Pinnallisia vai todellisia uudistuksia?

Jatkuva virta uudistusliikkeitä on pyyhkäissyt kristikunnan ylitse viimeisen sadan vuoden aikana. Suurimmalla osalla näistä liikkeistä on lopulta ollut hyvin vähän pysyvää hyvää vaikutusta kirkkojen elämään. Se ei tarkoita, etteikö uudistusta tarvittaisi. Avainkysymys on se, mikä lopulta pysyvästi ja kestävästi uudistaa kirkkoa.

Myös reformaatiota edelsivät monenlaiset uudistusliikkeet kirkossa, mutta vasta uskonpuhdistus ja sen tuoma todellinen paluu Raamatun opetuksiin toi pysyvämpää muutosta kirkkoon. Ja kuitenkin uskonpuhdistaja Martti Luther oli elämänsä loppupuolella pettynyt uskonpuhdistuksen vähäisiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, esimerkiksi köyhyyden poistamiseen.

Monet nykyäänkin tarjolla olevat uudistukset ovat luonteeltaan kosmeettisia. Ne auttavat itse tautiin yhtä vähän kuin vakavasti sairaan meikkaaminen ja pukeminen kauniisti. Osa uudistuksista on myös harhaisia. Ne lupaavat jotakin sellaista elämää, mitä ei todellisuudessa ole olemassakaan. Ne ohittavat varsinaisen ongelman ja tarjoavat sitä, mitä kristitty matemaatikko-filosofi Blaise Pascall kutsui divertimentoksi eli harhautukseksi, joka kiinnittää huomion johonkin muuhun, ettei tarvitse ajatella itse ongelmaa.

Mikään kirkollinen ja hengellinen uudistus, joka ei ota kysymyksiä Jumalasta, Jeesuksesta, Raamatusta, synnistä ja pelastumisesta vakavasti, ei voi olla kestävä. Kysymykset ihmisten viihtymisestä ja viihdyttämisestä seurakunnissa ovat toissijaisia. Tärkeintä ei ole viihtyminen, vaan se, herättääkö ja antaako julistus todellisia kestäviä vastauksia perimmäisiin kysymyksiin.

Uskossa ei ole kysymys näytelmästä tai jonkinlaisesta esityksestä, joka olisi tehtävä katsojille ja kuulijoille mahdollisimman miellyttäväksi kokemukseksi.

Uskossa ei ole kysymys näytelmästä tai jonkinlaisesta esityksestä, joka olisi tehtävä katsojille ja kuulijoille mahdollisimman miellyttäväksi kokemukseksi. Kysymys on elämästä ja kuolemasta – ja totuudesta. Mikä elämässä lopulta on todella tärkeää? Miten ihminen voi oppia tuntemaan Jumalan ja elää hänen yhteydessään? Kristillinen kirkko uskoo, että Kristuksen ja hänen apostoliensa sanat avaavat todellisuuden oikein. Uskontunnustuksen rivit kertovat, miten asiat todellisuudessa ovat. Viimeinen tuomio on aikuisten oikeasti tulossa, jokaisen ihmisen kohdalle, kuoleman jälkeen. Siellä kestää vain todellisen anteeksiantamuksen turvin, joka löytyy Jeesuksessa Kristuksessa.

Miten me voisimme saada sellaisen uudistuksen kirkkoon, joka avaisi silmämme sille, mikä elämässä on tärkeintä. Alkukirkosta saakka kristikunta on uskonut ja tunnustanut, että Jumalan omat sanat avaavat hänen todellisuutensa. Mikään muu ei tuo pysyvää uudistusta kirkkoon kuin palaaminen tosissaan Raamatun opetuksiin.