”Halusin elää. En kuolla Allahin vuoksi”

Afganistanilaista Hamed Ahmadia opetettiin nuorena käyttämään itsemurhapommivyötä. Surmaamalla itsensä ja mahdollisimman monta länsimaista sotilasta saavuttaisi paikan paratiisissa. Mutta Hamed päätti paeta Taliban-liikkeen koulutusleiriltä.

Map of Afghanistan. Detail from the World Atlas. Selective Focus.

Afganistanilaista Hamed Ahmadia opetettiin nuorena käyttämään itsemurhapommivyötä. Surmaamalla itsensä ja mahdollisimman monta länsimaista sotilasta saavuttaisi paikan paratiisissa. Mutta Hamed päätti paeta Taliban-liikkeen koulutusleiriltä. 

Tarkka-ampujan luoti vei äidin, sairaus isän. Afganistanilaisen Hamed Ahmadin lapsuus alkoi menetyksistä. Hamed ja hänen isosiskonsa, jota poika kutsui äidikseen, joutuivat elämään setänsä perheen kanssa. Ruoka ansaittiin työllä, ja selkäsaunoja vastaanotettiin usein.

– Setä löi meitä kaikkia: minua, siskoani, vaimoaan ja viittä omaa lastaan. Hän oli julma mies, Hamed muistelee.

Nykyään hän on jo aikuinen, arviolta 31-vuotias, sillä monet afganistanilaiset eivät tiedä tarkkaa ikäänsä.

Pakomatkat Iraniin

Vartuttuaan noin 15–16-vuotiaaksi Hamed Ahmadi kyllästyi elämäänsä setänsä luona. Hän tutustui Iranissa asuviin poikiin, jotka tulivat lomailemaan Hamedin kotikylään. Kertomukset Iranista tekivät vaikutuksen. Maa kuulosti paratiisilta, ja hän karkasi näiden poikien mukana sinne.

Hamed työskenteli uudessa maassa pimeästi rakennustyömailla. Vuoden kuluttua hän kuitenkin jäi kiinni poliisitarkastuksessa ja hänet käännytettiin kotimaahansa Afganistaniin.

– En voinut tehdä mitään muuta kuin palata setäni luokse. Hän oli raivoissaan, antoi minulle selkäsaunan ja telkesi moneksi päiväksi maakellariin.

Hamed ei kuitenkaan luovuttanut, vaan päätti paeta uudelleen. Eräänä päivänä hän varasti sedältään rahaa ja matkusti takaisin Iraniin. Tällä kertaa hän ehti viettää kaksi vuotta maassa laittomana siirtolaisena. Sitten hänet saatiin taas kiinni ja jo toisen kerran palautettiin Afganistaniin.

– Setäni oli raivoissaan siitä, että olin varastanut rahat ja tullut tyhjätaskuna takaisin. Rangaistukseni oli sama kuin ensimmäisellä kerralla: selkäsauna ja vankeus kellarissa.

Talibanin leirillä

Hamed Ahmadi ei pystynyt maksamaan varastamiaan rahoja takaisin, joten setä ”myi” hänet Taliban-liikkeelle. Siellä tehdystä työstä palkka menisi sedän taskuun. Hamed oli silti iloinen lähdöstään – mikä vain voitti sedän kanssa elämisen. Siskokin oli naitettu Taliban-miehelle, eikä Hamedilla ollut yhtään ystävää setänsä perheessä.

Hänet vietiin koulutusleirille, jossa oli myös viisi muuta uutta koulutettavaa. Hamed toimi kokkina ja vaatteenpesijänä sekä joutui opiskelemaan ääri-islamia. Opetuksessa ohjeistettiin, miten tehdään pommeja ja käytetään itsemurhapommivyötä.

En usko tähän juttuun, hän sanoi. Ei paratiisia ole olemassa. Nuo vaan haluavat tapattaa meidät tyhjän takia.

– Meitä aivopestiin ajattelemaan, että jos tapamme itsemme ja samalla mahdollisimman monta länsimaista sotilasta, joita oli maassamme, teemme hyvän teon ja Allah antaa meille paikan paratiisissa. Saisin tällä teolla anteeksi varastamiseni ja kaikki muutkin syntini.

Hamed ystävystyi leirillä Faizal-nimisen pojan kanssa, joka uskoutui hänelle.

”En usko tähän juttuun”, tämä sanoi. ”Ei paratiisia ole olemassa. Nuo vaan haluavat tapattaa meidät tyhjän takia. Minä olen nuori ja haluan elää.”

Hamed oli ihmeissään Faizalin sanoista, mutta huomasi ajattelevansa samoin: hänkin oli nuori ja halusi elää.

Kohti Eurooppaa

Kerran kun Taliban-taistelijat leiriin palattuaan heittivät Hamedille pestäväksi likaiset vaatteensa, tämä löysi yhdestä taskusta ison tukon rahaa. Hän otti rahat ja näytti ne Faizalille. Pojat päättivät rahojen turvin paeta leiriltä vielä samana iltana.

Iltarukouksen aikana nuorimmat pojat rukoilivat aina takarivissä. Kun rukous alkoi, kaksikko lähti vaivihkaa pois rukousjonosta. Leirin ulkopuolella he juoksivat pakoon niin nopeasti kuin jaloistaan pääsivät. He juoksivat monta tuntia, kunnes vihdoin oli pilkkopimeää ja oli pakko pysähtyä. Heti auringon noustua Hamed ja Faizal kuitenkin jatkoivat matkaansa. Päästyään erääseen kylään he maksoivat autokyydin pääkaupunkiin Kabuliin, josta he edelleen jatkoivat Pakistaniin Faizalin sukulaisten luokse.

Hamed Ahmad osallistui Pro life -marssille viime syyskuussa Berliinissä. Kuva: UT

– Pakistanista jatkoin taas matkaa minulle jo tutuksi tulleeseen Iraniin, Hamed Ahmadi kertoo.

Hän löysi maasta entiset työnantajansa ja sai pimeästi töitä. Hamed päätti, ettei tällä kertaa saisi päätyä karkotetuksi Afganistaniin setänsä luokse, sillä setä tappaisi hänet. Olisi säästettävä rahaa ja paettava länteen.

Parin vuoden päästä rahaa olikin koossa niin paljon, että Hamed pystyi maksamaan salakuljettajille. Siitä alkoi pitkä ja vaarallinen matka Turkin, Kreikan ja Italian kautta Norjaan. Välillä matkustettiin junan alla, välillä hypättiin rekkoihin.

– Olin kuullut, että Norja on hyvä maa. Matkani jatkui, kunnes pääsin sinne ja anoin turvapaikkaa.

Norjaan saavuttuaan Hamed oli huonossa kunnossa. Hän näki painajaisia koulutuskeskuksesta ja pitkäpartaisista miehistä, jotka tulisivat hakemaan hänet ja pakottaisivat tappamaan itsensä. Hän ei saanut nukuttua eikä tehtyä käytännössä mitään. Lopulta Hamed vietiin psykiatrille, jossa hänellä todettiin olevan traumanjälkeinen stressihäiriö. Lääkityksen avulla elämä kuitenkin parantui, ja hän sai jälleen nukuttua.

Sotilaan mieleenpainuva toivotus

Samassa vastaanottokodissa Hamed Ahmadin kanssa asui muutama iranilainen nainen. He kävivät kirkossa. Hamed meni sinne heidän mukanaan, koska halusi saada tietää lisää Jumalasta.

– Kirkossa oli rauhallista, ja ihmiset olivat ystävällisiä. En ollut koskaan elämässäni kokenut niin paljon rakkautta ja hyväksyntää.

Hamedin kirkossakäynnistä tuli tapa, ja hänen sydämensä yhtyi sanomaan, jonka hän kuuli. Mies tuli uskoon ja sai kasteen.

– Jumala ei halua meidän tappavan itseämme eikä toisia ihmisiä. Jumala itse tuli tähän maailmaan, ja me surmasimme Jumalan. Hän kuoli vapaaehtoisesti syntieni tähden, Hamed tunnustaa.

Jumala rakasti minua, jota kukaan ei ollut koskaan rakastanut.

Ensimmäisen kosketuksen kristittyihin Hamed oli saanut jo pienenä poikana. Hän oli kaitsenut setänsä lampaita ja vuohia ja joskus ohi kulkevat amerikkalaiset sotilaat olivat vilkuttaneet pojalle.

– Minä vilkutin heille takaisin. He näyttivät ystävällisiltä. Joskus, kun he partioivat kylämme läpi, he antoivat meille lapsille karkkeja ja keksejä. Kerran kuulin yhden sotilaan toivottavan kyläläisillemme Jumalan siunausta. Nämä sanat kääntäjä käänsi meille.

Hamed iloitsi silloin siitä, että amerikkalaisilla oli Jumala. Sillä kylän uskonnollinen opettaja oli sanonut, että amerikkalaiset täytyy tappaa, koska heillä ei ole Jumalaa. Kun Hamed kertoi opettajalle oivalluksestaan, tämä ei kuitenkaan ollut iloinen – päinvastoin.

– Mullah löi minua monta kertaa korville, käski mennä pois ja sanoi, että olen vääräuskoinen, kun puhun tuollaisia.

Eräs Hamedin isän ystävä selitti pojalle, että oli olemassa eri uskontoja ja kristityt väittivät, että Jumalalla on poika.

– Se nauratti minua. Kuinka Jumalalla voisi olla vaimo ja poika? Mutta kuulemma kristityt olivat hyviä ihmisiä. Isäni ystävä vannotti, että en koskaan saisi kertoa kenellekään, mitä hän oli sanonut minulle kristityistä.

Kielteinen turvapaikkapäätös

Kolmannella Iranin matkallaan Hamed Ahmadi tutustui erään iranilaisen sukulaiseen, joka asui Englannissa. Hamed kyseli tältä, millaista oli asua kristittyjen kanssa, ja sukulainen kertoi kristinuskosta. Hamed kuuli pienoisevankeliumin ensimmäisen kerran.

– Minusta oli ihmeellistä kuulla, että Jumala rakasti minua, jota kukaan ei ollut koskaan rakastanut.

Englantilainen sanoi, ettei voinut sillä kertaa kertoa enempää, mutta jos Hamed pääsisi Eurooppaan, hän lähettäisi tälle erään Jeesus-videon. Kun Hamed oli asettunut Norjaan, lupaus toteutui.

– Katsoin videon varmasti sata kertaa, mies selittää.

Hamed Ahmad kärsii traumanjälkeisestä stressihäiriöstä ja on siten saanut oman makuuhuoneen musiikkivälinevarastosta berliiniläisessä kirkossa. kuva: Hamed Ahmad

Norjassa vastaanottokeskuksessa Hamed joutui kuitenkin vaikeuksiin muslimien kanssa ja hänen täytyi vaihtaa kaupunkia. Mutta taas hän löysi seurakunnan, jossa koki tulleensa rakastetuksi.

Sitten tuli suuri takaisku. Oleskelulupapäätös osoittautui kielteiseksi. Hän valitti siitä ylimpiin oikeusasteisiin, mutta päätös piti, vaikka monta seurakuntalaista todisti Hamedin olleen neljä vuotta uskossa ja seurakunnan aktiivijäsen.

– Se ei riittänyt vakuuttamaan Norjan hallitusta siitä, että olen kristitty. Lopulta asuin lähes kaksi vuotta pakolaisena yhdessä kirkossa.

Seitsemän vuoden jälkeen Hamed joutui pakenemaan Norjasta, jotta ei joutuisi palautetuksi kotimaahansa. Nyt hän on Saksassa pakolaisena berliiniläisessä, luterilaisessa Kolminaisuuden kirkossa. Päätös siitä, saako hän oleskeluluvan Saksaan, tulee aikaisintaan vuoden kuluttua, mutta siinä voi vierähtää parikin vuotta. Hamed toivoo saavansa lopultakin elää normaalia ja rauhallisista elämää: käydä töissä, ansaita oman elatuksensa ja uskoa Jeesukseen Vapahtajanaan.

– Rukoilethan kanssani, että Jumalan avulla toiveeni tulisi todeksi, hän vetoaa.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!