Arkkipiispa kavensi konservatiivien elintilaa kirkossa

Konservatiivisten äänestäjien vahvalla tuella arkkipiispaksi valittu Tapio Luoma tarjosi heti toimintakautensa aluksi äänestäjilleen yllätyksen. Maata Näkyvissä -festivaalien arviolta 10 000 nuorelta evättiin käytännössä ehtoollinen. Lisäksi arkkipiispa herätti kysymyksen, mikä on Evankeliumiyhdistyksen rooli kirkon virallisena lähetysjärjestönä.

Mikä on perustelu näin järeille toimille ja näin jyrkälle kysymyksenasettelulle? Perustelu palautuu lopulta arkkipiispan ajatukseen, että ”kirkossa on vain yksi virkakäsitys eikä pappisvirka ole sidottu sukupuoleen”. Näin ei kuitenkaan käytännössä ole. Kirkossa on aina ollut, ja on edelleen, vähintään kaksi virkanäkemystä. Toinen on kirkolliskokouksen enemmistöllä läpi äänestetty, ja nykyään myös enemmistön kannattama, historiallisesti uusi näkemys, jonka mukaan myös naiset voivat olla pappeja. Toinen on nurkkaan ajettu, mutta historiallisesti 1900 vuotta vanhempi vähemmistön näkemys, jonka mukaan pappeus on miesten tehtävä. Nämä molemmat näkemykset ovat edelleen edustettuina kirkossa.

Eikö se olisi johdonmukaista kohtelua: kumpikaan ei yritä pakottaa toista omaksumaan omaa näkemystään ja kumpikin antaa toiselle toiminnan vapauden?

Vähemmistönäkemykselle on tähän asti ollut tilaa esimerkiksi Maata Näkyvissä -tapahtumassa, jossa ehtoollismessun ovat toimittaneet miehet. Nyt Luoma näkee tämän jatkumisen kirkon kannalta mahdottomana. Tällaista uudenlaista asennetta perustellaan jonkinlaisella  ”mielensä pahoittamis”-argumentilla tai ”kirkollisen yhteyden rikkoutumis”-argumentilla: jos naiset eivät ole mukana jakamassa ehtoollista, se on niin loukkaavaa, että on parempi, ettei sitä jaeta ollenkaan.

Onko tällainen menettely perusteltua? Entä jos jossakin on ehtoollinen, jossa jakajina on vain naisia? Pitäisikö myös sellainen ehtoollinen kieltää, koska mukana ei ole yhtään miestä? Tai onko ajateltu niitä tuhansia nuoria, jotka pahoittavat mielensä, kun he eivät saa ehtoollista? Nuorten netissä keräämä vetoomus ehtoollisen jakamisen puolesta Maata Näkyvissä -tapahtumassa oli maanantaihin mennessä kerännyt lähes 2 300 nimeä.

Kirkossa näyttäisi nyt olevan suvaitsevaisuus ja erilaisuuden sietokyky naispappeusasiassa loppumassa. Onko todella niin sietämätön ajatus, että jossakin on vielä joukko ihmisiä, jotka käytännössä pitäytyvät kirkon perinteiseen virkanäkemykseen?

Historia toistaa itseään. Aikoinaan vuonna 1726 voimaan astuneen konventikkeliplakaatin aikana Suomessa oli kiellettyä pitää laajempia kotikokouksia, jossa pappi ei ollut paikalla. Silloin papit olivat kaikki miehiä. Nyt ollaan kieltämässä ehtoollisen vietto, koska jakajana ei ole yhtään naispappia. Olisi todella hienoa, jos löytyisi joukko naispappeja, jotka sanoisivat: ”Antakaa niiden nuorten viettää ehtoollista, vaikka me emme olekaan sitä jakamassa.”

Konservatiivit kirkossa ovat jo vuosikymmeniä vedonneet: ”Toimikoot uuden näkemyksen kannattajat niin kuin haluavat, mutta antakaa meidän viettää jumalanpalvelusta perinteisen näkemyksen mukaisesti.” Eikö se olisi johdonmukaista kohtelua: kumpikaan ei yritä pakottaa toista omaksumaan omaa näkemystään ja kumpikin antaa toiselle toiminnan vapauden?