”Isään suhtauduttiin kuin esimieheen”

Sodan kauhut nähneet isät eivät osanneet tarjota läheisyyttä lapsilleen. Sukupolvien kierre alkoi murentua vasta kolmannessa polvessa, kertoo yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Kujala. 

– Ei ole miestä, joka ei siellä jollain tavalla muuttuisi, toteaa Erkki Kujala tarkoittaen sotaa. Toisen maailmansodan jälkeen rintamalta palanneet suomalaissotilaat eivät olleet kaikki samanlaisia, mutta jokaiseen oli jättänyt jälkensä elämä kylmän, nälän ja jatkuvan kuolemanpelon keskellä. Yleisiä seurauksia olivat raaistuminen, äkkipikaisuus ja vähäpuheisuus. Sota-ajan tuska purettiin myös raivokkaaseen työhön, sillä miehillä oli kova kiire tehdä rästiin jääneitä töitä. Viikonvaihteessa viina vei monet mukanaan, ja juopotelleiden miesten tappelut olivat tyypillisiä.

Suomalaisille on syvälle juurtunut kaksi eetosta: työn eetos ja selviytymisen eetos.

– Kuva, joka minulle on tullut omasta ja muiden tutkimuksista, on se, että laulavat ja huumorimiehet selvisivät sodan jälkeen parhaiten, Kujala selittää. Häneltä on julkaistu väitöskirja Sodan pojat vuonna 2003.

Monissa perheissä sodan aikaansaamista arvista kärsivät lapset. Isä oli etäinen, ei leikkinyt lastensa kanssa eikä pitänyt heitä lähellään. Syli jäi täyttämättä. Läheisyyden puute vaikutti tunne-elämään ja itsetuntoon.

– Jotkut pojat sanoivat, että isään suhtauduttiin niin kuin esimieheen, Kujala viittaa väitöskirjahaastatteluihinsa.

Isä saattoi myös olla väkivaltainen, mikä on periytynyt sukupolvelta toiselle ja synnyttänyt väkivallan kierteen. Suomessa perheväkivalta onkin kor­keampaa kuin länsimaissa keskimäärin.

Tee työtä ja selviydy

Sota-aikana lasten elämässä oli läsnä epävarmuutta ja pelkoa. Lentokoneiden äänet, pimennysverhot ikkunassa, vanhempien itkeskely sekä ainainen puute ruuasta, valosta, vaatteista ja lämmöstä oli ahdistavaa. Usein lapsille ei myöskään selitetty, mistä oli kyse.

– Nyt kun tapahtuu onnettomuus, perustetaan kriisiryhmä ja annetaan henkistä huoltoa. Silloin ei ollut sellaista.

Lasten piti oppia myös jo varhain tekemään työtä ja selviytymään. Tämä jatkui sodan jälkeen. Jopa viisivuotiaat pojat saattoivat olla hevosajureita. Kujala kertoo, että yleisesti pojilta vaadittiin enemmän kuin tytöiltä. Jos jotakin myönteistä työnteosta etsii, se ainakin teki lapsista ahkeria ja pärjääviä.

– Suomalaisille on syvälle juurtunut kaksi eetosta: työn eetos ja selviytymisen eetos.

Laiminlyöntejä ei paikattu toisessa polvessa

Erkki Kujala valottaa, etteivät lapset olleet ainoita, jotka ottivat sodasta vastaan etäisen miehen. Hän varoo yleistämästä liikaa, mutta oli paljon perheitä, joissa vaimo ja aviomies eivät olleet lämpimissä väleissä.

– Lapsen tunne-elämän kannalta pahimpia asioita oli se, osoittivatko isä ja äiti hellyyttä. Toisaalta siihen aikaan ei ollut yleinen tapa hellempien tunteiden näyttö lasten nähden, hyväily, suuteleminen ja halailu, mutta lapset vaistosivat kuitenkin, millainen vanhempien suhde oli.

Tällaiset toimintamallit ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle. Kujalan haastattelut osoittavat, että vaikka moni poikalapsi oli päättänyt olla erilainen kuin oma, sodan läpikäynyt isä, käytännössä he eivät onnistuneetkaan siinä. Kun ei ollut itse saanut istua isän polvella, ei osannutkaan ottaa lasta polvelleen. Työ ja harrastukset hukuttivat taakseen halun olla läheinen isä. Vasta kolmannessa polvessa kierre on alkanut katketa ja isistä on tullut ”hyvällä tavalla pehmoisiä”, kuten Kujala sen ilmaisee. Koti-isyydestäkin on tullut tavallisempaa.

– Nythän on myös isoisiä, jotka hoitavat lastenlapsia ja on paljon paremmat suhteet. Yritetään paikata sitä, mitä on laiminlyöty aikaisemmassa polvessa.

Huolehditaan toisista ja valitetaan vähemmän

Vaikka kaikki sota-ajan antamat elämänmallit eivät ole kehuttavia, Erkki Kujalan mielestä silloin valitettiin vähemmän.

– Pitäisi oppia luottamaan omiin kykyihin. Sota pakotti lapset luottamaan kekseliäisyyteen eikä odottamaan, että joku toinen tekee asiat heidän puolestaan. Se olisi tälle ajalle yksi oppi, kuten myös yhteisvastuu ja toisista huolehtiminen. Niillä voitaisiin parantaa ihmisten elämää ja yhteiskuntaa.

– Tässä nykyajassa ei olisi valittamiseen syytä, jos tiedettäisiin, mitä on aiem­min jouduttu kokemaan.