Moni turvapaikanhakija janoaa kristillistä opetusta

Uuden Tien tekemän kartoituksen mukaan ainakin 117 turvapaikanhakijaa on kastettu luterilaisissa paikallisseurakunnissa viime syksystä lähtien.

RGB_kaste_Jani-Laukkanen
Kuva: Jani Laukkanen

Uuden Tien tekemän kartoituksen mukaan ainakin 117 turvapaikanhakijaa on kastettu luterilaisissa paikallisseurakunnissa viime syksystä lähtien.

Seurakunnissa on reagoitu turvapaikanhakijoiden osoittamaan kiinnostukseen kristillistä uskoa kohtaan. Aikuisrippikouluja järjestetään aktiivisesti eri puolilla Suomea. Osa aikuisrippikoulun suorittaneista on halunnut tulla myös kastetuksi.

Kirkkohallituksen pakolais- ja maahanmuuttajatyön asiantuntija Marja-Liisa Laihian mukaan suurinta kiinnostusta kristillistä uskoa kohtaan ovat osoittaneet afgaanit, irakilaiset ja iranilaiset.

– Kristillistä opetusta annetaan kaikille, jotka sitä pyytävät. Kaikki sitä saaneet eivät tule kasteelle. Se askel on vaativa. Myös Alfa-kursseja on paljon käytössä. Lähetysjärjestöjen kanssa etsimme myös opettajia, jotka voivat antaa kristillistä opetusta tarvittavilla kielillä.

Turvapaikanhakijoiden opetuksessa ei haluta kiirehtiä.

– Olemme ohjeistaneet, että erityisesti kristinuskoa aiemmin tuntemattomille on opetuksen oltava riittävän pitkä ja rauhallinen, jopa useiden kuukausien pituinen. Lyhyttä opetusta suomalaiseen tapaan emme suosittele, Laihia painottaa.

Kyselykierros kirkkoherroille vahvistaa kirkkohallituksen suosituksen. Useimmiten kasteopetusta annetaan kolmisen kuukautta. Opetusta on annettu tulkkeja apuna käyttäen tai englanniksi. Materiaaleina käytetään Raamattua, Katekismusta, joka on käännetty muun muassa arabiaksi, englanniksi, ranskaksi, viroksi, venäjäksi ja espanjaksi. Näillä kielillä löytyy myös Kristittynä Suomessa -rippikoulukirja maahanmuuttajille.

Henkilökohtainen jumalasuhde säväyttää

Opetustilanteissa korostuu kohtaamisen ja keskustelun merkitys. Kun käsitteet ovat uusia, aikaakin menee enemmän kuin suomalaisten kanssa.

– Jos normaalisti oppitunti kestää 45 minuuttia, niin heidän kanssaan vierähtää 2–3 tuntia ja välillä juodaan kahvia, eräs pastori naurahtaa.

Hänen mukaansa vaikeimpia asioi­ta muslimi-taustaiselle rippikoululaiselle on kolminaisuus, Kristuksen kaksiluonto-oppi, sovitus ja armosta pelastuminen. Käskyt ja rukous tuntuvat helpommilta, mutta rukouksen henkilökohtaisuus on uutta.

Hän kertoo kurdiperheen äidistä, joka oli kiinnostunut kristinuskosta jo lähtömaassa ja lukenut salaa Raamattua. Tilanne maassa oli vaikea, uskonnollinen poliisi vahti ihmisiä ja pienestäkin rikkeestä ihmisiä hakattiin kadulla. Kun perheen poika meni moskeijakouluun, poikaa alettiin pian värvätä Isikseen. Se oli viimeinen pisara. Perhe lähti pakomatkalle, ja he päätyivät Suomeen.

Traumatisoitunut perhe on saanut  täällä apua ja tukea myös henkiseen hätään. Kotimaassa virinnyt kiinnostus kristinuskoon on vahvistunut, kun he ovat saaneet opetusta. Nyt perhe on kastettu. Armollinen Jumala tuntuu lahjalta.

– Vakavuus, jolla he suhtautuvat kristilliseen uskoon, puhuttelee. He ovat väsyneet islamiin, vihaan ja aggressioon. Armo ja lähimmäisenrakkaus puhuttelevat heitä, eräs kirkkoherra kuvaa.

Hän kiitteli seurakuntansa aktiiveja, jotka ovat auttaneet turvapaikanhakijoita käytännön asioissa: on tarjottu kyytejä, maksettu takuuvuokra ja kutsuttu kotiin.

Seurakuntien toimintaan osallistuvien turvapaikanhakijoiden määrä on huomattava. Eräs pääkaupunkisedun kirkkoherra kertoo, että heidän toimintaansa osallistuu parisataa turvapaikanhakijaa. Näistä yhtään ei ole vielä kastettu. Moni kirkkoherra arvelee, että ensi syksynä kastettujen määrä todennäköisesti kasvaa.

”Täällä he ovat vapaita valitsemaan uskontonsa”

Arabipapin kastekouluun olisi tulijoita enemmän kuin hän pystyy ottamaan vastaan.

Herttoniemen seurakunnan arabiankielisestä seurakuntatyöstä vastaava pastori Ramez Ansara on henkilö, johon otetaan yhteyttä, kun turvapaikanhakija tiedustelee pääkaupunkiseudun luterilaisista seurakunnista mahdollisuutta osallistua kasteopetukseen.

Viime syksystä alkaen Ansara on kastanut 18 turvapaikanhakijaa ja viisi odottaa vuoroaan. He kaikki ovat irakilaisia, pääosin nuoria miehiä.

– Kasteopetus kestää kauan. Noin kolme kuukautta, jonka aikana opetan heitä 45–50 tuntia.

Kasteopetuksen materiaalina Ramez Ansara käyttää arabiankielistä Katekismusta ja videoita. Hän vie aikuisrippikoululaisia myös seurakuntavierailuille ja seuraamaan kastetoimituksia.

Mikä saa turvapaikanhakijan hakeutumaan kasteopetukseen?

Vakavuus, jolla he suhtautuvat kristilliseen uskoon, puhuttelee. He ovat väsyneet islamiin, vihaan ja aggressioon.

– Ennen kaikkea he ovat väsyneitä islamiin. Tämän lisäksi vapaus on monelle on tärkeää. Täällä he ovat vapaita valitsemaan uskontonsa. Kristinusko myös tuntuu houkuttelevalta: usko ei tuomitse heitä, eivätkä he voi tuomita toisia. Usko tarjoaa pelastuksen.

Kastettujen usko on hänen mukaansa aitoa ja monella on vahva halu muuttaa elämäänsä. Lähipiirin reak­tiot käännynnäisiin vaihtelevat. Jonkun perhe hyväksyy kääntymisen kristinuskoon, mutta jonkun toisen vanhemmat ilmoittavat, ettei poika ole enää osa perhettä. Ansara neuvoo nuoria miehiä harkitsemaan, kertoako sukulaisilleen kääntymisestään.

– Olen sanonut, että jos tiedät, että perheesi sanoutuu sinusta irti kasteen vuoksi, sinun ei ole pakko kertoa heille. Harjoita uskoasi vapaasti täällä, äläkä mieti perhettäsi.

Ansaran mukaan Suomessa pidempään asuneiden kristittyjen irakilaisten ryhmä ei ole ottanut uusia käännynnäisiä avosylin vastaan, sillä he suhtautuvat näiden kääntymiseen epäillen.

Pastori Ansarakin on törmännyt turvapaikanhakijoihin, joiden kasteopetukseen tulon motiivi on varmistaa oleskelulupa. Vaikka seurakunnissa kerrotaan selvästi, ettei seurakunnan jäsenyydellä ole merkitystä turvapaikkapäätökseen, huhut elävät sitkeästi.

– Olen sanonut heille, etten halua tulla sillä tavalla käytetyksi, että tekisin heille papereita. Kaste on vakava asia ja siihen pitää suhtautua siten. En kasta heitä, mutta annan heille koulutusta.

Kiinnostusta kasteopetukseen on enemmän kuin arabiankielentaitoinen pastori pystyy vastaamaan.

– Potentiaalia olisi jopa 40–70 kasteeseen saakka, mutta en voi yksin opettaa heitä kaikkia, sillä se vie aikaa. Tarvitsisin lisää ihmisiä opettamaan heitä.

Kristityiltä hän toivoo asiallista suhtautumista.

– Meidän tulisi suhtautua turvapaikanhakijoihin subjekteina, ei objekteina.

Miten kartoitus tehtiin?

Otimme yhteyttä 165 luterilaisen paikallisseurakunnan kirkkoherraan puhelimitse ja sähköpostitse. Seurakunnat valittiin vastaanottokeskuksen läheisyyden tai kuultujen vinkkien perusteella. Kysyimme kirkkoherroilta kuinka monta turvapaikanhakijaa seurakunnassa on kastettu viime syksystä lähtien. Aiemmin tulleet turvapaikanhakijat, maahanmuuttajat ja kiintiöpakolaiset rajattiin kartoituksen ulkopuolelle.

Saimme vastauksen 128 seurakunnasta. Näissä seurakunnissa on kastettu 117 turvapaikan hakijaa.

Kerroimme, ettei paikkakuntia tai seurakuntia mainita nimellä aiheen sensitiivisyyden vuoksi. Moni kirkkoherra ilmaisikin huolensa kristinuskosta kiinnostuneiden ja kastettujen turvallisuudesta.

”Viesti kantautuu nopeasti heidän kotikaupunkeihinsa, mistä heitä voidaan painostaa. Samoin vastaanottokeskuksissa heitä on uhattu. Mutta puhelinten välityksellä kastetut kertovat evankeliumia sukulaisilleen lähtömaassa, eli näinkin viesti kulkee”, eräs kirkkoherra kuvasi.

Korkeita kastelukuja helluntaiseurakunnissa

Kartoituksen yhteydessä olimme yhteydessä myös 17 helluntaiseurakuntaan, joista 13 vastasi. Näissä 13 seurakunnassa oli kastettu 108 turvapaikanhakijaa.

Kysyimme Helsingin Saalem-seurakunnan johtaja Mika Yrjölän näkemystä helluntaiseurakuntien korkeampiin kastelukuihin.

– Olemme rohkeasti evankelioineet rakkauden tekojen ohella. Päämäärämme ei ole käännytys, mutta monelle turvapaikanhakijalle syy hakea turvaa on uskonto. He ovat vastaanottavaisia.

– Lähetystyö on aina ollut meille hyvin läheistä. Kun lähetyskenttä on tullut ovellemme, olemme herkkiä reagoimaan siihen.

Pienissä yhteisöissä on myös totuttu tekemään vapaaehtoistyötä. Niissä pystytään ketterämmin reagoimaan muuttuviin tilanteisiin. Kasteopetukseen paneudutaan kolmisen kuukautta. Seurakunnilla ei ole yhtenäistä materiaalia.

Yrjölä kertoo tilanteesta, jossa luterilaisen seurakunnan työntekijä toi turvapaikanhakijoita Saalemiin, sillä hänelle oli ilmaistu, ettei evankelioiminen omassa paikallisseurakunnassa ole toivottavaa.