Protestanttiset herätyskristityt ovat Euroopassa vähemmistö

Katolisen kirkon vaikutus herätti keskustelua European Leadership Forumissa.

Jos olet protestantti ja herätyskristitty, elät Euroopassa vähemmistönä. Wisla, eurooppalaisia protestanttisia herätyskristittyjä koonneen European Leadership Forum -konferenssin kokoontumispaikka alleviivasi tätä asetelmaa hyvin: se on katolisen Puolan ainoa kaupunki, jossa enemmistö väestöstä on protestantteja (luterilaisia).

Euroopassa usein valtaväestö edustaa karkeasti jaoteltuna joko roomalaiskatolisuutta, ortodoksisuutta, liberaaliprotestanttista kansankirkollisuutta, voimakasta maallistuneisuutta tai kenties jotakin näiden yhdistelmää. Yksi yhteinen haaste konferenssin 700 osallistujalle näyttikin olevan löytää hyviä tapoja elää valtavirran kulttuurin keskellä oma identiteetti säilyttäen.

Protestanttina
katolisessa maassa

Konferenssin yksi paneelikeskustelu koski kysymystä siitä, miten protestanttinen herätyskristitty elää maassa, joka on perinteisesti ollut tai on edelleen vahvasti roomalaiskatolinen. Kysymyksen ajankohtaisuutta on nostanut paavi Fransiscuksen valtava kansansuosio yli uskonto- ja kirkkokuntarajojen kahden viime vuoden aikana.

Katolisen kirkon Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen (1962–1965) jälkeistä katolista kirkkoa tutkinut italialainen teologian tohtori Leonardo De Chirico painotti, että vaikka kyseinen kirkolliskokous avasi kirkkoa muulle maailmalle, kirkon olemus ei siinä radikaalisti muuttunut. Konsiili painotti kirkon katolisuutta eli yleismaailmallisuutta Rooman, keskushallinnon ja paavin auktoriteetin sijaan. Kokous kuitenkin ainoastaan neuvotteli näiden välisen tasapainon uudelleen, muttei luopunut mistään aiemmista linjauksista.

– Vatikaanin ensimmäisen kirkolliskokouksen keskitettyä valtaa korostaneen näkemyksen rinnalle vain nousi näkemys uuden vuosisadan kirkosta, jossa olisi eri siipiä, kuten vaikkapa mariaaninen, evankelikaalinen ja poliittinen katolisuus, De Chirico sanoi.

Amerikkalaisen Phoenix Seminaryn tutkimusprofessori Wayne Grudem puolestaan totesi keskustelussa, että katoliseen oppiin kuuluu edelleen esimerkiksi luonto-armo-jatkumo, jonka mukaan jokainen ihminen jo ­syntyessään on matkalla kohti armon tilaa ja voi edetä asteittain kohti tämän keskusta eli roomalaiskatolista kirkkoa.

– Protestanttinen käsitys syntiinlankeemuksesta ja sen tuomasta kuilusta syntisen ihmisen ja pyhän Jumalan välillä on radikaalisti erilainen asia, Grudem sanoi.

Käytännössä katolinen kirkkokäsitys näkyy De Chiricon mukaan esimerkiksi siinä, että ekumeniassa katolinen kirkko edelleen pyrkii ennen muuta sulauttamaan erilaisia liikehdintöjä itseensä. Näin on käynyt historian saatossa muun muassa luostariliikkeelle ja karismaattisuudelle. Jopa leimallisesti evankelikaalisen teologian tuottama menestysresepti Alfa-kurssi on löytänyt paikkansa Rooman kirkon korkean katon ja leveiden seinien sisältä.

Keskustelussa puolalainen luterilainen mediatyön johtaja Henryk Krol sanoi, että hänen kokemuksensa mukaan jonkinlaista yhteistyötä katolisten kanssa on kuitenkin käytännön syistä tehtävä.

– Puolassa väestö on 95-prosenttisesti katolista. Joko teet jonkinlaista yhteistyötä tai muutat maasta, Krol kertoi.
Heidän tapauksessaan internetissä tapahtuvan maallistuneita puolalaisia tavoittavan työn piirissä pyritään luomaan rakentavia yhteyksiä Puolan katolisten herätyskristillisiin ryhmiin.

– Moni heistä on avoimesti sanonut papeilleen ja piispoilleen, etteivät usko esimerkiksi moniin Maria-dogmeihin, ja heille on sanottu, ettei se haittaa. Tämä näyttää vahvistavan Leonardon näkemystä kirkon eri siivistä.

Liberaaliteologia jarruttaa herätyskristittyjä

Katolisuutta paljon suurempana ongelmana Krol näki liberaalin teologian vaikutuksen protestanttisissa kirkoissa.

– Liberalismi esimerkiksi Ruotsin ja Sveitsin protestanttisissa kirkoissa on monin paikoin tappanut myös herätyskristillisyyden terän!

Tällaisen liberaalin kehityksen vaikutus ulottuu länsimaissa luonnollisesti myös jonkin verran katolisen kirkon sisälle. Silloin kirkon virallinen, konservatiivinen opetus erityisesti eettisissä asioissa on toisaalta konservatiivisten herätyskristittyjen luonnollinen liittolainen. Irish Bible Instituten rehtori Jacob Reynolds huomauttaakin, että kaksi viikkoa ennen paneelia juuri nuoret, kirkkonsa kannanotoista irtautuneet katolilaiset äänestivät Irlantiin sukupuolineutraalin avioliittolain.

– Ehkä vielä 1970-luvulla Irlannin evankelikaalit saattoivat keskustella paavin erehtymättömyydestä tavallisten katolilaisten kanssa. Nyt väittelyn aiheena on Jumalan erehtymättömyys! Lohkaisi Reynolds.

Katolinen kirkko
viehättää evankelikaaleja

Entäpä sitten joidenkin herätyskristittyjen tuntema veto katolista kirkkoa kohtaan? Esimerkiksi ruotsalaisen karismaattisen Livets Ord -liikkeen perustaja Ulf Ekman ilmoitti viime vuonna liittyvänsä katoliseen kirkkoon. Myös moni nuori evankelikaali kääntyy sen puoleen, kun oman kirkon teologia ohenee vuosi vuodelta. Mutta vaikuttavatko herätyskristityt myös itse tällaiseen kehitykseen?

– Tiedostamattaan kyllä. Evankelikaalit ovat tulleet tunnetuiksi pienimmän yhteisen tekijän kristittyinä, kun monesta eri kirkkokunnasta tulevat kristityt ovat sopineet pitävänsä kiinni vain siitä, mikä yhdistää heitä. Näin on syntynyt teologinen tyhjiö, jonka Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen aloittama sulauttamisprosessi on tullut täyttämään, De Chirico sanoi.

Hänen mukaansa herätyskristityt tarvitsevat teologiassaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa ja koko Raamatun ottamista takaisin ohjenuoraksi.

– Protestanttien omat rakenteet voisivat aivan hyvin toimia, mutta nyt ne eivät toimi. Sen sijaan evankelikaalit tulevat roomalaiskatolisen kirkon ”koko kärryn” vaihtoehtojen houkutuksille sitä alttiimmiksi, mitä vähemmän he välittävät omasta identiteetistään, De Chirico täräyttää.

Kyseinen ilmiö näkyy De Chiricon mukaan sekä herätyskristittyjen opissa että liturgisissa käytännöissä. Jälkimmäisetkin luovat De Chiricon mukaan oman tyhjiönsä, joka ennen pitkää täyttyy jollakin muulla.

– Meidän täytyy kehittää erityisesti nuoremman sukupolven historiallista muistia sekä yhteisöllistä tajua, ja kaivautua omaan rikkaaseen historialliseen perinteeseemme. Me voimme lisätä perinteeseen tavaraa ja muuttaakin sitä, mutta me emme saa unohtaa sitä.

Englannin kieli
muutoksen moottorina Euroopassa

Moni vähävarainen Itä-Euroopan protestantti oli saanut stipendin, jotta pystyi osallistumaan European Leadership Forumiin. Juuri heille tällainen konferenssi tuntui olevan erityisen tärkeä, koska kotimaan materiaaliset resurssit ovat vähäiset, eikä seurakunnissa ihmisiäkään ole paljon. Into tehdä työtä on kuitenkin kova, ja se menee eteenpäin. Teologisten resurssien käsiin saaminenkin on tullut helpommaksi viimeisten vuosikymmenten aikana. Kommunismin romahduksen jälkeen, entiset itä-blokin maat ovat suuntautuneet länteen yksi toisensa jälkeen ja tämä näkyi varsinkin nuoren polven hyvässä englannin kielen taidossa.

– Englanti on internet-sukupolven uusi lingua franca, maailmankieli, totesi liettualaisessa yliopistossa englannin kielen apulaisprofessorina toimiva Teri McCarthy workshopissaan.

Maailmankielen vaikutus näkyi positiivisella tavalla myös suurilla kirjapöydillä, joiden tarkoitus on tarjota laadukasta teologista kirjallisuutta pastorien ja johtajien käyttöön.

Raamatunselitysopin pöydällä myynnissä ei ollut esimerkiksi tuotoksia, joissa Jeesus ei nousekaan kuolleista, ei syntynyt neitseestä tai ei tee ihmeitä. Sen sijaan esimerkiksi allekirjoittaneenkin hyllyyn lähti tunnetun evankelikaalisen tutkijan Mike Liconan mammuttimainen väitöskirja The Resurrection of Jesus, jossa pelkästään ensimmäiset kaksisataa sivua perustellaan, miksi filosofisten näkökulmien pitäisi mahdollistaa ylösnousemuksen pitäminen historiallisena tosiasiana, jos todistusaineisto siihen viittaa. Loput viisisataa sivua käsittelevät todistusaineistoa.

Jos konferenssin käytäväpuheita on uskominen, niin luultavasti juuri tällaisen kirjallisuuden vaikutuksesta vanhojen Itä-Euroopan protestanttisten vähemmistökirkkojen teologia tuntuisi olevan kääntymässä konservatiivisempaan suuntaan ja hylkäämässä pitkään jatkuneen, etupäässä saksankielisen liberalismin vaikutuksen.