taisteluun ja kärsimyksiin Kristuksen tähden. Tässä elämässä on mahdollista, että jokin konkreettinen kirkko, olipa se jäsenmäärältään pieni tai suuri, käytännössä luopuu Jumalan sanasta niin pitkälle, ettei siitä enää tunnista aidon kirkon tuntomerkkejä. Silloin se on käytännössä lakannut olemasta kristillinen kirkko. Koko luterilainen kirkko on alun perin syntynyt kirkollisen yhteyden murtumisen seurauksena.

Kirkkokeskustelussa on sekä helppo että vaikea puoli. Helppo puoli on tämä: ”Sillä Jumalan kiitos, seitsenvuotias poikanen tietää näinä aikoina, mikä seurakunta on, nimittäin uskovaiset, pyhät, lampaat, jotka kuulevat paimenensa äänen”. (Luther) Kristus itse Jumalan sanan kautta synnyttää ja johdattaa todellista kirkkoa. Tässä elämässä kirkko on kuitenkin sekä opillisesti että käytännössä aina hyvin vajavainen. Siksi vaikea puoli on erilaisissa käytännön tilanteissa toimia niin, että pysyy uskollisena Jumalan sanalle. Siihen tarvitaan Ilmestyskirjan mukaan kärsivällisyyttä ja uskoa.