Vanhuksista huolehtiminen on kunniatehtävä

Mediassa kerrotaan jatkuvasti tapauksista, joissa vanhuksia on laiminlyönty ja kohdeltu kaltoin. Vanhustyön pastori Markku Palosaari toivoo lisää vapaaehtoisia huolehtimaan vanhusten hyvinvoinnista.

Kuva: Pixabay

 

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Mediassa kerrotaan jatkuvasti tapauksista, joissa vanhuksia on laiminlyönty ja kohdeltu kaltoin. Vanhustyön pastori Markku Palosaari toivoo lisää vapaaehtoisia huolehtimaan vanhusten hyvinvoinnista.

Vuonna 2030 Suomessa on kaksinkertainen määrä 75 vuotta täyttäneitä nykyiseen verrattuna. Seuraavan kymmenen vuoden aikana on arvioitu tarvittavan 40 000 uutta hoivapaikkaa. Jo tällä hetkellä kuitenkin puhutaan vanhusten huonosta kohtelusta ja hoitohenkilökunnan määrään ja asenteisiin kaivataan parannusta.

Viime viikolla Valvira julkaisi kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin vanhusten kaltoinkohtelua sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa yksiköissä. Tutkimukseen vastasi yli 7 000 yksiköiden työntekijää, joista 93 prosenttia oli havainnut kaltoinkohtelua.

Maaliskuussa vanhustenhoidon professori Jaakko Valvanne kritisoi Helsingin Sanomissa tuhansien vanhuksien sitomista sänkyyn. Hän otti vertailukohdan Tanskasta, jossa yksikään laitoshoidossa oleva vanhus ei vietä päiviään yksin sängyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa lähes joka viides laitoksessa asuva vanhus joutuu kokemaan tämän.

– Moni vanhus pelkää kaltoinkohtelua. Ettei vaihdeta vaippoja tai nostella kauniisti. Jos ihmisellä on pissahätä, hänen täytyy päästä pissalle. Vanhuksilla täytyy olla oikeus itse määrätä elämästään. Ketään ei myöskään saisi sulkea yhteisön ulkopuolelle minkään syyn takia, jos hän ei vahingoita toisia, vanhustyön pastori Markku Palosaari toteaa.

Vanhuksia koskevat ongelmat eivät rajoitu vain laitoksiin. Uutisia joudutaan lukemaan yksinasuvista vanhuksista, jotka ovat viruneet viikkoja tai jopa kuukausia kotinsa lattialla. Helmikuussa oikeudessa puitiin tapausta, jossa vanhus virui kaksi vuorokautta lattialla, koska hän ei saanut turvapuhelimella yhteyttä kotipalveluun.

Palosaaren mielestä asumiskulttuurissa tarvitaan muutos yhteisöllisempään suuntaan. Myös aikuisten lasten perässä on oltava valmis muuttamaan toiselle paikkakunnalle.

– Muutto pitää tehdä ajoissa, jottei jäädä heikkokuntoisena jumiin sopimattomaan asuntoon. Halu elää itse rakentamassaan kodissa loppuun asti voi olla jääräpäisyyttä.

Neljäs käsky vanhuksen turvana

Markku Palosaari opettaa, että riippumatta kyvyistään, taidoistaan tai terveydentilastaan jokainen ihminen on Jumalan luomana arvokas. Neljäs käsky ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” ja kultainen sääntö ovat myös tärkeät ohjenuorat vanhusten kohteluun.

– Neljäs käsky on vanhuksten turva, vaikka sitä on aina teroitettu lapsille.

Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille, opetti Jeesus. Tämä kultainen sääntö kehottaa meitä asettumaan toisen ihmisen sijaan ja katselemaan tilannetta hänen vikkelistään.

– Silloin toimit Kristuksen antaman suuren tehtävän mukaan. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Jumalaa voi rakastaa myös lähimmäisessä. Toisen ihmisen auttaminen, kunnioitus ja palvelu ovat myös Jumalan palvelua.

Palosaari tietää työnsä puolesta, että erityisesti viimeisinä aikoina kaikki toivovat, että lähellä olisi omaisia ja tuttuja ihmisiä. Mutta kaikilla ei valitettavasti ole ketään. Kun pappi lähtee kuolevan luota, kukaan ei tule tilalle.

– Meidän tarvitsisi kansakuntana löytää ratkaisuja tähän. Saada esimerkiksi seurakuntalaisia vapaaehtoisiksi. Vanhusten hoitaminen pitäisi nähdä kunniatehtävänä. Samoin kuin vaikka vapaaehtoiset arkunkantajat, myös saattohoidossa olevat ovat kunniatehtävässä.

Ev.-lut. kirkolla onkin vahva ote vapaaehtoistyössä. Yli 33 000 on mukana diakonian tehtävissä.

Palosaari korostaa, että samalla tavalla kuin vauvaa hoidetaan, vanhuksia tulisi silitellä, helliä ja hoivata elämän lopussa. Muistisairaillakin tunnekeskus pysyy skarppina loppuun asti.

– Vaikka ihminen ei voi ilmaista omia tunteitaan, hän tuntee, miten häntä kosketetaan, otetaanko hänet huomioon vai sysätäänkö ulkopuolelle.

Muistisairaille myös tutut laulut ja virret ovat tärkeitä. Palosaari kertoo, että Oulussa jo lähes sata ihmistä on mukana Laulavissa ystävissä, jotka käyvät laulamassa muistisairaille.

Markku Palosaari. Kuva: Palosaaren arkisto
Markku Palosaari. Kuva: Palosaaren arkisto

Syyllisyydentunne on luonnollinen

Keskustelua käydään myös siitä, miten arvokas kuolema toteutetaan. Markku Palosaari kuvaa sitä kuolemaksi, jossa ei ole kipua eikä kärsimystä ja jossa ihminen saa kokea lämpöä, myötätuntoa ja hoivaa loppuun asti.

Monet omaiset kokevat syyllisyyttä siitä, etteivät ole tarpeeksi läsnä hoivaamassa vanhuksia.

– Syyllisyydentunnekin on luonnollinen ja tarpeellinen tunne. Onko liikaa syyllisyyttä vai liian vähän, sitä voi miettiä. Siinä voi olla myös rakkautta, kun haluaisi auttaa, mutta se ei ole mahdollista.

Pappi ajattelee, että perheellä voi olla myös mustavalkoinen näkemys siitä, mikä on oikea tapa elää vanhuutta. Hän kannustaakin miettimään eri vaihtoehtoja yhdessä ja muistuttaa, että kerran tehtyjä ratkaisuja voi muuttaa.

– Lapsille nämä ovat tärkeitä keskusteluja ihmisenä kasvamisen ja hengellisen kasvunkin kannalta. Laajentaa omaa tunnemaailmaansa ja aikuistua suhteessa omiin vanhempiin.

Arkkitehti perusti ”mummokommuunin”

Tampereen Pispalan vanhalta puutaloalueelta löytyy Johanna Kerovuoren koti, hänen omistamansa muutaman asukkaan kommuuni. Keittiö on jaettu, mutta muuten kaikille on omat huoneet.

Kerovuori on elämän varrella huomannut etuja, joita yhteisöllinen asuminen tarjoaa. Voi asua laadukkaammin, kun on enemmän tiloja käytössä. Kaikkea ei myöskään tarvitse omistaa itse, kun joltakulta löytyy aina vaikkapa maidonvaahdotin. Ruokaakin voi tehdä yhdessä, ja säästää näin kustannuksissa. Sosiaalinen elämä on lisäksi helpompaa.

– Erityisesti ikäihmisille yhteisöasuminen on hyödyllistä, koska liikkuminen paikasta toiseen on vaikeampaa.

– Toivoisin, että he pystyisivät tekemään itse ajoissa ratkaisuja, jotka vähentävät riskiä olla tulevaisuudessa yksinäinen.

 – Vaikuttamaan pystyy muutenkin kun valittamalla, Johanna Kerovuori pohtii vanhuksiin liittyviä haasteita. KUVA: Susanna Sarimaa
– Vaikuttamaan pystyy muutenkin kuin valittamalla, Johanna Kerovuori pohtii vanhuksiin liittyviä haasteita. KUVA: Susanna Sarimaa

Netin kautta asukkaat

Vuodesta 2010 Johanna Kerovuori on edistänyt yhteisöllistä asumista Suomessa. Hän on tehnyt aiheesta diplomityönsä, käynyt ulkomailla tutkimissa asumisyhteisömuotoja ja perustanut kaksi kommuunia. Hän kokee saaneensa Jumalalta kutsun toimintaansa.

– Yksinäisyys koskettaa minua, ja haluan vähentää sitä vanhempien ihmisten parissa, Kerovuori toteaa.

Oman asuntonsa lisäksi hän on rahoittanut mummokommuuniksi kutsumaansa yli 50-vuotiaiden yhteisasuntoa. Vaikka asukkaita ei vielä voi sanoa vanhuksiksi, Kerovuori toivoo, että he voisivat asua siellä vielä vanhoinakin. Hän etsi itse kommuuniin muut rahoittajat, netin kautta asukkaat ja suunnitteli osin remontitkin.

– Olen myös itse esimerkiksi maalannut ja hionut siellä, Kerovuori nauraa.

Tällä hetkellä kommuunissa asuu kolme henkilöä, osa on muuttamassa sinne kesäkuussa, ja edelleen vapaana on kaksi huonetta, joita voi tiedustella. Asukkaat ovat jo yhdessä istuttaneet kasvimaankin.

– Kiva, että asukkaat tekevät siellä asioita minusta riippumatta ja yhteiselo lähtee pörisemään.

Kerovuorelle se ei ole mikään itsestäänselvyys, sillä vanhukset ovat yksilöitä, vaikka joskus ihmisillä onkin tapana niputtaa heidät yhtenäiseksi joukoksi.

Nuorten hän soisi viettävän enemmän aikaa vanhusten kanssa.

– Pitäisi olla ystävyyteen perustuvaa yhteyttä yli sukupol­vien.