Verovaroin vai vapaaehtoisin lahjoituksin?

Suomalaisen kehitysyhteistyön varat tulevat pääosin verotuksesta. Hallituksen leikkaukset paljastivat nykyjärjestelmän haurauden. Kesäkuun lopussa ulkoministeriö tiedotti 43 prosentin leikkauksista kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen tukiin. Tämä tiesi yt-neuvottelujen alkamista useissa järjestöissä. Tilanne paljastaa nykyjärjestelmän haurauden: Jos valtion rahat loppuvat tai poliittinen valta vaihtuu, järjestöt voivat joutua yllättävien muutosten eteen. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kertoo, että toisin...

Lapsia lukutaitoluokassa, Kambodza Kuva: Ari Vitikainen

Lapsia lukutaitoluokassa, Kambodza Kuva: Ari Vitikainen
Lapsia lukutaitoluokassa, Kambodza
Kuva: Ari Vitikainen/Suomen Lähetysseura

Suomalaisen kehitysyhteistyön varat tulevat pääosin verotuksesta. Hallituksen leikkaukset paljastivat nykyjärjestelmän haurauden.

Kesäkuun lopussa ulkoministeriö tiedotti 43 prosentin leikkauksista kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen tukiin. Tämä tiesi yt-neuvottelujen alkamista useissa järjestöissä. Tilanne paljastaa nykyjärjestelmän haurauden: Jos valtion rahat loppuvat tai poliittinen valta vaihtuu, järjestöt voivat joutua yllättävien muutosten eteen.
Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kertoo, että toisin kuin monissa muissa maissa, kansalaisjärjestöt ovat Suomessa hyvin riippuvaisia valtiosta.

– Valtaosa sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta tulee RAY:stä ja kehitysyhteistyön rahoitus ulkoministeriöstä. Voidaan sanoa, että meillä kansalaisjärjestöt ovat puolivaltiollisia ainakin rahoituksen osalta.

Yksittäisten ihmisten lahjoituksiin perustuva rahoitus olisi Hiilamon arvion mukaan tasaisempaa ja vähemmän altis yllätyksille.

– Vapaaehtoisuuteen perustuva rahoitus ei olisi välttämättä huonompi vaihtoehto.

Valtio on sitoutunut kehitysyhteistyöhön

Tulisiko kehitysyhteistyörahoitus sitten perustua pääosin vapaaehtoisiin lahjoituksiin verovaroin kerättävän valtion tuen sijasta?

Heikki Hiilamo huomauttaa, että Suomen poliittinen tahto on, että osa valtion bruttokansantuotteesta käytetään kehitysyhteistyöhön. Olemme siis sitoutuneet valtiona kehitysyhteistyöhön. Muutokset tähän tarkoittaisivat radikaalia suunnanvaihtoa. Yhdistyneiden kansakuntien suositus on, että teollisuusmaat antaisivat 0,7 prosenttia bkt:sta kehitysyhteistyöhön.

Heikki Hiilamon mielestä on hyvä, että Suomi kantaa valtiona vastuuta kehitysyhteistyöstä. KUVA: Heikki hiilamon kotisivut
Heikki Hiilamon mielestä on hyvä, että Suomi kantaa valtiona vastuuta kehitysyhteistyöstä. KUVA: Heikki hiilamon kotisivut

– Olen sitä mieltä, että se on tärkeä tavoite ja osa kansainvälistä vastuuta. Mutta en ole ollenkaan varma, että sen toteutustapa on paras mahdollinen. Olen huolissani kehitysyhteistyön vaikuttavuudesta, Hiilamo sanoo.

Suomen kehitysyhteistyö ei kanavoidu pelkästään kansalaisjärjestöjen kautta, vaan ulkoministeriö tukee suoraan hankkeita kehitysmaissa sekä antaa suoraa budjettitukea muutamille maille. Lisäksi ulkoministeriö tukee kehitysyhteistyövaroin suomalaisten yritysten liiketoimintaa kehitysmaissa.

– Minun mielestäni on ihan hyvä, että myös kansalaisjärjestöt ovat tässä mukana. Mutta kannattaisi tarkastella, onko nykyinen malli, jossa on paljon erilaisia järjestöjä ja kohteita, hyvä vai olisiko parempi että meillä olisi harvempia toimijoita ja mahdollisesti myös voittoa tavoittelemattomia yrityksiä, Hiilamo sanoo.

Hän pitäisi hyvänä sitä, että kehitysyhteistyöjärjestöillä olisi enemmän vapaaehtoisia lahjoittajia ja että näitä lahjoituksia tuettaisiin esimerkiksi verotuksessa.

– Minusta olisi järkevää ajatella, että osa kehitysyhteistyöhön käytettävästä summasta olisi verotukea lahjoituksille. Jokin pieni summa olisi vähennyskelpoinen verotuksessa. Valtion menettämät verotulot laskettaisiin osaksi kehitysyhteistyömenoja, Hiilamo ehdottaa.

Valtio ei ole jumala

Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita siitä, että avustustyötä kuuluisi ylipäätään rahoittaa verovaroin. Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja, dosentti Juha Ahvio puolustaa vapaehtoisiin lahjoituksiin perustuvaa auttamistyötä.

– Tällä tavalla apu voidaan kohdistaa tehokkaan tarveharkintaisesti, vastikkeellisesti, yksilöllisesti ja riittävän läheltä oikeaan kohteeseen sekä valita juuri oikeat avun muodot, Ahvio sanoo.

Juha Ahvio kannattaa vapaaehtoisiin lahjoituksiin perustuvaa avustustyötä. KUVA: Jenniina Nummela
Juha Ahvio kannattaa vapaaehtoisiin lahjoituksiin perustuvaa avustustyötä. KUVA: Jenniina Nummela

Hänen mukaansa silloin, kun ihminen joutuu ottamaan itsenäisesti vastuun omasta ja lähimmäisen hyvinvoinnista, tämä huomaa, ettei onnistu tässä ilman toisten huomioimista.

– Kokemus on osoittanut, että sellainen väestöaines, joka uskoo Jumalaan moraalin perustana, perhearvoihin, vapaisiin markkinoihin ja yrittäjyyteen, antaa keskimäärin runsaasti myös hyväntekeväisyyteen, Ahvio sanoo.

Ahvio huomauttaa, että Jeesus ei sanonut hyvinvoinnista huolehtimisen kuuluvan ”keisarille” eli valtiolle. Sen sijaan Jeesus velvoitti seuraajansa henkilökohtaiseen lähimmäisen auttamiseen.

– Aitoa rakkautta ei voi ulkoistaa lainomaisen persoonattomaksi ja byrokraattiseksi pakoksi. Ensimmäinen käsky kieltää tekemästä valtiosta jumalaa, jolta odotetaan kaikkea hyvää. Käsky ”älä varasta” kieltää myös valtiota takavarikoimasta yksityistä omaisuutta mielivaltaisen verotuksen muodossa.

Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta Ahviolla ei ole juuri hyvää sanottavaa.

– Hyvinvointivaltioyhteiskunta passivoi ja luo riippuvuutta. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on myös käytännössä tuhonnut perinteisen perheen ja paikalliset yhteisöt yhteiskunnan perusyksikköinä.
Ahvio tiedostaa, että uutta kulttuuria ei voida polkaista tyhjästä.

– Mutta konservatiivisiin lääkkeisiin, sekä hengellis-moraalisiin että taloudellisiin, on pakko turvautua tulevaisuudessa Suomessakin, koska hyvinvointiyhteiskuntamme ajautuu kestävyysvajeen, velkaantumisen ja huoltosuhteen heikentymisen myötä joka tapauksessa tiensä päähän, Ahvio arvioi.

Katoaako aito välittäminen?

Heikki Hiilamo ei allekirjoita väitettä, jonka mukaan hyvinvointivaltiomallissa kadotetaan aito välittäminen.

– Se perustuu väärinymmärrykseen. Lähimmäisvastuu ja vahva hyvinvointivaltio eivät ole vastakkaisia, vaan samansuuntaisia ilmiöitä. Siellä, missä on paljon yksittäisiä lahjoittajia, siellä on myös vahva valtio.

– Olen kyllä hyvinvointivaltion kannalla. Se on ollut erittäin tehokas esimerkiksi köyhyyden ehkäisemisessä. Mutta länsimaiden harjoittama kehitysyhteistyö ei ole onnistunut vakuuttamaan yhtä hyvin kuin hyvinvointivaltio, Hiilamo toteaa.

Järjestöissä käännytään yksittäisten lahjoittajien puoleen

Uusi Tie kysyi muutamilta kehitysyhteistyöjärjestöiltä, kuinka ne pyrkivät paikkaamaan valtion leikkauksia.

”Nyt tarvitsemme seurakuntia enemmän kuin koskaan. Myös yksittäisten ihmisten lahjoitukset ovat työllemme hyvin tärkeitä. Juuri nyt kutsumme ihmisiä mukaan kummeiksi, jotta kaikista heikoimmassa asemassa olevat lapset eivät jää yksin.” Henriika Lindroos ja Anders Wikström, Suomen
Lähetysseura

”Tehostamme varainhankintatoimenpiteitämme, vaikka ajat ovat tiukat. Varainhankintaan käytettäviä resurssejamme pitää miettiä entistä tarkemmin, koska hallituksen leikkauksilla on vaikutuksia myös niihin. Aiomme olla innovatiivisia ja rohkeita siinä, miten ja millaisilla viesteillä lähestymme suomalaisia.” Ossi Heinänen, Plan Suomi

”Uskomme ja toivomme, että lahjoitushalukkuus kasvaisi. Aika paljon on tullut yhteydenottoja esimerkiksi tapahtumien suhteen. Yhteisöt ja yritykset suunnittelevat keräystapahtumia ja tempauksia.” Jouni Hemberg, Kirkon Ulkomaanapu

”Suunnittelemme varainhankinnan tehostamista mutta tässä vaiheessa lopullisia toimenpiteitä emme ole vielä lyöneet lukkoon. Jo olemassa olevien hankkeiden ylläpito varainhankinnan toimenpiteillä on haastavaa ja leikkausten tuoma lovi lisää todella varainhankinnan paineita.” Sari Meller,
Pelastakaa Lapset